Pihallamme asustaa jänis, mutta siitä en ole onnistunut saamaan kuvia. Aamuisin lumisessa pihassa on jälkiä suuntaan ja toiseen ja pari kertaa on jänis pelästynyt minua ja minä jänistä - en tiedä kumpi enemmän. Öisin tuo ihana otus käy syömässä pihan puita ja pensaita. Viime kesänä istuttamalleni suklaakirsikalle oli käydä samoin kuin koristeomenapuulleni viime keväänä, kun hankikanto oli taas niin hyvä, että jänis pääsi sen avulla yläoksiakin napostelemaan, mutta kiedoin kirsikan ympärille toisen kerroksen kanaverkkoa ja näin se säästyy ainakin jäniksen hampailta. No - sitten jänis kävi pudottamassa lintujen kauralyhteen ja söi siitä kaiken syötävän. Mieluummin niin - riittää noita lyhteitä linnuillekin vielä.
jänis käynyt lyhtyä tutkimassa |
Kevään merkkinä myös fasaanikukot ovat taas ilmestyneet pihapiiriin. Arkoina eläiminä niitä joutuu kuvaamaan vähän kauempaa. Nuo kaksi pyörivät hetken pihalla ja sitten hävisivät taas jonnekin... Ehkä tänä kesänä näemme poikasiakin, jos kylän kissat eivät niitä kaikkia hävittäisi....
kaksi herraa... |
Siitähän tietysti piti tulla punainen kuten omakin talomme ja katosta musta kuten talossammekin.
Onneksi omakotitalossa on aina jämäpuita ja kattohuopapaloja, niin saimme väliseinällisen siilin talvipesän rakennettua. Sijoitimme sen suojaisaan paikkaan kuusen viereen, niin että kuusen kasvavat oksat tulevat suojaamaan talvipesää. Syksyllä todistettavasti näimme, että siili oli tuon pesän ottanut omakseen. Olimme laittaneet sinne sisälle kuivia heiniä ja vaahteranlehtiä ja niihin oli kaivautunut siili talvehtimaan.
Ilo oli suuri, kun siilillämme oli viime kesänä kolme poikastakin pihassamme tuhisemassa. Iltahämärissä liikkuivat pensaiden alla ja maiskuttivat milloin mitäkin toukkaa tai matoa nälkäänsä.
Toivottavasti selviävät talven yli.
Hieno idea siilin talvimökiksi. Siilihän maiskuttaa kotilotkin vähemmälle, jos lisääntyy ja jää pihalle asustelemaan.
VastaaPoistaKiitos, meistäkin on hauskaa, jos siilit viihtyvät tulevaisuudessakin pihallamme. Viime kesänä noita inhoja kotiloita tuntui olevan melko paljon, joten ainakin siileillä oli syötävää :)
PoistaKiva postaus!:) Jänö käy meidänkin pihassa, ja vaikka olen aika eläinrakas ihminen, niin muutaman kerran olen uhannut, että teen niistä turkiksia, jos eivät jätä mun puita rauhaan.;D Tuo siilinpesä on aivan loistava juttu!<3 Meidän pihassakin kävi siili ainakin toissakesänä, mutta oli kyllä niin arka, etten siitä edes kuvaa pystynyt nappaamaan. Niinpä nostankin sulle hattua upeasta siilikuvasta!
VastaaPoistaKiitos paljon :)
PoistaKyllä juo jänöpupu on meilläkin monta kertaa pahojaan tehnyt ja melkein olen jo jänispaistin ohjeita hakenut... :) Siilit ovat onneksi likinäköisiä, joten naapurien huviksi seison usein patsaana pihalla kamera kädessä, kun kuvaan niiden touhuja :)
Oi kuinka ihana siili-mökki!
VastaaPoistaKiitos :) Se on aika söpö tuolla puun varjossa.
Poista