Yksi askartelu/DIY -aikaansaannokseni tuottaa minulle joka päivä mielihyvää.
Keittiön verhot!
En ole koskaan oikein mieltynyt sälekaihtimiin ja siksipä kotonamme on ihan tavallisia "vanhanaikaisia" verhoja, jotka illalla vedetään ikkunan eteen ja aamulla avataan. Keittiössä on laskosverho ja kun sen nostaa aamulla ylös, niin ikkuna olisi aivan paljas ilman tätä ideaani.
Vuosia sitten ostin Aarikan tehtaanmyymälästä Järvenpäästä Saturnus-verhon osia laatikollisen. Minusta ne olivat ihania metallirinkuloita, joista voisi keksiä vaikka ja mitä. Kun tuli aika miettiä keittiön verhoja, niin sovittelimme kaikenlaisia kappoja ja jopa sivuverhoja keittiöön, mutta mikään ei tuntunut omalta.
Sitten löysin kätköistäni Saturnus-laatikon. Ja siitä se ajatus sitten lähti... Neljä rinkulaa ketjuksi ja verhopidikkeellä tankoon kiinni sopivin välimatkoin. Siinä SE!
Aikanaan joulukoristeeksi hankittu - enkelien keräilijänä jätin paikoilleen - metallinen Blomuksen enkeli roikkuu ikkunalla myös.
Tämän tiistain Pienen Linnun MakroTex-haasteen aiheena on Keittiössäni - olisin voinut osallistua myös Ympyrä-haasteeseen tällä, mutta eipä tullut silloin mieleen :)
Kurkkaa muiden keittiötouhuja täältä (klik).
Aurinkoista pakkaspäivää!
Hauska verho :)
VastaaPoistaKiitos! Ei ainakaan liian peittävä ;)
PoistaKiva idea ja ihana enkeli :) Itse pidän ikkunoiden välissä olevista sälekaihtimista, kun ne saa niin helposti eteen :D
VastaaPoistaKiitos Marika! Sälekaihtimet ovat kyllä kätevät - niillä saa helpommin häikäisysuojan :)
PoistaSaturnus-verhot ja enkelikoriste ovat todella kauniit ikkunassa!
VastaaPoistaKiitos Tiina! Olen itsekin tosi tyytyväinen niihin - ei ole tullut mieleen vaihtaa :)
PoistaTuollaiset verhot kelpaisivat minullekin! Ihana idea ja toteutus.
VastaaPoistaKiitos SusuPetal :) Ovat vähän erilaiset - antavat kivaa loistetta aurinkoisena päivänä - eivätkä ole peittävät :)
PoistaOnpas hieno ja erilainen verho.
VastaaPoistaKiitos Kirsi! Itse on jo hyvin tottunut tuohon, mutta jotkut hieman vieraammat ovat kyllä katsoneet vähän pidemmän aikaa ;)
PoistaHyvä idea tuo verho
VastaaPoistaKiitos! Joskus onnistun minäkin - en ole mikään tuunailija, mutta tuo oli kokeilemisen arvoinen juttu. Tykkään itsekin :)
PoistaIhanat verhot. Ei liian peittävät, mutta kuitenkin tuntuu kuin antaisivat jonkinlaista näkösuojaa.
VastaaPoistaKiitos ! Juurikin noin - laskosverholla saa sitten näkösuojan :)
PoistaHieno idea! Näyttää niin modernilta! Ja erilaiselta. Hyvä sinä!
VastaaPoistaMukavaa viikkoa!
Kiitos Tuulia :) Sopii hyvin teräksisten kodinkoneiden seuraksi.
PoistaIhanaa syksyisen kirpeää viikkoa!
Vau! Todella makea verho! Olen nähnyt tuollaisen jossain.
VastaaPoistaKiitos Teresa :) Varmasti on muillakin tullut mieleen tehdä verho - ehkä itsekin olen joskus nähnyt ja sieltä jäänyt mieleen. Kivaa pakkasviikkoa!
PoistaIhana verho <3
VastaaPoistaKiitos Marina :) Tykkään itsekin kovasti.
PoistaTällaisia verhoja en ole aiemmin nähnytkään.. todella tyylikkäät.
VastaaPoistaVoi kiitos :) Olen tosi tyytyväinen itsekin :)
PoistaTulipa kaunis! Hyvä idea! :)
VastaaPoistaKiitos Maria! Joskus pitää katsoa asioita toisella tavalla - siksi nämä makrotex-haasteetkin ovat kivoja :)
PoistaJopas on kekseliäät verhot.
VastaaPoistaHih - eikös vaan :) Olen niin ylpeä itsestäni ;)
PoistaOnpa kauniit verhot! Tyylikkäät ja näyttävät!
VastaaPoistaVoi kiitos Viltsu :) Kiva että tykkäät :)
PoistaOnpas mahtava keksintö - tosi tyylikäs! =)
VastaaPoistaVoi kaunis kiitos <3 Ihan tässä punastelen kun tykkäätte :)
PoistaTaattua Aarikan laatua ja ideointia. Minäkin keräilen jouluenkeleitä:)
VastaaPoistaKiitos arjuska! Aarikalta löytyy aina kaikkea kivaa ;) Enkeleistä voisikin kirjoittaa joku päivä - onhan joulukin jo niin kovin lähellä ;)
PoistaKivat verhot ja enkeli kuluu kuvioon :)
VastaaPoistaKiitos päikkä :) Enkeli jäi tuohon joltain joululta - sopii mukaan :)
PoistaKaunis idea verhoiksi
VastaaPoistaKiitos :) Ei ole liian peittävä vaan antaa valon tulla läpi.
PoistaHauskat verhot!
VastaaPoistaKiitos! :) Vähän erilaiset, mutta sopivat juuri meille :)
PoistaKivat kuvat.
VastaaPoistaKiitos Tellu :) Oli itsellekin yllätys miten kivalta nuo näyttävät kuvissa :)
PoistaIhastuttava! Näissä on aina tyyliä ja raikkautta riippumatta vuosikymmenistä, oli hieno idea kuvata ikkuna:)
VastaaPoistaKiitos Mustis :) Pitää vaan joskus osata katsoa asioita eri kulmasta - siksi nämä makrotex-haasteetkin ovat kivoja :)
PoistaKivaa syksyä!
Mahtava idea Pia! Tykkään noista rinkuloista tosi paljon ja minusta ne näyttävät sopivan kivasti teidän keittiöön.<3
VastaaPoistaKiitos Taina! :) Itsekin katselen niitä nyt vähän tarkemmin taas - ne ovat kyllä kivat :)
Poista