Kumpi ja kampi tappelee...

Koko ihmiselämä on aikamoista tasapainoilua erilaisten asioiden välillä.
Aikuisuus - lapsuus - työ - perhe - sairaus - talous... Näitä kaikkia jokainen meistä joutuu miettimään ja tekemään kompromisseja tai valitsemaan pienimmän pahan....

Tällä hetkellä tasapainoilen ihan fyysisesti korvassa sijaitsevan tasapainoelimen kanssa, joka on siis saanut koko elämäni sananmukaisesti pyörimään. Kokoaikainen huimaus on helpottanut, mutta käveleminen ulkona epätasaisella ja mutkaisella tiellä aiheuttaa edelleen keinuntaa. Pahinta ovat portaiden nousut ja laskut.

Epäilin jo vaikka ja mitä fyysistä ongelmaa, mutta paha, vaikkakin hyvänlaatuinen, asentohuimaus voi kestää joillakin jopa kuukausia. Minulla sentään olo on jo kahdessa viikossa helpottanut - pääsen hieman pihalla kävelemään kävelysauvoja turvana pitäen. Pidemmälle matkalle en uskalla yksin lähteä - onneksi mieheni käsivarsi on turvallinen ja vakaa.

Tämän postauksen kuvatkin olen kaivanut koneen muistista. Tällä hetkellä en pysty kuvaamaan pihalla mitään - kumartuminen ja kuvaaminen eivät ole niitä pääkoppani suosimia toimintoja.
No toisaalta eipä siellä juuri tällä hetkellä olisi mitään kuvattavaakaan kuin ehkä haravoimatta jääneet lehdet, katkomattomat kuihtuneet kasvit ja siistimättä jääneet kukkapenkit sekä istuttamattomat kukkasipulit.

Henkisellä puolella yritän saada tasapainoon odotuksiani vastaamattoman työn ja huonon omantunnon. Olen ollut nyt kaksi viikkoa poissa töistä - kollegani ovat varmasti nyreissään, koska minusta piti tulla uusi voimavara ruuhkaiseen työhön - työhön, joka ei olekaan vastannut odotuksiani vaan olen tässä parin viikon aikana pohtinut pääni puhki pyörimisen lomassa. Mietin voinko tehdä radikaalin ratkaisun, joka olisi varmasti kaikille osapuolille parempi, mutta jättäisi minut sitten tyhjän päälle.

Tasapainoilu oman hyvinvoinnin - sekä henkisen että fyysisen - ja 'mitä mieltä muut ovat' - ajattelun kanssa on vielä ratkaisematta. Kumpi vaakakuppi vie voiton - välitänkö oikeasti siitä mitä muut ajattelevat vai elänkö omaa elämää niinkuin minä haluan.

Taloudellinen epävarmuus, mutta henkinen hyvinvointi - onko se kumpi...

-Pia-

H niinkuin halloween...

Voisiko parempaa säätä ollakaan lokakuun viimeiselle päivälle - halloween-päivälle - kuin tihkuinen vesisade, pimeys, synkkyys, tuuli...

Ja kun olokin on viikon verran ollut jo enemmän ja vähemmän huojuva, niin sekin sopii päivän teemaan.

En kyllä ole koskaan viettänyt halloween-juhlaa - ehkä joskus sinkkuelämässä ystävien kesken - silloin kun oli aina hyvä syy juhlia ;)

Tänään ei kyllä ole juhlafiilis - paitsi että eilisen lääkärissäkäynnin saattaja totesi, että näytän siltä kuin olisin pienessä päiväkännissä ;) Ja jos positiivista olotilasta hakee, niin kyllä - se tuntuu kuin olisi pienessä hiprakassa, paitsi ettei ole hauskaa kun koko maailma pyörii kun on pystyasennossa tai vaihtaa asentoa tai siirtää nopeasti katseen pisteestä A pisteeseen B. Joten  tämäkin postaus, jota kirjoitan tuhottoman kauan, tulee olemaan aikamoinen saavutus. Onneksi osaan kirjoittaa sokkona kymmensormijärjestelmällä - luen tekstin sitten myöhemmin ennen julkaisua, jotta suurimmat kirjoitusvirheet tulee korjattua.

Mikä minua sitten vaivaa? No - viikko sitten kesken ihan normaalin työpäivän istuessani puhelinpalaverissa minua alkoi huimata. Ihan järkyttävästi. Pystyssä pysyminen oli vaikeaa ja paha olo tuli heti kun pää oli koholla.

Onneksi - siis todellakin - olin etäpäivällä kotona, kun ajattelin että on sopiva päivä - monta puhelinpalaveria - kokeilla, että uuden työni koneet ja yhteydet toimivat kotoakin käsin.

Huimaus yltyi illan aikana ja seuraavat päivät. Kävin sairaalan päivystyksessäkin makoilemassa yhden päivän - kiitos veljeni, joka minut sinne vei ja saattoi. Itse en olisi pystynyt kävelemään autolle tai autosta saatika sitten päivystyksen ilmoittautumiseen. Sieltä minut onneksi kuskattiin pyörätuolilla petiin.

Tutkimusten jälkeen todettiin minulla olevan hyvänlaatuinen asentohuimaus, joka on tällä kertaa pitkäkestoinen... Joskus aiemmin minulla on ollut asentohuimausta, mutta se on mennyt ohi muutamassa tunnissa ohjeiden mukaan päätä käänneltyäni.

Mutta tämä ei. Ei vaikka fyssarin kanssa käytiin liikerataohje läpi ja olen toistanut sitä useamman kerran näiden päivien aikana.

Kävely kotona tasaisella lattialla ja tutussa ympäristössä on jo helpohkoa, mutta ulos meneminen ja rappusissa kulkeminen ovat kyllä haasteelliset. Tasapaino horjuu ja askellus on epävarmaa.

Alan olla jo aivan kypsä tähän olotilaan - kiukuttelen hyvää tarkoittavalle naapurillekin ihan pienestä - onneksi hän on oma äiti - ja jälkeenpäin ottaa sekin vielä päähän kaiken muun lisäksi. Mutta kun en jaksa ihan älytöntä hyysäämistä vaikka toisaalta haluankin että minusta pidetään huolta. Ristiriitaisia tunteita ja oman pahan olon purkamista - anteeksi kaikki läheiseni!

Sain kuin sainkin tekstiä aikaiseksi. Ja kuvista kerättyä pienen kollaasin lokakuun sääkuvia. Näihin kuviin sisältyy koko kuukauden kauneus ja kauheus. Ihanasta syksystä ja aurinkoisista päivistä synkkään sumuun ja pimeyteen.

Mutta huomenna on jo marraskuu ja marraskuun jälkeen tulee.... joulu!!!

Hyvää halloweenia sinulle jos sellaista vietät

- minä poistun takaisin vaakatasoon huimaukseni kanssa.

-Pia-