Sillisalaattia

Niin se vaan on, että vuorokauden tunnit eivät aina riitä kaikkeen mitä haluaisi tehdä.

Esimerkiksi kirjoittaminen. Ei - ei ehdi ei. Tai sitten ei ole mitään järkevää sanottavaa. En tiedä onko koskaan ollutkaan, mutta joskus teksti tulee kuin itsestään ja joskus sanoja saa hakea ja kaivaa ja muokata ennenkuin niistä tulee mitään julkaisukelpoista.

Nyt on ollut sellainen olo - mitään järkevää tai mielestäni fiksua kerrottavaa ei ole ollut. Onhan kesäkuussa vaikka mitä tapahtunut, mutta kun ne ovat henkilökohtaisia tapahtumia enkä ole koskaan tykännyt kertoa kovin henkilökohtaisia asioita kuin läheisimmille, niin ei ole sitten tekstiä tännekään syntynyt.

Kuviahan aina voisi julkaista. Mutta kun olen kuvannut pihaani jo useamman vuoden ajan ja piha alkaa kuitenkin olla suht' paikoillaan eli uusia juttuja ei sinnekään juuri tule, niin mitä niitä samoja asioita kertomaan vuodesta toiseen. Samat kasvit pienillä lisäyksillä ja samat terassikalusteet vähän eri järjestyksessä tai sitten ei - mitä kiinnostavaa siinä on... Ääh...

Itsekritiikki - inspiraation puute - ramppikuume... Siis valkoisen paperin kammo on iskenyt oikein kunnolla.

***

Yksi aihe on somessakin kyllä pyörinyt yli muiden: missä sataa - sataako - pitäisikö sataa - miksi ei sada - kuka kaipaa sadetta...

Onhan kevät ja alkukesä ollut tosi tosi tosi kuiva. Ja kun pihalla ei ole omaa kaivoa, niin kaikki se vesi mitä kasveille on annettava on otettava vesimittarin kautta ja sen huomaa sitten tasauslaskuissa.

Mutta onhan se pakko kastella jos ei halua pihan olevan ihan keltainen - ei voikukista enää vaan kuivuudesta. Nurmikkoon ei ole kannattanut uhrata vettä, mutta muut kasvit, joiden juuret eivät ulotu kovin syvälle, josta ne vettä saisivat, on pakko kastella. Kuten myös keväällä istutetut ja ruukuissa/laatikoissa olevat kesäkukat.

Kyllästymiseen saakka ovat säätiedotteet hehkuttaneet hellepäiviä - milloin lämpötila on väliaikaisesti pudonnut kahteenkymppiin, on sitä voivoteltu ja lohduteltu että kyllä ne helteet palaavat. Mutta kuka oikeasti niitä kaipaa? No jos ei tarvitse rehkiä pihalla, ajatella viljelyksiä, miettiä mistä saadaan kotimainen ruisleipä syksyllä pöytään, niin mikä ettei - antaa helteen tulla.

Mutta kun itse olen tyyppiä, joka ei halua löhötä rannalla tai nurmikolla tai keinussa tai paljussa tekemättä mitään ja toivon lähituottajien vihanneksia kauppaan, niin minä en kaipaa hellettä. Meillä päivät ovat olleet lähes poikkeuksetta tuulettomia ja lämpömittari näyttänyt 26-29 astetta ja auringonpaiste on ollut pistävän kuumaa, niin eipä siinä ole pystynyt kuin varjojen mukaan siirtymään pihalla kitkemässä, kastelemassa, tukemassa kasveja, kaivamassa nurmikkoa pois...

Mutta vihdoin meillekin luvattiin viileämpää ja sadetta. Mikä onni ja autuus!

Kiersin pihan vielä kerran tänä aamuna ja sidoin kukkia tukikeppeihin ja -kaariin, jottei mahdollinen tuleva sade hakkaa niitä ihan maatamyöten.

Nyt ainakin tuulee ja taivas on harmaan pilviverhon takana, joten odotettavissa on kaiken virkistävää sadetta. Saadaan ehkä kasveille ihan oikeaa vettä.

***

Postauksen kuvat ovat tältä aamulta pitkin pihaa. Nurmikko näyttäytyy kuvissa kuivina läikkinä taustalla, kun kastelulla olen yrittänyt saada kukat kukkimaan. Pionit ovat pihan kaunottaria - niitä on kymmenisen kappaletta pihalle kertynyt. Vasta kolme on avannut nuppujaan - onneksi, niin selviävät vähemmin vaurioin tulevasta sateesta.

Pihallani kasvaa kukkia ja pensaita sekaisin luonnonkasvien kanssa. Kukkapenkit ovat vähän "ihanasti rempallaan" eli en niin stressaa heinistä tai ns. rikkaruohoista, jos ne ovat kauniita. Tai en voi sanoa etten stressaa - kyllä ne minua ärsyttävät, mutta pakko on opetella olemaan itselleen armollinen - ei kaikkea vaan kerkiä tehdä.

Ja kun toisaalta en osaa kitkeä oikein, niin kukkapenkit ovat sitten sen näköisiä. Eli minulla kukkapenkit ryöhäävät maanpeitekasveja, korkeampia kasveja, pensaita, puita ja heiniä sekaisin. HUOH! Ehkä ei pidä verrata omaa pihaa niihin upeisiin, siisteihin, kauniissa rivissä kasvaviin, koristekivillä katettuihin kukkapenkkeihin, joita lehdet ja some pursuavat.

***

Ajatukset kulkevat ihan omia polkujaan - lähdin valkoisen paperin kammosta ja päädyin sekaisin oleviin kukkapenkkeihin. Mutta näinhän se on - ajatusvirtaa jos yrittää saada paperille, niin tällaista sillisalaattia siitä sitten tulee.

Kesäsadetta odotellen

-Pia-