Energiaa pitää siis löytää jostain...
Ja sitähän löytyy väreistä: ostin viime viikonloppuna ruukkunarsisseja. Laitoin niitä jo kuistin kaiteen kukkalaatikoihin ja amppeleihin, mutta taitavat olla raukat ihan kylmissään, kun yöllä lämpötila laskee -8 asteeseen... Päivisin auringon paisteessa nuo sitten taas virkoavat, mutta eihän sitä hentoja kukkiaan jaksa avata muutaman tunnin auringonpaisteen vuoksi :(
Taidan hakea niille enemmän pajunkissoja lämmittämään...
Sisällä on yksi isompi narsissi ruukussa. Se availee ihania kukkiaan jo ahkerasti - seurakseen sai höyhentikkuja ja pieniä koristepääsiäismunia...
Ja löytyyhän energiaa ruoasta: innostuin taas kokeilemaan ystäväni ohjetta energiapatukoihin - kiitos Marika (Kivi&Kakku) :) Ensimmäinen kokeilu oli hieman epäonnistunut määrien ja levyn paksuuden suhteen, mutta tämänpäiväinen oli oikein onnistunut.
Hieman mukaellen ohjetta käytin mitä kaapista löytyi:
0,5 dl rypsiöljyä
0,75 dl sekamehua (omenaa ei ollut)
0,75 dl hunajaa
3 dl kaurahiutaleita
reilu 1 dl kookoshiutaleita
1,5 dl hasselpähkinärouhetta
reilu 2 dl havaijilaista hedelmäsekoitusta (pirkka)
Muutoin tein ohjeen mukaan:
kiehautin öljyn, mehun ja hunajan ja
lisäsin loput ainekset joukkoon.
Reunallinen pienehkö leivinpaperoitu vuoka ja
tilkka öljyä paperille...
Painelin taikinan vuokaan ja
paistoin 200 asteessa 20-22 minuuttia.
energiapatukkataikina ennen uunia |
Ja tuli muuten hyvää :)
hieman jäähtyneenä leikkasin levystä patukoita |
Ja antaahan energiaa myös luonnon ihmeet: toissayönä tuli valvottua terassilla katsellen revontulien tanssia yötaivaalla. Täällä etelässä monien katuvalojen ja pihalamppujen loisteessa väritys oli lähinnä vihertävää, mutta sitä sitten riitti koko taivaan kannen yli. Vielä aamuyöstä neljän aikaan kun heräsin ja ikkunasta kurkistin, niin vihreät revontulet valaisivat yötaivasta. Eihän siinä sitten osannut nukkumaan palatakaan...
Vastaus löytyy postauksesta, jonka ehdin juuri ennen tehdä... :D
VastaaPoistaHuomasin :) Aika hauskasti samat ajatukset :D
PoistaIhanat narsissit! Tosi kivasti sopivat pajunoksat niiden kaveriksi. :)
VastaaPoistaEnergiapatukkaohje kuulostaa hyvältä! Mä en oikein innostu kaupan patukoista, kun ne tuntuvat niin kuivilta. Itsetehtynä voisi saada mehevämpiä, joten pitääkin laittaa tämä ohje korvan taakse!
Kiitos :) Pitää vaan hakea lisää pajunkissoja, jotta saavat vähän lämmikettä ympärilleen ;)
PoistaSuosittelen tekemään näitä patukoita itse - tarkempi ohje Marikan blogista... Tuo tekemäni annos katosi kyllä äkkiä parempiin suihin :D
Noista kukista minäkin sitä energiaa ammennan, viime aikoina myös auringosta, joka on paistanut ihan mielettömän upeasti. Kieltämättä pientä väsymystä on silti, iltapäivisin väsyttää välillä niin, että olen nukkunut pieniä päikkäreitä. Sitten jaksaa taas.
VastaaPoistaTuollaisia myslipatukoita mun on pitänyt jo pitkään kokeilla. Saa nähdä, koska saan oikeasti aikaiseksi...:)
Suosittelen noiden patukoiden tekemistä! Nopeita ja helppoja - ja tosi hyviä :)
PoistaIhania kukkia ja energiapatukat näyttävät hyvältä :)
VastaaPoistaKiitos Miina! Mukavaa viikonloppua vaikka taitaa vähän kylmempää säätä tullakin :)
PoistaKiitos tästä huipusta patukkaohjeesta! Täytyy ehdottomasti kokeilla.
VastaaPoistaOle hyvä - hyvä kannattaa laittaa kiertämään :)
Poista