sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Jouluvalmisteluja - osa VI: joulukortit

Jo kolmas adventtisunnuntai! Ja ihan vihoviimeinen aika saada joulukortit askarreltua, jotta ne kerkiää vielä postittaa ja saapua vastaanottajalle ennen joulua. Eli viikko pitäisi riittää postillekin näiden toimittamiseen.

Joten eilisen Naantalin retken anoppilaan ja tämän päiväisen retken Mäntsälään Saaren joulumaahan jälkeen oli aika istua alas ja askarrella viimeisetkin kortit valmiiksi. Sitten miehen kanssa kirjoittamaan kuoria ja tervehdyksiä ja kuoret odottamaan maanantaita, kun kiikutan ne postiin. Onneksi olen aikanaan kirjoittanut kaikki osoitteet koneelle muistiin, niin niiden päivitys uusilla osoitteilla ja kirjoittaminen kuoriin on nopeaa.

Korttien teeman keksiminen ja siihen tarvittavien välineiden hankinta tapahtuu kyllä ihan ajoissa - jopa niin ajoissa että on vaikea löytääkään jouluaskarteluun tarvikkeita.

Mutta se askartelu ja ideoiden valmiiksi saattaminen on aikaa vievää... Yksinkertaisia ja teemaa noudattavia kortteja on periaatteessa helppo tehdä, mutta jotenkin valmistuminen aina venyy ja postitus tapahtuu sitten juuri ennen joulua.

Mutta aina kuitenkin ennen joulua niin, että niiden pitäisi keritä pyhiksi perille.


Tänä vuonna korttien teemana on oikeutetusti Suomi100. Eli siis sinivalkoisia kortteja.
Korttipohjathan tein jo aikaisemmin valmiiksi - katso täältä - ja viimeiset kortit valmistuivat tänään. 

Ja tällaisia niistä sitten tuli...

valmiit kortit pöydällä

toivotus
 
tervehdys


Huomenna sitten postiin hakemaan merkit ja kuoret postin huomaan. Toivottavasti kaikki löytävät perille.

valmiit kortit pöydällä


Ihanaa joulunalusviikkoa!

Se on ihan oikeasti vain viikko jouluun!

-Pia-




1 kommentti:

  1. Kauniita! Ja värit sopivat tosiaan hienosti tähän juhlavuoteen :) Mukavaa jouluviikkoa!

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit - ihanaa, jos jätit käynnistäsi viestin :)