maanantai 11. heinäkuuta 2016

Kirppikselle

Olen aina vierastanut kirppareita - en tiedä miksi. Tietämättömyys ja ennakkoluulot ovat kai olleet suurin syy karttaa vanhojen ja käytettyjen tavaroiden maailmaa.
Mieheni kanssa olen tutustunut osto- ja myyntiliikkeisiin sekä kirpputorien kirjavalikoimiin... Ja olen jopa tehnyt upeita löytöjä astiapuolelta, kun myyjä on halunnut päästä eroon kipoistaan ja kupeistaan ja minä taas himoitsen mm. vihreitä lasiastioita...

Tänä kesänä on kuitenkin mieleni muuttunut, kun olen lopen kyllästynyt täysinäisiin kaappeihin ja tuntuu kuin tavarat kaatuisivat päälle. Kaikki sai alkunsa siitä kun saimme vihdoin ja viimein työhuoneemme meidän molempien käyttöön hankkimalla kaksi pienempää työpöytää yhden suuren - vaikkakin ihanan - työpöydän sijaan. Tuo suuri funkkistyylinen työpöytä löysi tiensä kirjastohuoneeseen, josta taas saimme siellä työpöydän virkaa tehneen pyöreän pöydän lainaan eteenpäin... Tavarat siis kiersivät huoneesta toiseen ja osa löysi uuden lainakodin.

Siitä se ajatus sitten lähti - nyt kaapeista kaikki turha pois! Siitäpä sitten marssimme (lue: huristelimme autolla) muutaman kilometrin päähän kirpputorille ja tutustuimme toimintatapoihin ja kurkistelimme muiden pöytiä ja vaaterekkejä...


pioni on kaunis kuihtuessaankin

Keskiviikosta eteenpäin on meillä nyt pöytä ja rekki varattu toistaiseksi sekä ensimmäisen erän vaatteet ja kengät hinnoiteltu, jotka tiistai-iltana viemme tyrkylle. Toivottavasti joku löytää sieltä itselleen sopivia vaatteita - nämä olisivat seuraavaksi menossa vaatteiden keräyslaatikoihin, mutta tuntuu hullulta viedä vaatteet niihin keltaisiin laatikoihin, kun sieltä ne menevät ihan muualle myyntiin eikä näitä tunnettuja myymälöitä ole meidän paikkakunnalla, jolloin sieltä voisi lähistön asukkaat niitä löytää... Kannatamme siis myös kotiseudun yrittäjää samalla :)

malva kukkii

Paljon on puhuttu KonMarista - sen opeista luopua tavaroista, joista ei saa iloa... Minä ajattelin ihan itse ensin yrittää luopua ylimääräisistä tavaroista ilman opaskirjaa, mutta ehkä siihen on ihan hyvä joskus tutustua...

lilja kukkii

Onko sinulle vaikeaa luopua tavaroista?
Mistä tavarasta et missään tapauksessa voisi luopua?

Kierrättämisen seuraavaa askelta opetellen

-Pia-


p.s. kuvat eivät liity mitenkään aiheeseen, mutta kun aurinko näyttäytyi edes hetken sateiden välissä :)


2 kommenttia:

  1. Hyvää myyntionnea teille! Mä oon myynyt tavaroita paikallisella fb-kirppiksellä ja hämmästyin, että kauppa on käynyt ihan hyvin. Tosin mulla on ollut aika matalat hinnat, mutta silti. Kiva, että oma hyödytön on jollekin toiselle tarpeellinen!

    Tosin tässä on tullut taas huomattua, miten sitä onkaan kiintynyt tavaroihin. Mulla ihan mahassa muljahti, kun muutama joskus muinoin mulle tärkeä muki meni kaupaksi. :D Ja samoin kosketinsoittimen kohdalla melkein teki mieli vetäistä ulko-ovi kiinni. Onneksi sen hakenut nainen kertoi soittimen tulevan pianonsoitosta kiinnostuneelle tyttärelleen - haikein mielin silti laitoin eteenpäin soittimen, jolla oon itse 15 vuotta sitten opetellut soittamaan. Mutta tosiaan, mitäpä se turhaan on laatikossa sängyn alla, kun se voi tuottaa iloa jollekin toiselle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veera :) Meillä menossa vasta ensimmäiset erät myyntiin, mutta varmasti tulee jossain vaiheessa tuo tunne, kun jotain itselle joskus erittäinkin tärkeää laittaa kiertoon... Pikkuhiljaa opettelen luopumaan :)

      Poista

Kiitos kun kävit - ihanaa, jos jätit käynnistäsi viestin :)