tiistai 24. tammikuuta 2017

HSL vai ei?

Olimmepa kunnan järjestämässä asukasillassa, jossa käsiteltiin Tuusulan mahdollista liittymistä HSL:ään (Helsingin seudun liikenne).
Olimme paikalla jo hyvissä ajoin ja katselimme iltaan osallistujien saapumista - ihmettelimme miten vähän kiinnostusta tämä ilta kyläläisissämme herätti. Osallistujia oli noin 60 (ehkä vähän yli). Kuitenkin tilastot osoittavat, että kylältä matkustaa päivittäin julkisilla kulkuvälineillä useita satoja ihmisiä jokaiseen ilmansuuntaan. Yksistään junalla - jonkun tilaston mukaan - reilu 700 päivässä...
Osallistujista löytyi kuitenkin kunnan päättäviä, joten heille illan kommentit ovat hyvä pohja päätöksille. Harmi vaan ettei illan aikana kirjoitettu muistiota eikä oltu varauduttu streamaukseen kuten kuulemma Hyrylän aikaisemmassa asukasillassa. Päätin sitten kirjoittaa asioita tähän postaukseen - asia ei kiinnostane muita kuin kyläläisiämme ;)


Arvasimme jo etukäteen, että keskustelu tulee olemaan vilkasta ja jopa kiivastakin. Emmekä erehtyneet.

joukkoliikenneilta jokela


Tilaisuuden avaus hoitui tottuneesti - onhan vastaavanlaisia asukasiltoja pidetty useinkin erilaisten teemojen ympärillä. Asian esittelyn hoiti kunnan liikenneinsinööri insinöörimäisesti selittäen - jo eräs kuulija hermostui ja lähti esittämään kysymyksiä kesken esittelyn, kun asia ei tuntunut edistyvän meitä koskeviin lukuihin ja muutoksiin mitenkään. Tilanne saatiin rauhoitettua ja asian esittely jatkui kalvosulkeisilla. Oheistan joitakin kuvia tähänkin ja pyydän jo etukäteen anteeksi kuvien erittäin huonoa laatua - kännykällä kaukaa kuvattuna kirkkaassa valossa lisävalaistuun screeniin - ei hyvä yhdistelmä :)  (kuvien ylälaidan mustat neliöt ovat lisävalojen varjot, jotka kuvastuivat screenille)

joukkoliikenneilta jokela


Yhteenvetona oli, että liittyminen tulisi maksamaan kunnalle lisää nykyiseen verrattuna - melkeinpä tuplana sen mitä nyt kunta kustantaa julkisen liikenteen kuluja (nykyisin vajaa kolme ja liittymisen jälkeen jopa yli neljä miljoonaa euroa): kunnallisveron korotuspaine olisi 0,25 äyriä.
Kummallista oli ettei oltu vaivauduttu näinkin suureen muutokseen hakemaan tuoreita tietoja matkustajamääristä ja kuluista - osa luvuista oli vuodelta 2012 eli viiden vuoden takaa. Ei myöskään oltu tutkittu sitä kuinka monta päivittäistä junamatkustajaa oikeasti tarvitsee HSL:n lippua työmatkaansa eli kuinka moni matkustaa pidemmälle kuin Helsingin keskustaan. Näitä on useita, mutta se mikä on todellinen luku verrattuna kokonaismatkustajamäärään, ei ole päättäjillä tiedossa. Näillä tiedoilla varustettuna asia esiteltiin ja siitä pitäisi kunnan päättäjien pystyä laskemaan mikä on hyväksi kuntalaisille. Vielä kun asialla on kiire - päätös on tehtävä helmikuussa, jotta vuoden 2018 alusta olisimme HSL:ssä. Muutoin asia siirtyy taas vuodella - mikä ei sinänsä olisi huono idea, sillä niin paljon tuntui olevan epävarmuustekijöitä ja "ei ole tiedossa" - kommentteja...

joukkoliikenneilta jokela

joukkoliikenneilta jokela


Kun kalvot oli nähty ja luvut luettu, niin alkoi keskustelu.
Haluttiin tietää mitä hyvää HSL toisi tullessaan, kun tiedämme jo nyt, että mm. eläkeläisalennus poistuisi junalipuista. Ja kun juna on se julkinen kulkuväline, jolla kylältämme kuljetaan pääkaupunkiseudulle, niin asia oli monen puheenvuoron aiheena. Mikäli harrastukset ovat pääkaupungissa, niin junamatkan kallistuminen tuplana aiheuttaa aikamoisen loven heidän kukkaroonsa. Ymmärrän hyvin harmituksen.
Toisaalta nuoremmat kokivat positiivisena sen, että yhdellä lipulla pääsisi kulkemaan pääkaupunkiseudun kaikilla kulkuvälineillä pidemmällekin kuin vain Helsingin keskustaan. Toisaalta nykyinenkin junalippukäytäntö mahdollistaa junalla kulkemisen pidemmälle, mutta bussit, raitiovaunut ja metro eivät kuulu lipun hintaan. Nykyinen kahden lipun loukko oli punainen vaate monelle nuoremmalle kulkijalle.
Työmatkapendelöijät olivat suurelta osin liittymisen kannalla - toisaalta kunnan sisällä matkustamiseen ei HSL:kään tuo helpotusta, joten kuitenkin tarvisisimme muunkin ratkaisun sisäiseen liikenteeseen ja maksajana olisi kunta eli kuntalaiset.
Esityksessä matkustusmuodoista vahvasti esillä oli bussiyhteydet etelä-Tuusulasta pääkaupunkiseudulle. Junaliikenteeseen ei ole luvassa muutoksia tämän yhteydessä - vasta kun raiteita saadaan lisää, voidaan odottaa matka-aikojen nopeutumista, mutta se ei riipu lainkaan siitä kuulummeko HSL:ään vai emme.

joukkoliikenneilta jokela

Ilta alkoi olla jo pitkällä, kun puheenvuorossa tuli esiin ihmettely siitä miksei HSL:ään liittymisen rinnalle oltu tuotu vaihtoehtoista ratkaisua. Vaihtoehdot ovat siis nykyinen järjestelmä, jonka sopimukset päättyvät vuoteen 2019, tai liittyminen HSL:ään. Toisaalta pieni kunta ei voi jäädä yksin, mutta onhan lähikaupunkimme Järvenpää päättänyt jo aiemmin olla liittymättä. Miksei tätä voitaisi hyödyntää arvioitaessa julkisen liikenteen kehittämistä? Kunnallahan olisi vielä vuosi aikaa puntaroida eri vaihtoehtoja ennen kuin nykyisen järjestelmän sopimuksia tarvitsisi uusia tai tehdä päätöstä liittymisestä HSL:ään.


Kotimatkalla pakkasillassa kävellessä mieheni mieleen juolahti HSL:n hyvä puoli, jota ei illan aikana kukaan työmatkalainen ollut vielä tuonut esille: työsuhdematkalippu. Moni pääkaupunkiseudun työnantaja on valmis kustantamaan tuollaisen, mutta se edellyttää HSL-lippua.

Itselleni liittyminen tai pois jääminen HSL:stä ei tällä hetkellä vaikuta juuri mitenkään - asiakkaani on Helsingin keskustassa tai Pasilassa, joten pelkkä junamatka riittää hyvin. Joskus laiskana päivänä tai vaihtaessa toimipisteestä toiseen hyppään raitiovaunuun, mutta sen kertakustannus ei juuri hetkauta silloin tällöin. Samoin mieheni työmatka hoituu nykyisinkin junalla, joten vaikutus meille henkilökohtaisesti ei suuri ole - paitsi tuo mahdollinen työsuhdematkalippu miehelleni.

Tällainen oli tiistai-iltamme tällä kertaa. Mielenkiintoinen ja antoisa, mutta paljon kysymyksiä jäi ilman faktatietoa...


-Pia-





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit - ihanaa, jos jätit käynnistäsi viestin :)