perjantai 18. tammikuuta 2019

Fifty shades of snow

Huikean hieno talvinen viikko on kääntymässä viikonloppua kohden. Olemme saaneet tuulta ja pakkasta, lunta ja upeita hiihtokelejä, täysikuukin taitaa viikonlopun aikana täyttyä.


päiväkävelyllä

Ja huippuna täysikuun aikaan näemme taas kuunpimennyksen! Jos tällaiset säät jatkuvat viikonlopun yli maanantaille, niin pimennys näyttäytyy kaikessa komeudessaan meille kuuhulluille.

pakkanen ja kuutamo

Illat pimenevät vielä aika varhain, joten kynttilälyhdyillä on vielä paljon käyttöaikaa tänä talvena. Lumihattuisia lyhtyjä meillä roikkuu vähän siellä täällä - portilla ilahduttamassa ohikulkijoita ja pihatiellä toivottamassa tervetulleeksi hämärässä kulkijat.

lumilyhty luminen lyhty

Oi miten nautinkaan näistä pakkaspäivistä ja lumesta. Lumitöitä on saanut tehdä joka päivä ja parhaimpina päivinä pariinkiin kertaan. Kasat pihalla kasvavat kasvamistaan ja kohta ehkä alkaa loppua tila - tai ainakin minulla voima nostaa kasojen päälle kolallinen lunta.

ihan pihalla

Lumikolat ja -lapiot saavat olla kädenulottuvilla kuistin rappusilla, sillä joinakin aamuina lunta on ollut alarappuselle saakka ja silloin tarvitaan lapiota heti ulosastuessa.

pihalla

Kuvapostauksen otsikko piti olla jotain muuta, mutta kuvia katsellessa huomasin, että lumihan ei olekaan aina valkoista vaan joinakin hetkinä sinistä. Samoin kuin ihana talvinen taivas - oletko huomannut?


Hyvää viikonloppua!

-Pia-









4 kommenttia:

  1. Lunta on ihan riittävästi ainakin siellä Teillä. Tänne ei sitten isompaa myräkkää tullutkaan, vähän pakkaslunta on sadellut. Lyhtyjä ja tuikkuja polttelen vielä itsekin vaikka päivä on pidennyt kummasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta on kyllä jo riittävästi vaikka siitä tykkäänkin ;)
      Tänä aamuna ulkolämpö(kylmä)mittari näytti -27 astetta ja pitäisi lähteä junalle kävelemään - toivottavasti junat kulkevat tällä pakkasella.
      Pirteää päivää!

      Poista
  2. Me olemme saaneet nauttia ihanasta talvesta; lumesta ja pakkasesta :) Minä niin tykkään lumitöistä, sekä lyhtyjen polttamisesta pimeissä talvi-illoissa.
    Kivaa alkanutta uutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina!
      Ja anteeksi että vasta nyt huomasin kommenttisi. Jostain syystä bloggeri ei lähetä nykyisin minulle viestiä tulleista kommenteista ja olen ollut pitkään poissa blogista.

      Ihanaa ja aurinkoista kevään odotusta - nautitaan näistä upeista talvipäivistä vielä!

      Poista

Kiitos kun kävit - ihanaa, jos jätit käynnistäsi viestin :)