perjantai 2. joulukuuta 2016

Viisi vinkkiä

Kirjoittaminen ja yleensä postaaminen on ollut koko syksyn vähän nihkeää ja siksipä eilinen blogi-ilta tuli kuin tilattuna!

Rouva Sana järjesti kurssi-illan aiheena Viisi vinkkiä luovuudesta kirjoittajille ja bloggaajille.

lyhdyt ja kuusi
tervetuloa

Ilta pidettiin Jokelan asemarakennuksessa - siis omassa kylässäni, joten enhän sieltä enää voinut olla millään tekosyyllä poissa. Illan toisena emäntänä toimi ihanien keraamisten tuotteiden taitaja, keraamikko Tuias, jonka tuotteita pääsimme kunnolla ihastelemaan ja saimmepa pienen lahjankin lähtiessämme!

emäntämme
vasemmalla Rouva Sana ja oikealla Tuias - iloiset emäntämme

herkkupöytä
maistuvia herkkuja pöydän täydeltä

tuias kannut

Tuiasin valikoimassa on kannuja, kukkaruukkuja, kahvikuppeja, lautasia, erilaisia kynttilänjalkoja - kurkkaa nettisivuilta lisää!

tuias ruukku

tuias ruukut

Tuiasin keramiikkapaja on ihan tässä lähellä ja hänen tuotteitaan voit nähdä useissa sisustuslehdissä ja monissa blogeissa. Kupit ovat uunin, astianpesukoneen ja mikroaaltouunin kestäviä, joten niitä voi huoletta käyttää joka päivä. Mikä sen ihanampaa kuin hyvä kahvi ihanasta käsin tehdystä uniikista kupista!

tuias kynttilänjalat

 tuias kupit ja kynttilänjalka

Miten hyödyllisiä ohjeita illan aikana saimmekaan!
Rutiinien rikkominen, hidastaminen, lukeminen, suunnittelu sekä palautteet - siinä pääasiat, joita illan aikana käsiteltiin ja keskusteltiin.
Oli hienoa huomata, että lähes meillä kaikilla oli jollain tapaa - ainakin joskus - luovuudessa karikoita ja käymme syvälläkin miettimässä miten tästä taas jatkaa. Ja sitten taas löydämme sen punaisen langan, joka auttaa meidät ylös ja takaisin kirjoittamisen ääreen.

tuias kynttilänjalka
tämän haluan!

tuias kupit

Hauska ilta meillä oli - oli ihanaa päästä tutustumaan muihin bloggaajiin, niihin jotka miettivät bloggaamisen aloittamista ja niihin, jotka miettivät miten jatkaa omaa bloggaamistaan.
Hauska oli huomata, että omassa pienessä kylässämmekin on useita bloggaajia ja sellaisia monitaitajia, että alkoi ihan hengästyttää.
Ja miten riemastuttavaa oli huomata, että teini-iän aikainen luokkakaverikin oli paikalla - ensin katsoimme ja totesimme olevamme varmaan tuttuja ja yhteinen tekijä olikin sama yläaste ja rinnakkaisluokat... Yllätyksenä tuli myös pitkäaikainen ystäväni paikalle :)

tuias tunnelmakuva

Ja mikä parasta - ilta oli ihan minun omaa aikaani! Sain nauraa ja ajatella ihan jotain muuta kuin arkista aherrustani ja läheisestä huolehtimista. Ja kuten illan aikana moneen kertaan muistutettiin - rutiinien rikkominen antaa tilaa luovuudelle - ja niin tuntuu käyneen.

Kiitos siis Minna ja Tuija! Ja kiitos kaikki jotka osallistuitte ja jaoitte kokemuksenne ja ajatuksenne!

Ihanaa joulun odotusta toivottaen

-Pia-





14 kommenttia:

  1. Lämmin, iso kiitos osallistumisestasi kurssi-iltaan ihana Pia <3! Olit osaltasi mukana vaikuttamassa siihen, että ilta oli niin sydämellinen ja lämminhenkinen kuin se oli, ja aika livahti hieman varkain.

    Jotain muutakin kummallista taikaa illassa kyllä oli, sillä miten muutoin voisi selittää kaiken tuon tarinasi loppupuolella kertomasi. Siis sen, että yksi kurssi-ilta yhdisti vanhat ystävät vuosien takaa sekä koulutoverit vuosikymmenten takaa <3. Pieni maailmamme on ihmeellisiä asioita täynnä.

    Luova työ edellyttää joskus oman ajan ottamista itselleen. Onnellista on, kun ajan saa jakaa samanhenkisten kanssa.

    Kirjoittamisen luovaa iloa sinulle Pia ensi vuonnakin <3! Iso halaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Aika kulki kuin siivillä - olisi ollut ihana kuulla ajatuksiasi pidempäänkin :) Tänään taidan piipahtaa Tuiasin luona - tuo musta kynttilänjalka jäi vielä sinne :)
      Talvisen kaunista viikonloppua sinulle Minna <3

      Poista
  2. Kauniita kuvia jälleen kerran. Munkin piti tulla mutta en sitten saanutkaan aikataulujamme järjestettyä niin, että olisin päässyt osallistumaan. Hiukan harmittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Odottelinkin josko olisit saanut aikataulua soviteltua, mutta ensi kerralla sitten :)
      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  3. Teillä on ollut hieno ja inspiroiva ilta!
    Oi, jospa oisin saanut olla mukana. Kiitos, kun pääsin kurkkaamaan :)
    Hienoja keramiikkatöitä! Ja Rouva Sanalla on sana hallussaan - sanan parhaimmassa merkityksessä - niin teksteissä kuin muutenkin.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula! Ilta oli todella inspiroiva - olen saanut paljon ideoita tänään ja olen ne muistiin laittanut :) Ja kävinpä vähän ostoksillakin Tuiasin pop up - myymälässä; siitä sitten vähän myöhemmin...
      Ihanaa viikonloppua sinullekin - meillä miehen kanssa neljä yhteistä vapaapäivää edessä <3

      Poista
  4. Kiitokset nopealle aiheeseen tarttujalle :) Ilta olisi tosiaan voinut olla pidempikin, ja juttua olisi varmaankin riittänyt. Mietinkin, olisikohan mahdollista joskus tavata "jokelalaisittain" bloggaamis- ja muutenkin jutusteluin, kun tosiaan (ainakin minä) yksinään pitkät ajat koneen ääressä vietetään? Kiitos myös hienoista kuvista, itse en tarttunut kameraan paikan päällä, koska arvasin voivani ihailla tuotteita muista blogeista.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raija! Ilta oli kyllä onnistunut ja tuossa poislähtiessämme jäimme suustamme kiinni ja siitä ajatus sitten lähti lentämään - mietimme josko jotain yhteistä keski-uudenmaan bloggaajille järjestettäisiin. Ja tänään Minnan kanssa mietittiin, josko vaikka oma blogiyhteisö kuten vaikka Åblogit Turussa ja Tampereellakin taitaa olla omansa :) Olisi kiva tavata oman kylän bloggaajia ihan muutenkin - onhan meillä ihanat kahvilatkin täällä :) Minullakin työ on koneen äärellä istumista ja voin järjestellä aikatauluja joustavasti, joten voisimme hyvin järjestää jotain mukavaa!
      Kivaa viikonloppua sinullekin :)

      Poista
    2. Hieno homma! Varmaan jokin muu foorumi käy paremmin yhteydenpitoon kuin tämä blogi? Sovitteko jo jotain jatkosta muiden kanssa?

      Poista
    3. Ei sovittu vielä mitään - voin olla yhteydessä porukoihin, jos vaikka "perustamiskokous" pidettäisiin ja mietittäisiin meille sopivia tapoja yhteydenpitoon ja muuhun toimintaan :)

      Poista
  5. Varmaankin oli kiva ja hyödyllinen ilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan :) Hienoa huomata, että monen ajatukset kiersivät samanlaisissa ongelmissa tai kysymyksissä.
      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  6. Kuulostaa tarpeelliselta illanvietolta! :) Pirteää lauantaita Pia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kyllä tuli tarpeeseen - jotenkin aukesi joku ihmeellinen lukko. Toivottavasti avautui pidemmäksi aikaa :) Ja oli ihana huomata ettei se ole niin pahasta vaikka joskus on luovuus kateissa ja yrittää löytää sen punaisen langan pään...
      Pirteää pakkasviikonloppua itsellesi Heidi :)

      Poista

Kiitos kun kävit - ihanaa, jos jätit käynnistäsi viestin :)