Hei - mitä sulle kuuluu?

Tulee aikoja, kun päivät kulkevat sellaista vauhtia, että vasta jälkeenpäin huomaa mitä kaikkea onkaan tapahtunut ja mitä on jäänyt tekemättä, kun ei ole vaan yksinkertaisesti ehtinyt tarttua toimeen.

sentään pari pallohortensiaa kerkesin syyskuussa istuttaa

Minulla on ollut nyt pari kuukautta sellaista pyöritystä etten todellakaan ole kerennyt istahtaa tuolille koneen ääreen - ja kun en osaa kirjoittaa kuin työpöydän ääressä, niin eihän sitä tekstiä saatikka kuvia ole tänne blogin puolelle siunaantunut.

Instassa olen ollut ahkera - toisinaan. Senkin päivittäminen on toisina päivinä jäänyt ja seuraavana sitten tullut kuvia useamman kerran.

Onko se naisen oikeus olla ailahtelevainen? Myös somen käytössä?

No ainakin pidän oikeutenani olla.

Mutta mitä minulle sitten kuuluu. No hyvää, kiitos :D

Syyskuu alkoi yllättävästi ja reippaasti. Olimme jo elokuussa kesälomalla aloitelleet kesämökkiprojektia taas vauhdilla eteenpäin ja kun mies palasi töihin, niin minä jatkoin hiomalla ja maalaamalla ja suunnittelemalla tulevia hankintoja.

Siinä sitten kesken uuden mökkioven maalausta sain yllättävän puhelun ja minua pyydettiin työhaastatteluun. Olin ihan ällikällä lyöty! Eipä siinä muu auttanut kuin viikon päästä kiirehtiä esittelemään itseäni parhaalla mahdollisella tavalla. No enpähän kerinnyt jännittämään tilannetta :) Tai jos totta puhutaan, niin jännitin oikeastaan aika paljon. Mutta eipä tässä iässä enää kannata kuin olla oma itsensä.

Ja oma itseni taisin hyvin ollakin, kun siltä samalta istumalta allekirjoitin työsopimuksen. Ja siitä viikon päästä töihin. Että näin!

Nyt on sitten hankittu HSL:n lähiseutu 3:n lippu ja joka päivä matkustettu junalla ja metrolla työpaikalle, jossa olen yrittänyt omaksua ja opetella ihan uudenlaista tapaa tehdä töitä uusilla järjestelmillä uusien työkavereiden kanssa. Mielenkiintoista...

Toisena päivänä olen heittämässä hanskoja tiskiin ja toisena en ihan.

Siinäpä sitä on sitten suhattu pääkaupunkiseutua edestakaisin ja viikonloput vietetty remppaverkkareissa ja lippalakissa mökillä sahaamassa, maalaamassa, hiomassa, kantamassa lautoja ja eristeitä - tai siis olen ollut "lautapoikana" kun mies ja veli ovat rempanneet. Heiltä kun tuo homma käy niin paljon näppärämmin.

Iltaisin ei ole tarvittu edes Aku Ankkaa - tuota takuuvarmaa unen tuojaa - kun olen sänkyyn kellahtanut. Silmät kiinni ja arkiaamuna viiden jälkeen ylös. Yhden kerran nukuin herätyskellon soittoon puoli kuuteen saakka - se kun on se viimeinen hetki, jolloin pitää pompata sängystä, jotta kerkiää touhuta aamutoimet rauhassa. Sinä aamuna ei niin rauhassa.

Kyllä tässä on tällaiselle keski-iän kynnyksen ylittäneelle, oman aikataulun mukaan eläneelle ihan toisenlainen maailma taas avautunut. Ja mies sitä väsynyttä mutta yllättävän energistä vaimoaan joutuu kestämään. Onneksi on kestänyt ❤️


Kuvat olen taas kerännyt instasta ja kamerasta - syyskuun kollaasikin niistä syntyi.

* Kameraan on ikuistunut uuden työmatkan varrelta sumuisia aamuja, mieheni tuomat onnittelukukkaset kuohujuoman kera sekä lahja uuden työpaikan johdosta.
** Upeat auringonnousut ja laskut sekä pakkasen puremat puolukat ja pensaat ovat merkkejä suosikkivuodenaikani lähestymisestä.
*** Käsillä tekeminen on rentouttavaa ja palkitsevaa - mökin kunnostus etenee ja olen löytänyt taas neulomisen ilon. 

Mutta hei - mitä sinulle kuuluu?

-Pia-