maanantai 2. helmikuuta 2015

Viisi väriä: valkoinen

Olette saaneet tutustua värikkääseen kotiimme. Tässä vielä viimeisenä värinä vähän rauhoittavaa valkoista. Meillä seinäpinta-alat ovat enimmäkseen tavallista maalarinvalkoista poikkeuksena pari tapetoitua tehosteseinää, joista jo mainintaa aiemmin. Tuo valkoinen on jossain vaiheessa vaihtumassa kyllä sävytetympään suuntaan, mutta se on sitten 10-vuotisperuskorjauksen yhteydessä... Hups - eihän siihen enää ole paljon aikaa...

Aluksi tunnelmakuva valkoisesta Aarikan Lumilyhty-kynttilälyhdystä.
Meillä valkoista on valoa tuovissa elementeissä, kuten keittiön pöytäryhmän päällä valaisevassa Yki Nummen isossa Lokki-valaisimessa. Suuri ruokapöytä vaatii suuren valaisimen...  
Keskellä päivää kuvattuna ilman lampun valoa, valaisin ei näytä niin valkoiselta kuin se todellisuudessa on.
Myös joululahjana äidiltäni saatu kynttilälyhty on valkoinen. Ihastuin tähän yhteisellä kauppareissullamme ja ilo oli suuri, kun se pukinkontista löytyi. Kynttilöitä meillä kuluu paljon!
Eikä ihan kaikkia jouluvaloja ole vielä pakattu laatikoihin. Lasisella sarjapöydällä on vielä tunnelmaa tuomassa Airamin Jääkukka-valosarja.

Lisää suomalaista designia... Eero Aarnion Tupla Kupla - tuttavallisemmin HubbaBubba - löytyy olohuoneen nurkasta...
Rinnalleen valaisin on saanut läksiäislahjaksi saamani Timo Sarpanevan taidelasimaljakon. Ja huomaa pyöreä muotokieli!

Keittiön puolelta nappasin pari kuvaa. Erilaisia maito/kermakannuja meille on kerääntynyt jos jonkinlaisia. Valkoisena löytyvät tällaiset kolme. Jokaisessa on tärkeää muoto ja käytännöllisyys - tuo Jatta Lavin posliininen maitotölkki on meille enemmänkin koriste-esine. Emme raaski sitä ottaa käyttöön. Olemme kyllä todenneet sen toimivan erittäin hyvin tarkoitukseensa, mutta en halua sen rikkoutuvan, joten annan sen olla vain kauniina esineenä esillä.
Ja koska tänään on Lumin/Lumen nimipäivä, niin lopuksi vielä Lumi-astiastosta kahvikuppi lautasineen. Ja tietysti punaisella huopa-alustalla punaisen lusikan kera...




Näin on kierrosta meillä tehty - 
toivottavasti viihdyitte ja pysytte mukana edelleenkin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit - ihanaa, jos jätit käynnistäsi viestin :)