maanantai 17. joulukuuta 2018

Joulukortit valmistuivat

Enää viikko jouluun. Vaikka kuinka aikaisin aloittaisin valmistelut, niin aina ne jäävät viimetippaan.

Ehkä se myös kuuluu valmistautumiseen - pieni kiire ja stressi.

Joulukorttiaskartelut jäivät kyllä tänä vuonna luvattoman myöhään - en kerinnyt millään lähettää niitä siihen halvemman hinnan aikaan - mutta enpä ole tainnut muinakaan vuosina keritä. Joten eipä siinä mitään eroa ole muihin vuosiin.

Korteissa olen yrittänyt vuosittain keksiä jonkin teeman, jonka mukaan askartelen. Muistan ensimmäisen vuoden, jolloin itse tein joulukortit. Minulla oli kunnianhimoinen tavoite tehdä monta erilaista, joiden tekemisessä meni sitten ihan älyttömän paljon aikaa - ja kun en ole oikeasti mikään askartelija, niin korttien aiheiden keksiminen oli kyllä tuskaa. Hienoja - omasta mielestäni - niistä tuli, mutta ihan liian tuskallisen luomisprosessin tuloksena.

Nyt siis keskityn vuosittain johonkin teemaan ja toteutan sillä kortit - eivät ne toki kaikki samanlaisia ole, mutta teema on sama.
Viime vuonna teemana oli sini-valkoinen... ja sitä edellisenä maanläheinen väritys... ja ekalla kerralla vähän sillisalaattia...

Tänä vuonna - ja nyt sinä ystäväiseni, joka odotat saavasi meilta joulukortin, lopeta lukeminen! - teemaksi otin punavalkoisen joulupukin/tontun.

Tarvittiin taas silitysrautaa ja tuorekelmua, saksia, liimaa, kaksipuoleista teippiä, askartelukuvioita, askartelukortteja...
Ja niin niistä taas syntyi jonkinlaisia kortteja.

Näiden tekeminen on oikeasti tosi hauskaa - nyt kun minulla on kirjastohuoneessa työpöytä, jossa tarvikkeet saavat olla koko ajan levällään. Silloin ensimmäisenä vuonna askartelin keittiön pöydän äärellä ja arvatkaapa mahtuiko pöydälle mitään muuta - juu ei!

Tyyli näissä korteissani on aina varmaan samanlainen - vähemmän on enemmän... En osaa lisätä krumeluureja ja kimalteita, nauhoja ja nappeja. Nämä ovat minun näköisiä ja itselleni tulee hyvä mieli kun näitä teen. Toivottavasti saajillekin kun postiluukusta kolahtaa kortti kirjekuoressa.



Joko sinä olet lähettänyt joulukortit - tai lähetätkö lainkaan?



-Pia-









4 kommenttia:

  1. Tosi kauniita tuli korteistasi- Toivottavasti ehtivät vielä jouluksi.
    Olen lähettänyt omani jo joulukuun alkupuolella. Ne olivat kaupasta ostettuja. Joskus olen itsekin tehnyt mutta en enää moneen vuoteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :)
      Toivottavasti ehtivät - huomenaamulla menevät postiin. Ykkösluokassa pitäisi keretä, mutta eihän sitä koskaan tiedä.
      Kivaa illan jatkoa!

      Poista
  2. Kauniita kortteja! Minä ehdin lähettää joulumerkin hinnalla, mutta muiden jouluvalmistelujen suhteen pitää vielä kiirettä ja illat ovat venyneet pitkiksi tonttupuuhissa... Joulumieltä kiireen keskelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon :)
      Meilläkin hommia riittää pitkiksi päiviksi - miten sitä keksiikään kaikkea tekemätöntä juuri ennen joulunpyhiä ;)
      Ihanaa joulun aikaa sinullekin!

      Poista

Kiitos kun kävit - ihanaa, jos jätit käynnistäsi viestin :)