maanantai 25. toukokuuta 2015

Terassilla, osa 2

Edellisessä terassipostauksessa mainitsinkin, että hankimme uuden ruokailuryhmän. Hain sen veljeni avustuksella maanantaina, kun ensin oli lainattu toiselta veljeltäni peräkärry auton perään. Ihania veljiä minulla! <3

Hankimme ruokailuryhmän lauantaina, kun kävimme puutarhaliikekierroksella (moneskohan jo tänä keväänä) ja kävimme vain katselemassa minkälaista tarjontaa pöytäryhmistä on... Tuusulan Metropoli kalusteliike oli sopivasti matkan varrella ja pihalla näytti olevan kaikenlaista tarjontaa... Sinne siis...

Kiertelimme ja ihastelimme kaikenlaisia ryhmiä; oli punaisia satulatuoleja, joita olin ihastellut vuosi sitten kevätmessuilla, oli valkoisia tuoleja ja pöytäryhmiä, tummaa puuta, metallia, lasia, muovia...

Aikamme koeistuttuamme ja erikokoisia pöytiä ihmetellessämme myyjä esitteli jälleen yhden vaihtoehdon... Valkoista polyrottinkia olevat kevyet alumiinirunkoiset tuolit; malli Napoli. Ne olivat älyttömän hyvät istua - juuri sellaiset suoraselkäiset, jotka ovat ruokapöydän ympärillä ehdottomat. Minä niitä koeistuin ja mallailin... Mies ei oikein ollut innostunut, vaikka olisimme saaneet tuolit tosi halvalla. Ja samantyyliset nojatuolit lisäistuimiksikin erittäin halvalla... Mutta ei - en saanut miehen päätä kääntymään... Ja hyvä niin :)

terassilla - pöytäryhmä Napoli

Asiantunteva myyjä näytti sitten samaiset tuolit mustana - no nyt! Ja istuinpehmusteetkin! Mutta entä se pöytä... Vaan kuinka ollakaan - tuolien kanssa samaan sarjaan kuului pöytä, joka miellytti harkinnan jälkeen meitä molempia... Vielä piti päättää koko... Ja sitä pähkäiltiin... Onko 145 cm pitkä pöytä tarpeeksi ja neljä tuolia... Vai 190 cm ja kuusi tuolia... Ja entä jos tuo pidempi pöytä on liian suuri... Joskus (lue: usein) meillä jahkaillaan tällaisia asioita vaikka itse olisin tehnyt kaupat jo ajat sitten... Mutta hyvä että jahkailimme... Tuo pienempi pöytä olisi ollut kuin "postimerkki" suurella terassillamme... Päädyimme siis pidempään pöytään ja kuuteen tuoliin pehmusteineen... Myyjä laski vielä hyvän tarjoushinnankin, joten päätös oli lopulta aika helppo.
terassilla - pöytäryhmä Napoli
 Ja sopiihan pöytäryhmä yhteen "lukunurkkauksenkin" kanssa :)

terassilla - pöytäryhmä Napoli
Kun pöytä oli koottu, lasilevy imukupeilla kiinnitetty suoraan, pinta pyyhitty, pinottavat tuolit pyyhitty pölystä ja irrotettavalla päällyksellä olevat istuintyynyt kiinnitetty tarranauhoin tuoleihin, niin pitihän tuossa vähän aikaa istuskellakin, vaikka hyttyset jo kiusasivatkin ja ilta alkoi jo viilentyä... Napsasin vielä kuvat, kun pöydän lasipinnasta kuvastuu kaikki ympärillä oleva... Tuohon iltaisin kynttilöitä loistamaan, niin eiköhän ole aika tunnelmallistakin.

Vielä on hakusessa aurinkovarjo pöydän päälle - sellainen sivusta tuleva... Pitää olla tarpeeksi suuri ja kestävä - tuossa talon päädyssä joskus tuulee aika kovaa...

Ja ei muuta kuin grillailemaan...



6 kommenttia:

  1. No niin, niitä tupareita odotellessa... ;) Terassit oikein kutsuvat kesänviettoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih ;) Arvaa vaan - meidän tuurilla tulee tosi kylmä kesä :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Selina :) Tuo näyttää paljon paremmalta kuin kaupan ulkomyymälässä - olen oikein tyytyväinen hankintaan.

      Poista
  3. Kaunis terassi ja pöytäryhmä, houkuttelee istahtamaan :) Meillä tänä kesänä suunnitelmissa terassin laajennus, josta olen jo muutaman vuoden haaveillut - nykyinen terassi kun on niin pieni ettei siihen saa kunnon kokoista pöytäryhmää, joka kuitenkin on terassin ykköskaluste!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hensku :)
      Meillä tuo terassi tehtiin muutama vuosi sitten ja on ollut vähällä käytöllä, kun me molemmat olemme olleet todella kiireisiä työelämässä... Mutta jos nyt osaisi ottaa lomankin lomailuna eikä ainaisina projekteina... :)

      Poista

Kiitos kun kävit - ihanaa, jos jätit käynnistäsi viestin :)