maanantai 30. huhtikuuta 2018

Huh huh huhtikuu

Jopas oli kuukausi tämä juuri viimeisiään käyvä huhtikuu!

Lunta, vettä, tuiskua, ukkosta, aurinkoa, kevättä, takatalvea.... Ihan kaikkea tätä mahtui kevään keskimmäiseen kuukauteen. Ja lähes joka päivään myös. Joinakin päivinä aamu valkeni sateisena ja sumuisena vaihtuen ihanaan auringonpaisteeseen ja pihapuuhasteluilmaan kunnes tummat pilvet valtasivat taivaan ja ukkonen jyrähteli. Se on siis kevät - toivottavasti kesästä tulee hieman ennustettavampi sään suhteen. Nyt ei ole voinut luottaa yhteenkään säätiedotukseen, koska kesken päivän sää on muuttunut radikaalisti suunnasta toiseen.

Kokosin taas huhtikuun tunnelmia kuvakollaaseihin. Blogissa on ollut hiljaisempaa - kevätflunssastakin johtuen - joten kuvia olen kerännyt myös instagramistani.


Pihalla töitä riitti lumenluonnista pensasaidan leikkaamiseen ja kukkien istuttamiseen.
Ensimmäiset orvokit löysivät tiensä jo laatikoihin ja keväiset pikkunarsissit ja krookukset loistivat kilpaa auringon kanssa. Kaiken maailman pörriäiset ja öttiäiset heräilivät - perhosenhan näin jo maaliskuun puolella, mutta se ei varmasti selvinnyt huhtikuun alun lumisateesta ja  parinkymmenen sentin hangesta  :(   Myöhemmin varpaat sai sujauttaa jo keväisiin lenkkareihin talvilenkkareiden sijaan ja askel aamulenkillä oli jo paljon kevyempi. Mökkirannassa veneet saivat vielä olla rauhassa, kun järvi oli vielä alkukuusta jäässä.

kollaasi instagram

Varmoja kevään merkkejä ovat lintuaurat, kosken kuohunta ja Kevätmessut.
Tänä vuonna näin upeita hanhiauroja taivaalla - useampia satoja lintuja matkasi pohjoista kohden. Pienen pienen jokemme koski kuohusi sulavien lumien ja vesisateiden ansiosta kuin suurempikin :)  Kevätmessut kuuluvat keväänaloitukseen, mutta tuntuu ettei Helsingin messuilta enää löydä mitään uutta - aina ne samat sipulien myyjät, joiden sipulit ovat iloisesti sekoittuneet avoimissa laatikoissa etkä koskaan tiedä mitä oikeasti ostat, samat mökit ja laiturit ja paljut vuodesta toiseen valtaavat messualaa ja samat ruohonleikkurit ja terassikalusteet löytyvät aina samoista paikoista messuhallissa. Puutarhoja ei juuri näe - täytynee vaihtaa kevätmessupaikkakuntaa...
Onko ehdotuksia? Turku? Lahti?

Pääsiäinenkin osui huhtikuulle ja kokeiluun meni mämmikakku. Hyvää, mutta loppujen lopuksi ei kuitenkaan taatelikakun voittajaksi siitä ollut (mieheni asiantunteva mielipide). Muutoinkin kuukauden aikana herkuttelimme - kuten joka kuukausi ;)  Mieheni bravuuripastaakin pitkän pitkästä aikaa löytyi lautaselta - tätä hän tarjosi minulle ensimmäisen kerran jo seitsemäntoista vuotta sitten ❤️

Ja kun kevät on, niin kevätsiivous on paikallaan tai ainakin tavaroiden paikoilleen laittaminen. Kodinhoitohuoneemme sai siistimmän ilmeen, kun siivouskaapin sisälmys vaihtui tavallisiin hyllyihin ja tavarat aseteltiin koreihin. Muutaman kerran olen vain ihan ilokseni katsellut kaappia ja nauttinut sen siisteydestä - huvinsa kullakin!

kollaasi instagram ja blogi

Paljonhan sitä kuukaudessa kerkiää, kun taaksepäin katsoo vaikka joskus tuntuu ettei mitään ole saanut aikaiseksi.

Tänään on vappuaatto ja nyt juuri aurinko yrittää lämmittää sumupilvien seasta. Aamulla oli mittarissa vain +4 astetta ja kostea sumu joka paikassa. Mutta ehkä päivä tästä vielä valkenee...


Hauskaa vappua säästä huolimatta!

-Pia-

edit: Osallistun tällä Pienen Linnun iki-ihanaan kuukausikollaasi-haasteeseen :)



18 kommenttia:

  1. Hienot huhtikuu kollaasit Pia 💜 tätähän se on hullunhauska huhtikuu. Aurinkoista ja iloista vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irja! <3
      Kuukausi hujahti ohi tosi nopeaan ja ensi kuun jälkeen on jo kesä ;)
      Iloista vappua!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Hyvää Vappua Kirsti!
      Taivaalle kertyy juuri paksuja pilviä - huomenna meillä satanee vettä...

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Eikös vaan :D Olivat vielä alkukuusta vähän pökerryksissä ja kankeita, mutta nyt jo sujahtelevat tottuneesti kukasta kukkaan.

      Poista
  4. Hieno huhtikuu takana päin! Oikein mukavaa toukokuuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Marru!
      Huhtikuu oli kyllä upea kuukausi - siihen mahtui koko kevään kirjo :)
      Iloista toukokuuta!

      Poista
  5. Ja minä kun jäin vain katselemaan noita bannerin ihastuttavia omenankukkia <3
    Lämpöistä toukokuuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih :) Kohta on taas se aika, että omenapuu on kukkia täynnä. Meidän omenapuusta ei juuri muuta hyötyä ja iloa olekaan kuin nuo kukat keväisin. Omenat eivät kerkiä meidän suuhun, kun ampiaiset tai madot ne valtaavat :(
      Mutta kukinnan takia pidämme sitä toistaiseksi vielä pihalla.
      Lämpöä sinunkin toukokuuhusi!

      Poista
  6. Vau, mitä kukkaloistoa, ja ihana toi muuttoaurakuva, niin keväinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hanhien aura oli valtavan suuri, kun sen aurinkoisena aamuna bongasin. Samalla kertaa kuvasin joutsenia ja fasaanejakin, mutta kännykällä ei saanut zoomattua tarpeeksi lähelle. Noita aurinkoisia aamuja jo kaipaakin tämän sateisen kuukauden vaihteen jälkeen - josko huomenna ;)

      Poista
  7. Kaunista kevättunnelmaa! Aurinkoa toukokuuhun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia!
      Toukokuu näyttää jo vähän paremmalta säiden suhteen :)
      Aurinkoa sinunkin päiviisi!

      Poista
  8. Ihanan keväisiä kollaaseja! Paitsi tuo lumikuva ei niin keväiseltä näytä. Olipahan kuukaisi. Niin ilmojenkin kuin omien tunnemyrskyjen osalta.
    Aurinkoista toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna!
      Huhtikuun alku oli kyllä kylmä ja luminen. Onneksi parani loppua kohden ja toukokuu näyttää jo paljon paremmalta :)
      Aurinkoista toukokuuta sinullekin!

      Poista
  9. Jes, nyt sain sun instankin seurantan!
    Todellakin arki tuntuu aina vain samalta, mutta sitten jälkeenpäin kun kerää kuvia, niin kaikkea kivaa onkin tapahtunut!
    Ja sääennusteita en enään edes seuraa, kun paistaa, sataa vettä ja lunta, myrskyää ja ukkostaa kaikki samana päivänä.... Tänään oli ihanan päivä ja huomenna taas ....ennusteen mukaan ei....:/
    Kuitenkin leppoisaa toukokuista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä sinun instan :)
      Tänään oli ihan huippu sää puuhastella pihalla - huomiselle on jo sovittu pientä talkoota, joten sää saisi pysyä hyvänä - ggrrr ;) No - sateen sattuessa sateessa - totesi isäni aikanaan, joten ei anneta huonon sään haitata.
      Iloista alkanutta toukokuuta!

      Poista

Kiitos kun kävit - ihanaa, jos jätit käynnistäsi viestin :)