sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Terassilla, osa 1

Terassimme kiertää talon toisen päädyn ympäri takakuistilta talon etupuolelle kodinhoitohuoneen ovelle. Siinä on siis aika paljon kalustettavaa... Ajatuksissa on ollut erilaisten tilojen luominen eripuolille taloa.
Tänään saimme talon päädyssä olevan katoksen vihdoin laitettua taas talven jäljiltä paikoilleen - huomaten, että katoksessa on viiltomainen repeämä :(  Joudumme siis metsästämään uutta katosta tai kysymään, josko ompelukoneella ihmeitä tekevä ystäväni tulisi apuun ja ensi talven aikana tekisi meille uuden katoksen :)
Asensimme katoksen kuitenkin, koska tuon viiltokohdan sai asennettua lähelle talon seinää, josta ei niin vettä sada...
Polyrottinkinen sohvaryhmä sijoitettiin katoksen alle. Muina vuosinä tässä on ollut pyöreä pöytä ja tuolit ympärillä, mutta halusin tehdä tästä lekottelupaikan, jossa voin sitten lukea salapoliisiromaaneja kesällä!
Ja kun tuli hankittua uusi pöytäryhmä, niin uudelleenjärjestelykin on tarpeen. Siitä sitten lisää myöhemmässä postauksessa...

terassilla

terassilla hortensia

terassilla
Terassiltamme on vielä näköyhteys naapuriin valkoisen aidan takana, mutta tuija-aita  pörhistyy tänä kesänä näkösuojaksi ja saamme näin ollen kunnollisen näkösuojan.
terassilla hortensia
Ostimme taas yhdellä puutarhaliikekierroksellamme Kodin Terrasta Tuusulasta rungollisen hortensian. Hortensia on ihan ehdoton lempikukkani - tänä vuonna on pinkin vuoro :) Ruukun mullan päälle asettelen vielä suojakankaan ja koristekiviä.

terassilla tulppaanit
Terassia reunustavat kukkapenkit, joissa kasvaa mm. tulppaaneja, syreenejä, kurjenpolvia, sormustinkukkia, akileijoja... Terassilta pääsee nurmikolle kahden metallisen kaariportin kautta, joita pitkin kasvavat kärhöt ja humala kohti korkeuksia. Yllä tulppaanien takana näkyy toisen portin metallirunkoa, johon kesällä kipuaa sininen jalokärhö...

terassilla
.. ja tässä näkyy toisen portin kaarta, jonka juurelle istutin Viherpeukaloilta tilaamani mantsuriankärhön  - se toivottavasti kukkii jo tänä vuonna valkoisin kukin.

Sohvan takana näkyvä yrttilaatikko tulee vielä vaihdettua toiseen - tummempaan. Istutan sinne myös pinkkejä ja valkoisia kukkia sekä tuoksuvia yrttejä. Pitäisi myös löytää vaaleanpunaisia sohvatyynyjä, jotka kestäisivät kosteutta... Tulisi sitten sohvallekin väriä.


Eiköhän tässä kelpaa viettää ilta-auringossa kesäiltoja :)

16 kommenttia:

  1. Kaunis terassi! Juuri sen näköinen, että siellä voisi istua nauttimassa ilta-auringosta ja lintujen laulusta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - vielä kun kaikki kasvit säästyvät yöpakkasilta ja saamme ruokaryhmän paikoilleen, niin kesä ja loma voivat alkaa :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Marika! Vielä kun saan köynnökset peittämään portit, niin alkaa näyttämään joltain :)

      Poista
  3. Samaa mieltä, kaunis terassi! Kylläpä kelpaisi pitää juhlia tai käpertyä vilttiin sohvan nurkkaan kesäiltana. :) Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! Kun saamme ruokaryhmän kokoon, niin täytyy pitää pienet tuparit :) Mukavaa sunnuntai-iltaa sinullekin!

      Poista
  4. Houkutteleva paikka - ihana "lukunurkka" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Betsy! Eiköhän tuolla muutama kirja tule luettua tänä kesänä :)

      Poista
  5. Upea terassi ja makea tuo sohva! Kivaa alkanutta viikkoa!

    katja - http://willalemmelle.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Ihanaa kesäistä viikkoa Sinullekin :)

      Poista
  6. Mäkin haluaisin tuommoisen katoksen! Olen yrittänyt nyt jo kuukauden myydä ajatusta miehelleni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ollut hyvä hankinta - pienessä sateessakin voi istuskella ja nauttia sateen ropinasta :D Tuohon kuuluu vielä sivuverhotkin, mutta niitä emme ole koskaan käyttäneet...

      Poista
  7. Hienolta näyttää terassinne! Kiva kun kävit blogissani kommentoimassa, niin minäkin löysin tänne ja kirjaudunpa lukijaksikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! Ja tervetuloa lukijaksi! :) Ihanaa kesäkuuta Sinulle :D

      Poista
  8. Täältähän nämä terassipostauksesi löytyivät! Aivan ihanan houkutteleva lukunurkka. Voin kuvitella miten kaunis se on kun kasvit ovat kesän mittaan vielä kasvaneet lisää ja köynnöstäneet. Dekkarin kanssa aika menee monesti siivillä kun haluaa lukea vielä yhden sivun ja vielä yhden sivun, mutta tuosta lukupaikasta nouseminen ei välttämättä muutenkaan ole ihan helppo juttu :) Tuo katos on myös kiva idea. Sellainen voisi sopia meillekin terassin toiseen päähän, joka on hankala kalustaa kun sen päällä ei ole minkäänlaista sadesuojaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kun tulit kommentoimaan Anu! Tuo katos on kyllä hyvä, kun pysyy sohvan tyynytkin kuivina vaikka sataakin. Ja kuumimman paahteen aikana keskellä päivää antaa hyvän varjoisan lekottelupaikan :)

      Poista

Kiitos kun kävit - ihanaa, jos jätit käynnistäsi viestin :)