keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Marraskuu on pian ohi

Marraskuun viimeinen päivä - huomenna vuoden juhlavin kuukausi alkaa.

Mieliala on vaihdellut iloisesta joulun odotuksesta syvimpään haluttomuuden tilaan.


Valona ja kuusi

Onneksi ajatukset ovat taas jo pikkuhiljaa kääntyneet positiivisempaan ja tuleva pitkä viikonloppu - meillä molemmilla - tuo sitä kaivattua yhteistä aikaa ja suunnitelmissa on saada koti joulukuntoon siivouksineen päivineen ja loput lahjat hankittua sekä joulukortit askarreltua loppuun.

kortit ja tortut

Ja perinteisesti olemme itsenäisyyspäivänä leiponeet piparkakkutalon (mökin)  :) Siinähän se samalla menee kun katselee juhlavastaanottoa televisiosta.

 
Tänään paistaa meillä aurinko - kuten eilenkin -
ja ensimmäinen talvikuukausi on edessä.
Nautitaan!

-Pia-




maanantai 21. marraskuuta 2016

Adventin aika - mitä sitten?

Tämän viikon sunnuntaina on ensimmäinen adventti!

* Perinteisesti olemme aina asetelleet kyntteliköt ikkunoiden väliin ja siellä ne ovat saaneet loistaa Nuuttiin saakka.

* Joulukalenteri on hankittu ja sovittu kumpi saa avata parilliset päivät.
joulukalenteri2015

* Joulun odotus ja leipomusten tuoksut ovat jo levittäytyneet kotiin. 

joulupiparit2015

* Ensimmäiset joulukoristelaatikot on otettu esille, vuoden aikana hankitut joululahjat on inventoitu ja lista puuttuvista tehty.

* Joulukortit on askarreltu.

joulukortit2015


Siis näin aikaisempina vuosina, mutta ei tänä vuonna...

Ei - minulla ei ole joulufiilistä. Siihen ei auttanut vähäänkään se, että usean päivän vesisade vei ne vähäisetkin lumet, jotka jo saatiin maahan.

Olen yrittänyt fiilistellä facebookissakin kaikissa joulu-ryhmissä, mutta tuntuu että mieli vaan masentuu siitä kaikesta ihanasta mitä "kaikki" jaksavat tehdä ja saavat aikaiseksi.


Keräsin tähän kuvia aikaisemmilta vuosilta - jos niiden kautta osaisin taas ajatella, että kyllä se joulu sieltä vielä tulee meillekin.

Toivotan kuitenkin ihanaa joulunodotusta Sinulle - ja minulle!

-Pia-


 

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Kohtaaminen

Oli ihan pakko jakaa tämä kuva.

Olen ollut huolissani, kun pensaaseen pakkaspäivinä ripustamani talipallot eivät ole kelvanneet linnuille. Kurkistelen sitä joka päivä josko lintuja näkyisi.

Tänään taas kurkkiessani huomasin varpusten löytäneen ruokintapaikan ja iloisen kuhinan pensaassa. Siitä sitten kameraa hakemaan - ajattelin todistaa miehelleni, että kyllä niitä lintuja sittenkin siellä käy... Ja kas kummaa kun kameran zoomasin, niin jopas pihalla viihtyvä oravakin löysi tiensä syöttöpaikalle.

Sain siis ikuistettua pihaoravan ja varpusten kohtaamisen ihan sattumalta.

kohtaaminen
kuinka monta varpusta löydät?


Kuvan myötä oikein ihanaa pikkulauantai-iltaa 
- vaikka lumet taitavatkin saada lähtöpassit.

-Pia-


sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Valona katossa

Joulu hiipii jo vähitellen meillekin.

Tänään kokosin syksyn Habitaresta löytämäni Valona designin valmistaman himmelin.


Valona himmeli Elina Mäntylä
Olen jo pitkään haaveillut himmelistä, mutta perinteinen himmeli ei ihan istu meille ja missasin Pentikiltä muutama vuosi sitten löytyneen metallisen himmelin hankinnan,
joten tämä nyt löydetty tuli enemmän kuin tilauksesta eteen!

Pakkauksessa oli kaikki materiaalit - ripustuslangasta lähtien - käärittynä kauniisti paperiin.

En vaan ihan uskaltanut ensin käsitellä herkkiä osia tarpeeksi napakasti, mutta yhden osan koottuani, loput olivat helpompia.

Ja miten kaunis se onkaan!

Kotimaisesta koivuvanerista suomalaista suunnittelua ja käsityötä kauneimmillaan!
 
Valona himmeli Elina Mäntylä

Asensin himmelin roikkumaan eteisaulasta tupakeittiöön johtavan oviaukon kattoon
- tarpeeksi korkealle ettei mieheni osu siihen päällään.
Tästä tuo näkyy kaikkialle - keittiöön, olohuoneeseen, eteiseen, makuuhuoneeseen...

Valona himmeli Elina Mäntylä

Valona himmeli Elina Mäntylä

Tulipa jouluinen olo - taidan jatkaa ja askarrella seuraavaksi joulukortit!

Ihanaa joulun odotusta Sinulle
ja
muistetaan tänään isiämme!

-Pia-






lauantai 5. marraskuuta 2016

Kynttilän valossa

Kynttilän sytytän, valo murtaa pimeän.
Kynttilän sytytän, niin vähän ymmärrän.
Aika on syntyä, aika kuolla.
Aika on rakastaa, aika surra.
Aika on koskettaa, aika hiljaa odottaa.
Kynttilän pienen sytytän.

Kynttilän sytytän, tunnen liekin lämpimän.
Kynttilän sytytän, näen paljon enemmän.
- sanat ja sävel Jukka Salminen -


Tänään olen sytyttänyt kynttilät omalle isälleni sekä isovanhemmilleni.
Kävimme haudoillakin jo iltapäivällä välttääksemme ruuhkat parkkipaikoilla. 

pyhäinpäivänkynttilät

Pakkanen on kiristynyt lähes kymmeneen asteeseen ja
kynttilän valossa tuli jo niin jouluinen olo,
että oli ihan pakko lämmittää glögiä ja paistaa joulutorttuja.

Joulutorttujen paisto on mieheni tehtävä
- minun paistamat eivät olisi soveliaita kameran eteen ;)

joulutorttu

Milloin sitä oppisi ettei kannata haukata juuri uunista otettua torttua...


joulutorttu

 Hyvää pyhäinpäivän iltaa toivotellen

-Pia-