lauantai 1. joulukuuta 2018

112

Yleinen hätänumero!

Perinteisesti valtakunnallinen palovaroittimien tarkastuspäivä on keväällä 11.2.

Mutta meillä on vuosikausia ollut käytössä toinen päivämäärä eli 1.12. joka on loogisempi ajankohta tarkistaa palovaroittimien ja sammutusvälineistön kunto. Onhan edessä vuoden merkittävin elävän tulen aikakausi - siis joulu. Ja talvi.

talvipiha
I'm dreaming of the white Christmas...


Takan lämmityskausi alkaa olla kohta kiivaimmillaan ja kynttilöiden poltto lisääntyy.

Myös pikkujoulukausi ja huolimaton tulenkäsittely ovat huono yhdistelmä.

Siksi on hyvä tarkastaa hälyttimet ja muut sammutusvälineet. Ja käydä perheen kesken läpi mitä pitää tehdä jos palo silti ryöstäytyy käsistä.

Alkusammutustaitohan on monesti pelastanut ihmishenkiä ja omaisuutta, kun ei ole tarvinnut palokunnan tuloon saakka odottaa palon sammuttamista. Siis sammutuspeitteet ja niiden käyttö kannattaa kerrata vaikka lakanalla tai pyyhkeellä harjoitellen. Ja nopea sammutusväline esimerkiksi tuikkukynttilän roihahdukseen on perinteisesti ollut kattilan kansi. Kansi tuikkuastian päälle tukahduttamaan tulta on nopea keino eikä tarvita sammutuspeitteen avaamista.

Iittala Kivituikku


Itselleni asiasta muistuttaminen tuli tarpeeseen joitakin vuosia sitten, kun keittiön pöydällä meillä paloi muutamia tuikkuja Iittalan Kivi-tuikkukupeissaan. Pohdimme miehen kanssa miten pitäisi toimia, jos nuo tuosta roihahtaisivat. Kattilankanteen päädyimme mietinnöissämme. Ja eipä mennyt kuin pari päivää niin johan tuikkukynttilä roihahti astiassaan - rauhallisesti kaapista kansi päälle ja tilanne oli ratkaistu.

Usein varautuminen pahimpaan voi edesauttaa tilanteen ratkaisemisessa pahempia vahinkoja välttäen.

Ja paras keino ehkäistä tulipaloja on tietysti varovaisuus! Älä jätä kynttilöitä valvomatta, älä käsittele tuikkukynttilöitä varomattomasti, älä pidä palavaa kynttilää minkään katosta riippuvan esineen alla, älä tyhjennä lämmintä tuhkaa takasta muovi- tai pahviastiaan äläkä jätä niitä puisille rappusille tai kuisteille jäähtymään. Ja älä lataa lämpimään takkaan tai uuniin valmiiksi puita seuraavaa kertaa varten.

kynttilälyhty


Moni näistä ohjeista on ihan päivänselviä ainakin itselleni, mutta lehdistä luetut jutut ovat kyllä joskus niin uskomattomia, että ehkä selvistäkin asioista on hyvä muistuttaa.



Turvallista joulukuun ensimmäistä -
eli 112-päivää!

-Pia-




2 kommenttia:

  1. Viisaita ja ajankohtaisia neuvoja jokaiselle. Ei ole pahitteeksi kerrata noita vaikka luuleekin tietävänsä miten hätätilanteessa toimia.
    Turvallista ja tunnelmallista joulunaikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri - itsekin pitää aina muistuttaa mieleen miten toimia ja katsoa että alkusammutusvälineet ovat näppärästi saatavilla.

      Kaunista ja turvallista joulunaikaa sinullekin <3

      Poista

Kiitos kun kävit - ihanaa, jos jätit käynnistäsi viestin :)