torstai 31. joulukuuta 2015

Vuoden 2015 muistikuvia

Vuosi 2016 kolkuttelee jo ovelle, mutta vielä on aikaa paketoida tämä vuosi. Kokosin kuvia matkan varrelta - osa löytyy postauksistani ja osa on rannalle odottamaan jääneitä räpsäyksiä. Osallistun tällä myös Pienen Linnun MakroTex-haasteeseen: Muistoja vuodelta 2015.

Aloitetaan kukkasilla - niitähän ei koskaan voi olla liikaa! Ja kukkakuvat olivat ylivoimaisesti enemmistönä postauksissanikin vuonna 2015.
Tänä vuonna kukinta alkoi myöhään, mutta se kesti tosi pitkään, kun kesä tuli oikeastaaan vasta elokuussa ja lämpimistä ilmoista saimme nauttia pitkälle syksyyn.
kollaasi 2015: kukat

Seuraavaksi eniten postasin ruokaohjeita. Minulla on aikoja, jolloin leivon, kokkaan, grillaan paljon ja sitten taas aikoja, kun syömme nopeasti valmistuvia keittoja, valmisruokia tai muuten vaan laiskottaa ja käymme pikaisesti ulkona syömässä. Ruoan laitossa mieheni on parempi - luovempi - minä keskityn enemmän leipomiseen.

kollaasi 2015: reseptit

Erilaisia haasteita sain vuoden mittaan ja niihin vastaaminen on ollut hauskaa ja vaikeaakin. Kiitos kaikille haastajille - ja kiitos niille, jotka jakamiini haasteisiin vastasivat :)

Loppuun vielä kuvia mökkirannasta, kotipihatunnelmia ja tämän joulun värityksestämme.
kollaasi 2015: pihatunnelmia
Mitä ensi vuosi tuokaan tullessaan - tämä vuosi toi paljon uusia lukijoita, opin valokuvaamisesta paljon ja pääsin kurkistamaan ihania blogeja ja tutustumaan mahtaviin ihmisiin postausten takana.

Kiitos kaikille blogimatkassani mukana olleille, sillon tällöin käyneille ja minua facebookissa ja instagramissa seuraaville - kiva vuosi takana - odotan tulevaa!

Oikein kaunista ja turvallista vuoden vaihdetta
ja Onnellista Uutta Vuotta 2016!

-Pia-






maanantai 28. joulukuuta 2015

4. joulupäivä

Viattomien lasten päivä, jota myös neljänneksi joulupäiväksi kutsutaan, valkeni kirkkaana ja aurinkoisena pakkasaamuna! Aamulla mittari näytti -12 astetta ja Tapaninpäivänä satanut pienen pieni kerros lunta sai pellot ja pihamaat kimmeltämään. Pakkohan sitä oli ulos lähteä nauttimaan ihanasta talvipäivästä.

talviaurinko

Aurinko on niin kovin matalalla - varjot ovat pitkiä...

talviaurinko


kuura maassa
 
Talventörröttäjät ihan kuurassa.

talventörröttäjä

talventörröttäjä

Jänöjussikin oli käynyt yöllä rappusilla.

jänöjussi

Kaunista joulukuun loppua!

-Pia-


perjantai 25. joulukuuta 2015

Jouluisia taloja

Muistatko vielä tämän vuoden joulukalenterin, jonka ostin Turun Pienestä Kirjapuodista lokakuussa... Nyt on kaikki luukut avattu ja kalenteri näyttää tältä...

joulukalenteri

Eteisen vaatekaapin päälle kokosimme pienen kyläpahasen ja mies asensi valot. Hämärässä loistavat valot ikkunoista :)

joulutalo

Ja tietysi perinteinen piparkakkumökki. Kun lunta ei etelä-Suomessa ole, niin teimme mökistä lumisen. Pari Aarikan lumiukkoakin löytyi pihamaalle tonttujen lisäksi.

piparkakkumökki

Ihania joulun pyhiä toivotellen

-Pia-


torstai 24. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua!



Reippahasti käypi askelet,
äidin hommat on niin kiireiset:
lahja peittyi kääröihin,
ukset kiinni pantihin,
vaan on hauska sentään!

Taatto, taatto läksi innoissaan
joulukuusen, kuusen hankintaan;
latva saapi tähtösen,
oksat kaikki, tiedät sen,
paljon kynttiöitä!

Kun on valmis kuusi kultainen,
rynnistääpi lapset huoneeseen.
Ken on tuonne tullutkaan,
joululahjat pussissaan?
Vanha joulupukki!

Lapset kaikki huutaa: oi, oi, oi!
Kohta kiitos riemuin soi, soi, soi!
Sievä vauva Maijan on,
Annin kelkka verraton,
orhi oiva Veikon!

Päättyy joulu, vaikk´ ei kenkään sois,
joulukuusi viedään pois, pois, pois.
Mutta ensi vuonna hän
saapuu lailla ystävän –
ei voi toivo pettää.

Säveltäjä: Emmy Köhler
Sanat: Sigrid Sköldberg-Pettersson


Tuoksuvaa joulua ystäväiseni!

-Pia-

maanantai 14. joulukuuta 2015

Kymmenen päivää...

Syksy on vaihtunut kalenterin mukaan jo talveen. Sormet ristissä jännitetään saadaanko eteläisimpään Suomeen valkea joulu - räntää on satanut rannikolla, mutta viitisenkymmentä kilometriä pohjoisempana ei lunta ole näkynyt. Yöllä lämpötilan laskiessa nollan tienoille on kosteus tiivistynyt kuuraksi maahan ja talojen katoille. Katujen pinnat ovat erittäin liukkaita. Vielä olisi kymmenen päivää aikaa - jos sittenkin saataisiin lunta, edes vähän...

Meillä jouluvalmistelut ovat vähän viivästyneet työkiireiden ja flunssan takia, mutta eiköhän tänäkin vuonna saada juhla aikaiseksi.

Kun ulkona on vielä pimeää - talvipäivänseisaukseenkin on vielä aikaa, niin päätin tehdä meille tänä vuonna valkean joulun sisälle. Perinteiset punainen ja kulta vaihtuvat suurelta osin valkoiseen ja vihreään... No - keittiön kaappien väritystä en vaihda, mutta olkoon keittiö energisen punainen :)

joulu - kymmenen päivää - kollaasi

Rakastan hipsiä kotona villasukissa kynttilän valossa jouluradion soidessa. Rakastan myös pimeää vaikka pelkäänkin kulkea pimeässä. Usein iltaisin - ja aamuisinkin - meillä on pelkkää kynttilänvaloa - lisäksi tietysti ikkunoiden sähkökyntteliköt.  Kuvaaminen ei ole helppoa pimeässä, mutta silti kuvia tulee otettua. Niistä on kiva katsoa vuosia taaksepäin miten koti on muuttunut.

Kokosin kollaasin aamu- ja iltahämärissä otetuista kuvista, jolla toivotan Sinulle

rauhallista Joulun aikaa!

-Pia-




tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulu - ihana odotus!

joulukynttilät - iittala, kivi, kastehelmi

Marraskuu meni menojaan - sateisena, pimeänä, ensilumisena, sohjoisena... Mielikin piristyi kun joulukuun ensimmäiseen päivään heräsin! Töitä on ollut vähän liikaakin - niin ettei ole kerinnyt kommentoimaan juuri kenenkään postauksia saati sitten istahtaa koneen ääreen ja itse kirjoittaa. Kuukauden alku näytti lupaavalta, että olisi ollutkin aikaa, mutta sitten "kaikki huomasivat" että vuosihan loppuu ihan kohta ja kaikki työt pitää saada tehtyä ennen sitä... No - hyvähän se on, että töitä riittää - tarkoitus on vaan ollut ottaa nykyisin vähän rennommin. Onneksi jouluviikkona pidän vapaata ja virittäydyn kunnolla tunnelmaan.
joulu - kynttelikkö
Ensimmäisenä adventtina sytytettiin kyntteliköt ikkunoihin.


Mutta kyllä sitä kerkesi jotain jouluista ja mieltä piristävää tehdä marraskuussakin :) Instagramin puolella minua seuraavat ovatkin nähneet olohuoneen verhojen vaihtoa, leipomista, joulu/kaamosvalojen asettelua... Ja sitten iski flunssa - onneksi aika pian pahin oli ohi, mutta vielä yskitään ja niistetään...

Viime sunnuntaina - ensimmäisenä adventtina - saimme vieraaksemme kummityttöni pienen poikansa kanssa <3 Voi sitä ihanuutta - ihana nähdä kaunista kummityttöäni ja ihan mahtavaa päästä seuraamaan puolitoistavuotiaan taaperon touhuja - miten hän onkaan kehittynyt viime näkemästä! Puhua pälpättää, leikkii ja kikattaa - ihanuus!

Jotain pientä laitoin glögin kanssa tarjolle - saaristolaisnappeja lämminsavulohimoussella, joulutorttuja (tietysti!), pipareita, joulusuklaata ja sitruunaisen kuivakakun.

lämminsavulohimousse ja saaristolaisnapit

joulutorttu
Nämähän meillä leipoo mies!

sitruunakakku
ex tempore - kakku, kun jäi sitruunaa...

***
Saaristolaisnapit lämminsavulohimoussella

n. 300 g lämminsavulohta
1 rasia (n.150 g) crème fraichea
1 rasia (n. 180 g) maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl sitruunan mehua
1 dl tilliä hienonnettuna
ripaus mustapippuria myllystä
ja tietysti saaristolaisnappeja tai muuta saaristolaisleipää

Hienonna ruodoton ja nahaton savukala. Sekoita ranskankerma, tuorejuusto ja sitruunamehu keskenään.
Lisää kala ja hienonnettu tilli. Mausta mustapippurilla. Anna tekeytyä hetken aikaa jääkaapissa, maista ja mausta lisää tarvittaessa ripauksella suolaa.
Tarjoa saaristolaisleivän päällä tillillä koristeltuna.

***

Sitruunakakku

300 g margariinia
3 dl sokeria
4 kpl kananmunia
4,5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria/vanilliinisokeria
1 sitruunan mehu
1 sitruunan raastettu kuori

Vaahdota margariini ja sokeri, lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.
Lisää leivinjauhe-vaniljasokeri-vehnäjauho -seos ja lopuksi hyvin pestyn sitruunan kuori ja mehu.
Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 50-60 minuuttia.

***

Näin meillä vaihtui kuukausi - ihana Joulun odotus vaan kiihtyy - ensimmäiset luukut kalentereista on saanut jo avata ja jouluradio soi!

Ihanaa Joulun aikaa!

-Pia-
joulukynttilä - iittala, kivi, kastehelmi
Keittiön vitriinin päällä tuikkii!





perjantai 13. marraskuuta 2015

Historian havinaa, osa 3

Harmaan marraskuun keskellä vien sinut sarjassani 'Historian havinaa' kesäiselle retkelle Gotlannin saareen Visbyn kaupunkiin! Varoitus: tästä voi tulla kuvaähky!

Meille Visby on tärkeä paikka. Kävimme siellä viimeksi kolmetoista vuotta (!) sitten - ja siellä ruusujen tuoksussa kasvitieteellisessä puutarhassa Visbyn vanhan kaupungin keskellä mieheni kosi minua!
  

Tänä kesänä sitten suuntasimme taas pitkän tauon jälkeen tuolle ihanalle saarelle. Tallink Silja järjestää sinne kesäisin muutaman risteilyn Baltic Queen -laivalla. Matkaan lähdimme sunnuntaina ja takaisin palasimme tiistaina - maanantaipäivän vietimme Visbyssä kävellen jalkamme kipeiksi. Laiva poikkesi Tallinnan sataman kautta, jonka vuoksi laivamatka-aika oli ihanan pitkä. Kerkesi hyvin syömään, shoppaamaan ja nauttimaan auringonlaskusta merellä!
Tallinnan satama ja ilta-aurinko

Varasimme oikein hemmottelumatkan - Executive Suite -hytti omalla parvekkeella :) Vähän luksusta arkeen! Tuoreita hedelmiä pöydällä odottamassa ja kumpaisenakin laiva-aamuna niitä tuotiin lisää. Hintaan kuului myös kuohuviinipullo jääkaapissa :)

Baltic Queen

Baltic Queen

Laivamatkan ja hyvin nukutun yön jälkeen saavuimme Visbyn satamaan. "Vanhoina Visbyn kävijöinä" lähdimme kuohuviiniaamiaisen jälkeen suoraan vanhaan kaupunkiin rantabulevardia pitkin. Meri oli heittänyt rantakivikkoon kaikenlaista ruokoa ja puuta - yksi rannalle ajautunut puu ruokki mielikuvitusta... mistä se on irronnut, onko se seilannut pitkältäkin... Voi jos olisin voinut, niin olisin kaapannut sen mukaani :)

Visby ajopuu




Keskiaikaista vanhaakaupunkia ympäröi muuri. Joistain kohdista jo niin rapautunut, että yli pääsee kurkkimaan puutarhoihin. Toisaalta vielä niin korkea, että korkeimmille kohdille en uskalla edes kiivetä - vaikka muurien sisäpuolelle onkin rakennettu kävelysiltoja ja vaarallisimmat paikat on suljettu. Silti kävelysilloilla ja rappusilla saa kulkea "vain omalla vastuulla".
Visby muuri

Visby muuri

Visby muuri

Visby muuri

 Visby muuri

Visby muuri

Visby muuri


Elokuun alussa Visbyssä vietetään keskiaikaisviikkoa. Paikalliset ja jopa muualta tulleet vieraat pukeutuvat kuin roolipeliin - keskiaikaisiin vaatteisiin, kulkevat paljasjaloin, tekevät käsitöitä keskiaikaisin menetelmin, pitävät turnajaiset, on seppiä, ritareita, linnanneitoja ym. ym. ym. 
Tunnelma ja tuoksut ovat huumaavia - ja paljon turisteja! Kuvaaminen juuri tuona ajankohtana on vaikeaa, kun joka kuvaan tuppaa tulemaan turisteja kuvateepaidoissaan :)
Visby keskiaikaismarkkinat

Visby keskiaikaismarkkinat

Visby keskiaikaismarkkinat

Visby keskiaikaismarkkinat

Visby keskiaikaismarkkinat

Vanha kaupunki on pullollaan kukkia - tänä kesänä tuntui olevan aika kuivaa - mikä oli outoa, koska Ruotsissa oli kuitenkin satanut aika tavalla juuri heinäkuussa... Mutta ehkä Visby oli säästynyt kovilta sateilta. Nurmikko rahisi jalkojen alla eikä kukkaloisto ollut ihan täydessä terässään... Mutta kaunista - niin kaunista siellä taasen oli.
Visby näköala

Visby kukat

Visby kukat

Visby kukat

Visby kukat

Visby kukat

Visby kukat

Visby kukat


Ja mihin tahansa päänsä kääntääkään, niin raunioita ja vanhoja rakennuksia kohoaa siellä täällä. Jopa ihan takakuistin nurkalla :)
Visby rauniot

Visby rauniot

Visby rauniot

Visby rauniot

Visby rauniot

Ovatkohan paikalliset joka päivä kiitollisia siitä missä asuvat? Minä ainakin olisin tällaisten näköalojen edessä :)

Visby näköala

Visby näköala

Visby näköala

Visby näköala

Carl von Linnén patsas seisoo ylväänä ja hauskana kasvitieteellisen puutarhan keskellä.

Visby kasvitieteellinen puutarha

Visby kasvitieteellinen puutarha

Visby kasvitieteellinen puutarha

Visby kasvitieteellinen puutarha

Visby kasvitieteellinen puutarha

Visby kasvitieteellinen puutarha

Visby kasvitieteellinen puutarha

Visby kasvitieteellinen puutarha

Visby kasvitieteellinen puutarha

Ja sitten oli jo aika hyvästellä ihana aurinkoinen, lämmin, kaunis, tuoksuva Visby.

Näkemiin Visby

Näkemiin Visby

Näkemiin Visby

Näkemiin Visby

Näkemiin Visby

Kiitos taas ihanasta päivästä - tulemme varmasti uudestaan! Ja silloin varaamme hotellin pidemmäksi aikaa :)

Kiva jos jaksoit tänne saakka! Suosittelen matkustamaan tähän lähellä olevaan uskomattoman kauniiseen saareen - täältähän se Peppi Pitkätossukin on kotoisin :)

Aurinkoisia kesäpäiviä muistellen

-Pia-