tiistai 10. marraskuuta 2015

44 päivää...

...on aikaa jouluun...

Siispä tartuin härkää sarvista ja vastaan tässä kahteen saamaani jouluiseen haasteeseen!
Kuvina edellisten joulujen kuvia - vähän fiilistellen jo tulevaa.
aarikan joulutontut

Ensin Taina Mansikkatilan mailla -blogista haastoi seuraavilla kysymyksillä: 

1. Mikä on lempijoululaulusi? 
Tykkään joulumusiikista yleensä - kaunein ja tunnelmallisin joululaulu on kuitenkin jouluajan aloittava Hoosianna. Joka vuosi odotan ensimmäisen adventin ensi minuutteja ja kuuntelen tuon radiosta :)

2. Lahjoja aikuisille, kyllä vai ei ja miksi niin?
Lahjoja - kyllä! Minusta on ihana keksiä lahjoja kaikille läheisille. En odota vastalahjoja, mutta tietysti on ihanaa, jos saankin lahjoja ;)

3. Ihanin joulumuistosi?
Vaikea kysymys - ihania muistoja on paljon, mutta ihanin taitaa olla mieheni kanssa vietetty ensimmäinen joulu!  Se tunne, kun tietää tulleensa perille.
   


4. Mikä on paras joululahja, jonka olet koskaan saanut?
Ei ole yhtä parasta - lapsuudesta muistan sen ilon, kun joulupaketista löytyi kauan haaveilemani ballerina-barbie - sellainen jolla oli kruunu päässä ja jalat taipuivat  :) Vielä tuo löytyy aarrekätkölaatikosta vaatehuoneen hyllyltä.

5. Mitä toivot lahjaksi tulevana jouluna?
Kirjan ja villasukat - mikä sen parempaa kuin käpertyä sohvan nurkkaan uudet villasukat jalassa lukemaan uutta kirjaa :)
 
6. Mitä antaisit lapsen miesopettajalle lahjaksi jouluna?
(ihan vaan, jos teillä olisi hyviä ideoita...)
Apua - en tiedä! Tällaisia en ole koskaan joutunut miettimään, joten vaikea kysymys...

7.  Meidän perheen herkkua jouluna?
Meillä ehdottomasti jouluun kuuluu riisipuuro ja "sekametelisoppa". Ja tietysti joulutortut ja glögi!

8. Mikä luo joulutunnelman?
Odotus, kynttilät, tuoksut, lahjojen paketoiminen, kuusen hakeminen...

joulu amaryllis
9. Lempijoulukukkasi?
Ainakin yksi hyasintti pitää olla tuoksua tuomaan - montaa en voi ottaa sisään, kun migreeni saattaa laueta. Tulppaanit, joulutähdet ja amaryllikset kuuluvat myös jouluun.

10. Jos saisit joulumantelin, mitä toivoisit?
Missivastaus: rauhaa ja rakkautta :) Mutta tämä on totta - joka joulu toivon, että ihmiset oppisivat elämään yhdessä ja kaikilla olisi hyvä olla.
 
11. Joulun lempituoksu?
Kyllä se hyasintin tuoksu on aika ihana :)

***
kuusi seisoo permannolla

Sitten sain Henskulta Sydämellistä -blogista Liebster Award-tunnustuksen ja jouluiset kysymykset.
* Liebster award- tunnustusten ideanahan on saada näkyvyyttä pienille blogeille ja tuoda esiin uusia ja tuoreita blogeja. Haasteen säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinun nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkitä Liebster Award -tunnustuksen saava blogi, jolla on alle 200 lukijaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille.
 

Kiitos Hensku tunnustuksesta! - tässä kysymyksesi ja vastaukseni: 

1. Mitä toivot tänä vuonna joululahjaksi itsellesi?
Joka joulu toivon kirjalahjaa - ja yleensä toive on kuultukin :)
 
2. Joululaulujen top 5
Hoosianna, Oi Jouluyö, Siellä missä mummi asuu, Tonttujen jouluyö, Heinillä härkien kaukalon... listaa voisin jatkaa äärettömiin...
 
3. Jouluperinne, josta et luovu
Aattoaamupäivän riisipuuro, joulurauhan julistus tv:stä ja glögi.

piparkakkutalo aarikka joulutontut

4. Oletko aloittanut jotain uusia, omia jouluperinteitä? Millaisia? 
Viime vuonna koristelimme joulukuusen jo muutamaa päivää ennen aattoa - se tuntui tosi mukavalta ja joulun vietto alkoi jo aikaisemmin. Tämä meille uusi perinne tulee kyllä jatkumaan.
Pari vuotta sitten tein elämäni ensimmäisen piparkakkutalon - itsenäisyyspäiväillan askartelua! Lapsuuskodissa oli aina piparkakkutalo, joka syötiin sitten loppiaisena. Tämän perinteen haluan tuoda meidänkin jouluumme.
 
5. Varhaisin joulumuistosi
Ihan ensimmäinen joulumuistoni on, kun joulupukin kolkutellessa ovella, piilouduin kamarin nojatuolin taakse enkä suostunut tulemaan esiin. Tuon joulun jälkeen joulupukki jätti joka vuosi lahjakassin rappusille :) Olin varmaan kahden-kolmen vanha :)
 
6. Mikä on jouluruokasuosikkisi, entä -inhokkisi?
Suosikki on rosolli ja perunalaatikko... Inhoan lanttulaatikkoa.
 
7. Paras joulusuklaa?
Hmmm... konvehdit eivät hirveästi houkuttele, mutta pähkinäsuklaa kylläkin :)
 
8. Erikoisin/tylsin joululahja, jonka olet saanut?
Ei tule mieleen mitään erikoista tai tylsää - olenkohan aktiivisesti unohtanut sellaiset ;) Kivoja lahjoja olen saanut paljon.

9. Joulu omassa rauhassa vai sukuloiden? 
Jouluaattoiltaa olemme mieheni kanssa viettäneet yleensä vanhempieni - nykyisin äitini kanssa. Joulupäivä sitten kahdestaan. Olen siinä onnellisessa asemassa, että sukuni on aina asunut tosi lähellä ja kun vielä kiersimme sukulaisissa ollessani pieni, niin kotiin palasimme aina joulua viettämään.
joulutähti

jouluruusu

10. Hyasintti, amaryllis vai joulutähti?
Kaikki ovat ihania ja usein löytyvät myös jouluna kotoa. Jouluruusun olen muutama vuosi sitten saanut lahjaksi ja keväällä istutin sen pihalle - siellä se kasvaa ja kukkii keväisin lähes lumisessa maassa...
 
11. Mitä aiot tehdä joululomalla?
Vietämme joululoman yleensä ennen aattoa - minulle tuo valmistelu ja joulun odotus ovat ne tärkeimmät asiat. Joulun ja uuden vuoden välipäivät olen yleensä ollut töissä vuoden vaihteen kiireiden vuoksi, joten loma ennen joulua täyttyy valmistelusta, viime hetken panikoinnista, kun "mistään ei tule mitään" ja rauhoittumisesta.

joulu iltatee

Tällä kertaa en haasta suoraan ketään - ota haaste vastaan ja poimi kivat kysymykset, jos haluat!

Kiva jos jaksoit tänne asti!

Toivottavasti saamme valkean joulun!

-Pia-




4 kommenttia:

  1. Kiitos Pia haasteeseen vastaamisesta1<3 Tiedän, että näihin saa aina aikaa tuhrattua tunteja, kun kuvia valikoi ja miettii juttuja.:) Ihanat, jouluset kuvat!<3 Ne lämmittää mieltä tällaisena harmaatakin harmaampana marraskuunpäivänä.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivat kysymykset olit laatinut Taina :) Selasin joulukuvakansioita koneelta ja paljon tuli ihania muistoja eteen. Pari kertaa piti ihan kyyneliä kuivata, kun rakkaan poisnukkuneen isäni näin kuvissa niin iloisena <3
      Joulu on minulle vuoden tärkein juhla - seuraavaa alan jo odottaa kun vuosi vaihtuu :)

      Tänään on ollut kyllä erittäin harmaa ja kolea päivä - olin äitiä kyytimässä kauppoihin ja ihana autoni oli aivan kurassa kun kotiin pääsin. Letkut esiin ja harjalla kurat pois ennen talliin ajoa - onpa sitten taas siisti kun tarvitaan.

      Poista
  2. Kiva lukea vastauksiasi, mukavaa että otit haasteen vastaan :) Hauskaa, että meillä on täsmälleen sama jouluperinne tuon riisipuuron ja joulurauhan julistuksen suhteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva oli vastata - tuli niin joulufiilis kun kaivoin kuvia ja mietin miten vietämmekään joulun pyhiä. Kiitos sinulle!
      Riisipuuro on kyllä ihan lemppari joulun herkku - ja kiva fiilistellä joulurauhan julistuksen aikaan glögillä ja pipareilla :)
      Tänään on niin harmaata - tulisipa joulu jo pian!

      Poista

Kiitos kun kävit - ihanaa, jos jätit käynnistäsi viestin :)