perjantai 7. kesäkuuta 2019

#blogiperjantai

Joo-o. Enpä ole aikoihin avannut bloggeria ja saanut aikaiseksi kirjoittaa ajatuksia.

Joskus elämä vaan tuo eteen sellaisia tapahtumia ettei niistä halua eikä pysty kertomaan, mutta ei myöskään pysty kirjoittamaan mistään iloisemmastakaan asiasta. Itselläni on juuri tämä kevät ja alkukesä ollut sellaista vuoristorataa etten ole halunnut oksentaa sitä tänne blogin puolelle.

särkynyt sydän


Nyt päätin tarttua härkää sarvista ja laittaa #blogiperjantain kunniaksi hieman taustaa miksi aloin aikanaan bloggaamaan ja mitä ehkä toivon blogin tuovan tulevaisuudessa elämääni.

Kysyt nyt ehkä mikä ihmeen #blogiperjantai...?

Kurkkaapa tästä linkistä Rouva Sanan blogiin. Vuosi sitten päivänvalon nähnyt #blogiperjantai on tänään entistä näyttävämpi. Ja jos et tiedä mihin suunnistaa tänä iltana, niin lähdepä käymään Jumbossa - siis siellä kauppakeskuksessa ja sieltä Suomalaisessa Kirjakaupassa. Löydät sieltä Rouva Sanan ja neljä muuta huippubloggaajaa. Itse en sinnekään valitettavasti pääse lähtemään, mutta huippuilta tiedossa!

#blogiperjantain teemana on ”Tee blogin avulla unelmistasi totta”.


Mikä sitten on unelmani blogin suhteen?

Kun postasin ensimmäisen kerran 6.kesäkuuta 2014 - eli siitähän on juuri tullut viisi vuotta! - niin ajatuksena oli kirjoittaa kaikesta sydäntä lähellä olevasta - pihasta ja puutarhasta, matkustelusta, pihapuuhasteluista ja rakentelusta...Mutta sitten tulikin elämääni oman yrityksen perustaminen ja töiden tekeminen ihan hullun lailla aina silloin kun niitä oli, joten blogi jäi taka-alalle. Tai kirjoittelusta tuli kausiluonteista - kun oli paljon töitä ja pitkiä päiviä, niin eipä tehnyt mieli istahtaa koneen ääreen vielä kotonakin.

rodo


Tänä vuonna tuossa alkuvuodesta kävi mielessä, että blogia voisin hieman laajentaa - tai muuttaa tai tehdä toisen blogin, joka olisi enemmän yritykseeni liittyvä. Siellä ohjeistaisin ja kertoisin pienyrittäjien tärkeistä ja ajankohtaisista asioista, neuvoisin ja kouluttaisin talouden kiemuroihin. Mutta taas elämä teki tepposet sekä hyvässä että pahassa. Töitä alkoikin olla niin paljon ettei taaskaan jää aikaa istahtaa koneelle (hmmm - ehkä huono tekosyy) ja läheiseni sairauden paheneminen verottaa paljon tunteja sekä energiaa ettei ajatukset pysy koossa ja blogin kirjoittaminen tuntuu toisarvoiselta.

Nyt kun sain avattua tyhjän lehden ja siihen tekstiä, niin tuntuu että postamiseen voisikin oikeasti löytyä aikaa. Ja onhan tuolla instan puolella minulla vilkkaampaa toimintaa - kuvia kun ei pahemmin tarvitse selittää. Voisihan niitä kuvia avata täällä tarkemmin ja ehkä siitä saisin taas kimmokkeen kirjoittamiseen.

Olipa vaikeaa pitkän ajan jälkeen saada tekstiä paperille - mutta ehkä tästä taas aktivoituu tämäkin.

Osallistutko sinä tänään #blogiperjantaihin?


Helteisen päivän terveisin

-Pia-





maanantai 6. toukokuuta 2019

Huhtikuu meni menojaan

Tapahtumarikas ja helteinenkin huhtikuu hujahti ohi ihan huomaamattani ja toukokuu toi tullessaan taas keväiset pakkasyöt.

Matkustimme mieheni kanssa pitkästä aikaa ulkomaille. Minulla ei ole mitään kaukokaipuuta matkustaa pitkälle - osittain varmaan lentopelkoni vuoksi, mutta tuonne olen valmis lähtemään aina uudestaan. Ja kun pitkästä aikaa Suomesta sinne suoraan lennetään, niin sinne oli sitten myös päästävä. Suuntasimme siis Azoreille - noille Portugaliin kuuluville upeille saarille n.2000 km päähän mantereelta länteen keskelle Atlanttia.

Azorit


Vietimme siellä kahdeksan ihanaa sateetonta päivää vaikka jokaisen päivän kohdalla sääennusteet ensin uhkailivat sateella - sadepäiväthän siellä ovat ihan tyypillisiä ja niihin pitää varautua kun noille tuliperäisille pienille saarille matkustaa - mutta me onnekkaat saimme nauttia +19 asteen lämpötilasta, lämpimistä öistä, auringosta ja Atlantilta puhaltavasta kevättuulesta.

Azorit

Oli ihanaa vain olla kahdestaan ja nauttia elämästä, nukkua ja syödä hyvin, kävellä käsikädessä pitkin rantakatua ja pysähdellä jäätelölle aurinkovarjon alle. Mitään aikatauluja emme olleet laatineet ja se oli juuri oikea tapa hengähtää rankan arkielämän välillä. Saimme hetken olla ajattelematta muita kuin itseämme. Se teki hyvää!

Azorit Ponta Delgada



Arkielämä kyllä saavutti minut lomalla - mutta onneksi iloisella yllätyksellä. Kotiinlähtöä edeltävän päivän aamuna paikallista aikaa klo 6 sain puhelun ja sen myötä yritykseni sai uuden ison asiakkaan. Ihan huippufiilis! Nyt viikon kaikki arkipäivät täyttyvät töistä ja kalenteri on täynnä merkintöjä - ja minä tykkään kun saan tehdä vaihtelevia töitä, jotka kaikki kuitenkin kietoutuvat taloushallintoon ja järjestelmäkehitykseen. Numeroita ja parametreja - jee!

Muutoin elämä on kulkenut joskus jopa vähän surullistakin tietä eteenpäin. Huoli lähimmäisen terveydestä on päälimmäisenä ajatuksena joka päivä - eihän kukaan meistä nuorene, mutta kun vanhuuden tuomat muutkin ikävät asiat alkavat korostua, niin huoli ja usein myös turhautuminen nousevat päälimmäisiksi tunteiksi. Tässä kyllä tulee huomanneeksi ettei minusta olisi ollutkaan hoitajaksi vaikka joskus pienenä niin ajattelinkin.

Huhtikuun päivälämpötilat kipusivat jo yli kahdenkymmenen Suomessakin - kunnes tuli vappu ja perinteinen vappusää: räntää, tuulta, kylmää, pakkasta...

Mutta se on kevät - Suomen kevät! Nautitaan siitä ja jaksetaan odottaa rauhassa niiden taimien kanssa ennenkuin niitä ulos istutetaan. Kesä on vasta edessäpäin.


Aurinkoa päivääsi

-Pia-




sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Kun elämä on mustavalkoinen...

Kaiken keväthypetyksen keskellä on hyvä muistaa etteihän elämä ole pelkkää karnevaalia ja väriä ja iloa. Se on myös erilaisia harmaan sävyjä.

Maaliskuussa sain facebookissa haasteen kuvata seitsemän päivää mustavalkoisia kuvia jokapäiväisestä elämästäni. Ilman selityksiä.

Keräsin kuvat tähän alle kollaasiin ja selitän niitä parilla sanalla:

ylärivi:
- lähes päivittäin kyyditsen äitiäni milloin lääkäriin milloin kauppaan - luotettava kumppanini sai kunnian aloittaa haasteen
- maaliskuussa innostuin leipomaan sämpylöitä, kakkuja, piirakoita - miksi niin harvoin tulee leivottua?
- maaliskuun rutiineihin kuuluu ehdottomasti edellisen vuoden kirjanpidon loppuun saattaminen ja veroilmoitus

keskellä:
- naistenpäivänä saatu ruusu jaksoi ilahduttaa melkein koko kuukauden, mutta joinakin päivinä olo on yhtä nahistunut kuin kuihtunut kukka

alarivi:
- Helsingin rautatieasema - läpikulkupaikka satoi tai paistoi
- länsimetron asemien liukuportaat ovat pitkät ja lähes aina tyhjät
- pihapupumme on nakertanut pensaita taas talven aikana ja tänään sain siitä kuvan itseteossa


maaliskuu paijaqo


Tavallisia arkikuvia - ei ylenmääräistä aikaista hehkutusta keväästä ja kesästä vaan ihan normaalia päivä kerrallaan elämistä. Onnea on saada elää juuri niinkuin itse haluaa - hitaasti edeten.

Kurkkaa muiden bloggaajien maaliskuun kollaaseja täältä.



Kaunista alkavaa huhtikuuta!

-Pia-







sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Minä, Fiskars ja humala

Hui miten nopeasti helmikuu meni menojaan.

Upeaa upeampi talvi - paljon lunta ja pakkasta, aurinkoa häikäisemässä hangilla hiihtäjää...

Ja nyt aivan mahtava hankikanto!

Mikä onkaan ihanampaa kuin lähteä ulkoilemaan eikä ole niin väliä missä kulkee, kun tieltä voi poiketa pelloille kävelemään teräksisen hankikannon päälle. Puhtaampaa ja kauniimpaa maisemaa löytyy peltojen keskeltä kuin tuolta koiranulkoiluttajien suosimilta kävelyteiltä ja poluilta.

Ja se mihin hankikantoa kannattaa myös hyödyntää on puutarhahommat! Usko tai älä - pihalla on jo kevättöitä, joita voi huoletta tehdä.

Meillä on terassilta nurmikolle pari metallista kaariporttia, joissa kesäisin kiertää hirmuvauhtia humala. Tuo kaunis, mutta niin agressiivinen lonkeroidensa levittäjä, on saanut mielessäni jo monta vuotta häädön tuosta terassin vierestä - ehkä jo sitten ensi kesänä kun terassia aletaan hieman kunnostamaan.

Ensimmäisen kuvan tilanne on viime vuoden toukokuun viimeiseltä päivältä ja silloin humala oli kiivennyt jo puoleen väliin porttia ja terassin katoksen jalkaa. Ja tuolla portin päällähän näkyy tietysti nuo edelliskesänä kasvaneet ja talven yli jääneet lonkerot.

toukokuun terassi

Siis tuo humalahan kasvaa joka vuosi uudestaan ja viime vuotiset lonkerot jäävät ruskeina ja kuivina känkkyröinä kiinni kaikkeen mihin se on kesän aikana kerinnyt kiertyä. Ja sehän kerkiää. Meillä on portit aivan ryteikköinä aina talvella, kun syksyllä tuota en katko pois vaan jätän sen työn kevääseen.

humala ja portti

Ja nythän on kevät. Tai ainakin kevättalvi. Ja hankikanto. Ja portit ovat korkeat - tai vaihtoehtoisesti minä olen lyhyt - joten niihin ylettämiseen tarvitaan jatkoksi joko tikkaat tai sitten kevättalven hankikanto.

Ja avuksi vielä Fiskarsin pienet leikkurit - vanhat, mutta hyvät ja asiansa ajavat leikkurit. Aurinkoinen sää ja hyvä mieli.

fiskars


Ja niin minäkin yletin porttien päältä leikkaamaan humalan lonkerot pois ja portit ovat siistit odottamaan kevättä.
 
portti ilman humalaa

Ja taas vei Fiskarsit voiton humalasta!


Kivaa maaliskuuta - kevät keikkuen tulevi!

-Pia-




perjantai 22. helmikuuta 2019

Elämänmakuista...

Viime postauksesta on yli kuukausi aikaa ja tästä tulee varmastikin aikamoinen sillisalaattipostaus. Kerään tähän kuukauden kuulumiset iloineen ja suruineen.

Tänään on huikean upea talvipäivä. Lämpötila on siinä miinus kuuden pintaan, aurinko paistaa pilvettömältä ja tuulettomalta taivaalta. Ainoa miinus päivästä löytyy tuolta liukkailta kävelyteiltä. Meillä täällä aurataan tiet osittain tosi huonosti. Vähänkään pienemmät sivutiet - kuten tämä meidän - jäävät lähes aina auraamatta tai sitten ne aurataan juuri vääränä päivänä eli kovana pakkaspäivänä eikä loskapäivänä, jolloin kaiken irtonaisen saisi tiestä irti. Ei - se jää tienpintaan viiden sentin jääkerrokseksi ja hiekkaa ei siihen kunnalta näytä juuri riittävän - ei ainakaan ilman valittamista. Olimme täällä melkeinpä motissa - kävellen ei pihalta uskaltanut lähteä - melkein viikon paksun ja liukkaan jäätien takana, kunnes valitin tienhoitajalle ja kas kummaa - seuraavana päivänä hiekkaa taas saatiin. Tosin pienen pieni kerros, joka suurimmalta osin on nyt auton renkaiden alta pyörinyt pois. Mutta kannatti taas valittaa - tosin tyhmää että joutuu aina valittamaan ennenkuin asioille tapahtuu mitään, mutta kumminkin.

pakkanen aurinko lumi


Mutta tähän päivään.

Upea upea upea! Ja sattui vielä vapaapäiväkseni! Ihme ja kumma!

Mies lähti aamulla töihin ja minä puin ulkoiluvaatteet päälle ja lähdin lenkille. Kiersin teitä, jotka ovat lähes sulia ja nautin nousevasta auringosta ja pakkasen nipistelystä poskissa - taisi silloin aamulla olla -14 astetta. Aamuinen kävely raikkaassa ilmassa lähes hiljaisessa ympäristössä pistää kyllä energian virtaamaan ja koko päivä tuntuu aina helpommalta. Viime talvenahan, kun olin kotona, kävin joka aamu lenkillä - pakkasta taisi pahimmillaan tasan vuosi sitten olla -24 astetta, jos oikein muistan. Onneksi facebook jaksaa muistuttaa vuoden tai parin takaisista julkaisuista ja niitä olen vuosi sitten talvella aamulenkiltä julkaissutkin. Eli on niitä pakkasia ennenkin ollut - tänä talvenakin olemme saaneet nauttia (!) kunnollisesta talvesta. Lunta ja pakkasta! Minä tykkään!

kuurankukka


Helmikuu on jo loppupuolella - eihän tässä ole enää kuin kuusi päivää jäljelläkään.

Kuun alusta elämäni muuttui taas askeleen erilaiseen suuntaan. Viime syksynä aloitin ihan palkkatyössä taas pitkästä aikaa - oman firman pistin lepäämään, kun ajattelin, että palkkatyössä pääsen helpommalla.... Aluksi tuo tuntuikin ihan ok:lta, mutta sitten jonkin ajan kuluttua tuntui ettei jokapäiväinen töihinlähtö ja joka päivä sitä samaa työtä olekaan enää minua varten. Ei maistunut ei. Irtisanouduin ja kaivoin oman firman taas laatikosta ja olen taas oman itseni herra - mitenkähän tämäkin sanonta pitäisi sukupuolineutraalista sanoa, jos sellaisesta välittäisi. Siis helmikuun alusta minulla on ollut taas töitä firman piikkiin ja olen suunnitellut osaamiseni jakamista myös verkossa. Ihan ajatusasteella vielä, mutta tuohon suuntaan olen ajatuksia, mietteitä, koulutuksia ja kustannuksia suunnitellut.

Vuoden alku on ollut siis aikamoista asioiden järjestelemistä ja yhtenä suurena energiasyöppönä on ollut oman äidin terveys ja hänen hyvinvointinsa. Oma energia kuluu kyllä todella vähiin, kun oman työn ja uran lisäksi huolta kannan äidin terveydestä. Vanhuus ei tule koskaan yksin. Joskus ei edes kaksin vaan niitä sairauksia ja huolia tulee aina kasapäin yhtäaikaa. Ja kun itse väsyy, niin sen pahanolon purkaa sitten ihan vääriin kohteisiin: mieheen ja äitiin. Molemmat ovat saaneet kyllä tuta huonon oloni ja väsymykseni. Jospa saisin tuon pahanolon purettua johonkin muuhun - pitää ottaa taas nämä pitkät kävelylenkit aikatauluun mukaan.

talventörröttäjä


Surullisimmasta päästä alkuvuonna on ollut oman enoni menehtyminen. Vaikka emme usein nähneetkään, niin hänet muistan aina iloisena, ryhdikkäänä, kohteliaana, komeana ja hienona miehenä - sotilaana, joka hän ammatiltaan olikin. Surun määrää hänen perheessään voin vain kuvitella muistellessani oman isäni menehtymistä viisi ja puoli vuotta sitten. Iltarukoukseen liitän vieläkin heidät kaikki - lohtua ja uskoa jälleennäkemiseen.

Iloisimmasta päästä tietysti alkuvuonna on omat synttärini. Niitä juhlin aina vaikka ikää tuleekin. Minusta on ihanaa jos ja kun joku muistaa, leivon kakkua ja toivon paljon vieraita. Ikähän on vain numeroita - ja ehkä kynttilöiden määrä kakun päällä.  Lapsena muistan omat synttärini aina isoina kaverijuhlina - äiti oli tehnyt aina jotain ohjelmaa ja askarrellut hattuja ja laukkuja juhlijoille. Ehkä tuo halu juhlia tulee jostain sieltä. Jossain vaiheessa oli tapana juhlia vain "pyöreitä" vuosia - mutta kun ajattelee tarkemmin, niin eikös ole aina hyvä syy juhlia - myös niitä välivuosia. Varsinkin kun on tässä ajanmyötä saanut huomata ettei koskaan tiedä milloin on se viimeinen vuosi...

kakku kynttilät


Synkistä ajatuksista vähän iloisempiin. Kevät on tulossa! Ihan oikeasti olen alkanut tykätä myös keväästä - tai oikeastaan kevättalvesta, kun aurinko paistaa, aamut ovat kylmiä, mutta päivällä jo aurinko lämmittää, linnut laulavat ja pihalla voi seurata lumihankien sulamista, edesauttaa kevään edistymistä heittelemällä tuhkaa hangille ja ne ensimmäiset kahvit ulkoterassilla ilman pipoa ja lapasia auringon paisteessa - niitä odottaa joka kevät innolla. Eikä se päivä enää kaukana ole, jos tätä menoa ilma lämpiää ja aurinko sulattaa lunta. Huomiselle tosin lupasivat taas sadetta, mutta lämmintä, joten eiköhän se kevät ihan oikeasti ole jo ihan nurkan takana.

Tänään suunnittelin pitäväni siivouspäivän, mutta eihän tuolta ulkoa malttanut pysyä poissa ja sitten istahdin tähän koneen äärelle pitkästä aikaa. Ja mieskin tuli juuri kotiin - no - aina tulee uusia päiviä...

Mitä minä sanoin - tästä tuli tällainen sillisalaatti - välillä makeaa ja välillä hapanta. Sellaista elämänmakuista.





Lisää aurinkoisia päiviä toivoen

-Pia-


perjantai 18. tammikuuta 2019

Fifty shades of snow

Huikean hieno talvinen viikko on kääntymässä viikonloppua kohden. Olemme saaneet tuulta ja pakkasta, lunta ja upeita hiihtokelejä, täysikuukin taitaa viikonlopun aikana täyttyä.


päiväkävelyllä

Ja huippuna täysikuun aikaan näemme taas kuunpimennyksen! Jos tällaiset säät jatkuvat viikonlopun yli maanantaille, niin pimennys näyttäytyy kaikessa komeudessaan meille kuuhulluille.

pakkanen ja kuutamo

Illat pimenevät vielä aika varhain, joten kynttilälyhdyillä on vielä paljon käyttöaikaa tänä talvena. Lumihattuisia lyhtyjä meillä roikkuu vähän siellä täällä - portilla ilahduttamassa ohikulkijoita ja pihatiellä toivottamassa tervetulleeksi hämärässä kulkijat.

lumilyhty luminen lyhty

Oi miten nautinkaan näistä pakkaspäivistä ja lumesta. Lumitöitä on saanut tehdä joka päivä ja parhaimpina päivinä pariinkiin kertaan. Kasat pihalla kasvavat kasvamistaan ja kohta ehkä alkaa loppua tila - tai ainakin minulla voima nostaa kasojen päälle kolallinen lunta.

ihan pihalla

Lumikolat ja -lapiot saavat olla kädenulottuvilla kuistin rappusilla, sillä joinakin aamuina lunta on ollut alarappuselle saakka ja silloin tarvitaan lapiota heti ulosastuessa.

pihalla

Kuvapostauksen otsikko piti olla jotain muuta, mutta kuvia katsellessa huomasin, että lumihan ei olekaan aina valkoista vaan joinakin hetkinä sinistä. Samoin kuin ihana talvinen taivas - oletko huomannut?


Hyvää viikonloppua!

-Pia-









tiistai 15. tammikuuta 2019

Uusia tuulia, vanhoja muistoja ja käytä hääpukuasi -päivä

Hyvää alkanutta vuotta 2019!

Alkuvuosi on hurahtanut vauhdilla käyntiin ja ajatuksissa on niin paljon uusia asioita etten ole joutanut istahtaa koneen ääreen kirjoittamaan. Mielessä on pyörinyt kaikenlaista uutta ja innostavaa oman yrityksen tiimoilta. Josko laajentaisin ja jakaisin osaamistani useammalle kuin sopimuksen tehneille asiakkaille. Jos ja kun nuo uudet ajatukset saavat ilmaa siipiensä alle, niin teen niistä oman postauksen ja saattaapa tulla uusi blogikin, jos hyvin käy. Mutta niistä hieman myöhemmin.

Kalenteria selaillessa tuli eteen nämä kummaakin kummemmat teemapäivät, joita vuoteen mahtuu paljon ja samoille päivillekin monta erilaista.

Tänään eli 15.1. vietetään joka vuosi Käytä hääpukuasi-päivää, joka kuulostaa ensin ihan hassulta, mutta sitä hieman mielessä pyöriteltyäni, tulin lopputulokseen, että onpas aika hauska päivä. En ihan hääpukua päälleni yrittäisi - on tainnut kutistua tuolla vaatehuoneen kätköissä, mutta muutoin hääpuvun ihastelu ja kuvien katselu toi taas elävästi mieleen koko hääpuvun etsintäprosessin. Joka ei ollut sitten mukavimmasta päästä - ainakaan aluksi.

Me menimme naimisiin vuonna 2007 eli samana vuonna kun täytin 40. Eli siis ihan aikuisena. Olimme olleet yhdessä jo seitsemisen vuotta ja kihloissa neljä vuotta.

Hääpuku-unelmani on aina ollut vaaleansininen. Jo pienenä haaveilin, että kun menen naimisiin, niin hääpukuni on vaaleansininen. Äitini asteli alttarille isäni kanssa vuonna 1958 vaaleansinisessä hääpuvussa, joka siihen aikaan oli pienessä kylässä ihmettelyn aihe. Äidin puku on edelleen hänellä säilössä ja sitä olen pienenä silloin tällöin laatikossaan silitellyt ja haaveillut: yläosa pitsiä pitkillä hihoilla ja hameosa tylliä nilkkoihin saakka. Jotain samantyylistä unelmoin itsellenikin.

Netistä tallensin kuviakin eri vaihtoehdoista. Alla muutama kuvaavin haavekuva...

haavekuvat unelmapuvut


Joten, kun tuli mahdollisuus itselleni hankkia hääpuku, niin sen piti tietysti olla vaaleansininen.

Lähdin keväällä 2007 kaasoni kanssa kiertämään Helsingin morsiuspukuliikkeitä tarkoituksena - kuten kaikki onnensa kukkuloilla olevien morsiamien - löytää juuri se oikea puku!

Astuimme toinen toistaan upeampien pukujen liikkeisiin hieman jännittyneinä ja silmissä haavekuva itsestä morsiamena alttarilla rakkaimman kanssa.

Mutta mikä olikaan lopputulos?

Täysi tyrmäys!

Siis liikkeissä.

"Meillä ei kyllä valitettavasti ole sinun kokoisia pukuja lainkaan.""Emme kyllä millään kerkiä korjata pukua sinulle sopivaksi."

En päässyt edes sovituskoppiin, kun minut tyrmättiin täysin. Ei ollut kokoja eikä varsinkaan värejä. Eikä myöskään halua palvella minua normaalikokoista aikuista naista.

Itkun sekaisin tuntemuksin astuimme ulos liikkeistä ja lähdin masentuneena kotiin. En enää ikinä astuisi yhteenkään morsiuspukuliikkeeseen. Kun olin niin lihava.

Miten saivatkaan minut vihaamaan kaikkea kaunista! En uskonut löytäväni pukua mistään ja melkein jo halusin perua häät kokonaan.

Mutta kuten aina - hädässä ystävä tunnetaan!

Sain vinkin ystävältäni, joka oli häitään hieman aiemmin viettänyt ihastuttavassa puvussaan, että miksi mennä merta edemmäs kalaan. Järvenpäästä - eli ihan tästä nurkilta - löytyi tuolloin pukuvuokraamo nimeltään Linnanneito.... Sinne siis varaamaan aikaa - jo ajan varaaminen jännitti aikaisempien huonojen kokemusten takia, mutta siellä ei kyseenalaistettu mitään vaan sain ajan kesän alkuun.

Otin sillä kertaa äitini mukaan pukua etsimään. Olenhan perheen ainoa tytär ja ehkä vanhemmat olivat jo menettäneet toivonsa nähdä tytär hääpuvussa ;)

Kun aika tuli, niin astuimme ihastuttavaan hääpukuliikkeeseen - sieltä toki siis sai myös muita kuin hääpukuja, mutta minä en nähnyt muita. Aloitimme haaveiden ja unelmien kertaamisella ja omistaja lähti etsimään minulle sinisiä pukuja - niitä oli tuolla liikkeessä useampia malleja esilläkin.

Paria pukua sovitin ja arvatkaapa mitä - pukuja olisi pitänyt jopa pienentää minulle sopiviksi!!!
Oi miten tunsinkaan itseni kauniiksi ja hoikaksi - enkä ollut laihtunut yhtään edelliseltä puvunsovituskierrokselta. Tässä vaiheessa äitini jo pyyhki silmiään ja niistää niksautti salaa vaaterekkien takana ;)

Aloitin sovitukset sinisistä haaveitteni tylliunelmista pitkillä hihoilla ja ilman, kunnes totesin että ehkä ei minulle sittenkään sinistä pukua tule. Ihoni ja hiukseni ovat niin vaaleat ja hieman punertavatkin, joten vaaleansininen sai minut näyttämään vielä kalpeammalta.

Sain vaihtoehtoisesti sovitukseen vaalean kullan värisiä pukuja - ja jes! nehän sopivat paljon paremmin. Muutamaa haaveitteni mallista pukua kokeilin, mutta ei istunut minun lanteilleni ei nuo levenevät tylliunelmat. Olin jo menettää toivoni, kunnes omistaja haki takahuoneesta juuri kuormasta puretun puvun, jota ei ollut kukaan muu vielä kokeillut.

Puku solahti päälleni kuin minulle tehtynä! Ei tarvinnut kiristää eikä leventää - vain helmaa hieman lyhentää ja vaihtaa nirtsa-nartsa olkaimet leveämpiin, jotta korsetin olkaimet saatiin piiloon. Ja harteille sinistä ja kultaa hohtavan ohutta ohuemman huivin. Voilaa! Siinä se oli!

Ei ollut pitsiä eikä tylliä. Ei levenevää eikä liehuvaa helmaa. Oli hieman rypytystä, päälleommeltua kiekuraa ja alla kahiseva alushame.

Ja sitten mittauksen ja kassan kautta - puku ja helman lyhennys ja leveämmät olkaimet ja sifonkihuivi - yhteensä noin neljäjapuolisataa euroa eli tonnin halvempi kuin Helsingin liikkeissä oli ollut yksikään puku, josta olin haaveillut.... Että näin!

Kun puku oli lyhennetty ja olkaimet vaihdettu, oli sovituksen aika - 13.6.2007 näyttää olevan kuvatekstissä maininta sovituksesta. Ja kyllä se oli juuri sellainen kuin halusin. Muistan vieläkin tuon kuvaushetken jännityksen ja vatsassa pyristelevät perhoset.

hääpuku sovitus


Sovitukseen sain kyydin isältäni. Ja kun puku todettiin oikeanlaiseksi, niin se pakattiin ihanaan pukupussiin ja sain sen mukaani. Isäni halusi ehdottomasti kantaa pukupussin autoon - aika hellyttävää, kun jo iäkäs isäni oli ihan innoissaan tyttärensä häistä.

Ja vihdoin 11.8.2007 sain pukea ihanan puvun päälleni ja astella alttarille rakkaani viereen tahtomaan rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä.

Ja sitä tahtoa riittää edelleen :)

hääpuku rakkaus me

Illan hämyssä kesän ehkä kuumimpana päivänä (taisi olla +31 astetta) nautimme toisistamme, vieraistamme, puvustani ja rakkaudestamme.

Olipa ihana palata kuvien kautta tuohon hääpäivän tunnelmaan. Katselin samalla pukuani vaatehuoneen tangolla roikkumassa ja totesin edelleen, että tuo oli juuri se oikea minulle. Tunsin itseni kauniiksi ja oloni rennoksi kauheasta helteestä huolimatta. Taitaa olla ainoa hellepäivä, josta en valita, että oli niin kuuma ;)



Minkälaisia muistoja sinulla on hääpuvustasi? 


-Pia-