Mutta sainpa kuin sainkin syntymäpäiväfiiliksen!
Mieheni yllätti minut täysin. Illalla kun hän ei ollut vielä edes lähtenyt töistä, sain paikallisen kukkakauppamme kautta kukkalähetyksen mieheltäni. Eihän tuo sinänsä mitenkään ihmeellistä ole, mutta kun lähetyksessä oli mieheni käsin kirjoittama kortti mukana...
Siinä piti "neiti marplen" hieman miettiä miten mieheni oli tuon saanut aikaiseksi. Kunnes muistin, että edellisenä iltana hän oli tullut junalta "hieman myöhässä" kotiin - minä olin luullut että juna oli ollut myöhässä. Mutta miehenipä olikin käynyt siinä välissä kukkakaupassa tilaamassa minulle kukat seuraavalle päivälle ja näin hän oli saanut itsekirjoitetun kortin mukaan.
Mikä ihana ja romanttinen yllätys!
Kimppuun mieheni oli valinnut meille merkityksellisiä gerberoita ja kukkakauppias oli lisännyt neilikoita ja ruusuja ja tuollaista keltaista vähän piiskun näköistä kukkaa.
Mitkä voimavärit!
Näillä taas jaksaa alkavaan viikkoon.
Ja kerkiän vielä osallistua Tainan Kukkailotteluunkin!
Aurinkoa alkavaan viikkoosi!
-Pia-
Voi, miten ihanat kukkaset ja wau kerrassaan sun miestä!<3 Olen niin kova ostamaan kukkia, että mies on tainnut lopettaa kokonaan...;)
VastaaPoistaVielä myöhäiset onnittelut tätäkin kautta. Onnea!<3
Hih - mies osaa kyllä yllättää ja piristää päivääni :)
PoistaOlin ostanut itselleni kimpun tulppaaneja ajatellen että edes jotain kukkia synttäripäivänäni, mutta mies veti paremmaksi :)
Kiitos onnitteluista - taas uusi vuosikymmen alkaa..
Ihanaa viikkoa Sinulle <3
Ihanat värit!
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaRakastan voimakkaita värejä - ja tässä kimpussa niitä riittää.
Aurinkoa viikkoosi!
Ihanan värikkäät gerberat - mukavaa viikkoa!
VastaaPoistaKiitos!!
PoistaGerberat ovat meille merkitykselliset kukkaset - sain toisilla (vai oliko se kolmansilla) treffeillä mieheltäni gerberan silloin joskus kauan sitten ;)
Kaunista viikkoa :D