maanantai 31. joulukuuta 2018

Muistoja 2018

Taas on se aika vuodesta, kun some pursuaa kuvia ja muistoja kuluneelta vuodelta.

Miten paljon onkaan tapahtunut - vaikka nopeasti ajateltuna tuntuu joka vuosi tähän aikaan, ettei sitä mitään ihmeellistä juuri olekaan sattunut.

Aloitan oman kertaukseni instagram-kuvieni vuoden 2018 värikartalla. 

Paljon iloisia värejä, mutta huomio kiinnittyy useisiin ruskeisiin palluroihin. Pallurat muodostuvat insta-kuvien tykkäysten perusteella. Olen tainnut kuvat paljon luontoa ja niistä on sitten tykättykin - ehkä kuviin pitää saada lisää väriä ;) Miltähän aikaisempien vuosien värikartat olisivat näyttäneet...

Oman värikarttasi voit käydä tekemässä täällä!

värikartta2018
Vuosi lähti käyntiin pienellä pintaremontilla ja jatkui vuoden mittaan siivousintona, vanhojen tavaroiden läpikäynnillä ja poisviennillä,

koti2018

...vanhan mökin uudistamisella,

mökki2018

...uusien asioiden opettelulla ja oman hyvinvoinnin pohdinnalla. Vuoteen mahtui myös huolestuttava huojunta - siitä lisätutkimuksiin tuli kutsuja alkavalle uudelle vuodelle.

hyvinvointi2018


Tuntuu, että vuosi 2018 oli pitkästä aikaa sellainen vuosi, että oikeasti tein sitä mikä tuntui hyvältä ja omalta. Tein kipeitäkin ratkaisuja, jos asiat sitä vaativat ja aloitin projekteja, jotka olivat pitkään jo olleet tekemättä.

Tätä vuotta sävytti ennätyksellisen kuuma ja kuiva kesä, kun se vihdoin alkoi. Minulle ihan liian kuuma - olenhan moneen kertaan maininnut, että pidän enemmän talvesta kuin kesästä, lumesta kuin paahteesta, sateesta kuin auringosta...

Tänä kesänä periaatteistani poiketen jouduin kastelemaan istutuksia - marjapensaita ja kasvimaata, kukkia ja nurmikkoa. Kuuma polttava aurinko paahtoi kaikki kasvit ja nähtäväksi jää miten ne selviävät talvesta ja ensi keväästä, kun juuristot eivät ole saaneet vettä varastoitua kevätaurinkoa varten.

pihajapuutarha2018

Lopuksi vielä kollaasi joulukuun kuvista. Kuukausi koostui jouluvalmisteluista sekä lisääntyvästä kynttilänvalosta sekä sisällä että ulkona. Lunta saimme jouluksi juuri sopivasti ja pakkanen säilytti kauniit kinokset koko joulun ajan. Fiilistelimme Club For Five -yhtyeen joulukonsertissa ja tutustuimme myös uuteen uljaaseen Oodiin. Muutoin kuukausi kului rauhallisesti ja suureen juhlaan hiljentyen.

kollaasi joulukuu2018



Kaikenkaikkiaan vuosi oli hyvä - omannäköinen! Kiitos kun olet ollut matkassa mukana!



Ihanaa vuotta 2019 juuri Sinulle toivottaen

-Pia-






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit - ihanaa, jos jätit käynnistäsi viestin :)