perjantai 23. maaliskuuta 2018

Muscarit ruukussa

Ihan normaali arki tuntuu vievän kaikki mehut tästä naisesta. Minulle kevät on aina niin vaikeaa aikaa - kevätväsymys on tuntunut iskeneen kunnolla vaikka kuvittelin jo että tänä vuonna olisin siltä säästynyt.
Kummallisesti minuun vaikuttaa lisääntynyt valo ja kevään tulo - ne eivät anna virtaa vaan olo tuntuu raskaalta ja masentuneelta. Ja lisää vettä myllyyn tulee joka tuutista, kun kevään tuloa hehkutetaan ja voivotellaan, että vielä talvi pitää otteessaan...
Onkohan siellä toisessa päässä muita joille kevät tuo samanlaisia fiiliksiä?

Pientä lohtua ja iloa tuovat sentään keväiset tulppaanit ja narsissit. Ja vihdoin löysin havittelemiani valkoisia helmililjojakin. Ruokaostosten lomassa kärryyn nappasin pari ruukullista näitä ihastuttavia kevään kukkijoita. Saavat kukkia rauhassa sisällä, kunnes tulee keväällä aika istuttaa ne kukkapenkkiin pihalle. Sinisiä pihalta löytyykin jo paljon - nämä kun leviävät ihanan nopeasti. Nyt sitten saan lisää valkoisiakin - näissä kahdessa ruukussa on niin paljon pikkusipuleita, että saan runsaasti istutettavaa kunhan maa on sula...

Pientä pääsiäisasetelmaa kehittelin pikkuliljoista...



muscari valkoinen

Suojaruukkuun lisäksi koristeheinää, höyheniä ja koristemunia. Yksinkertainen pääsiäiskoriste on valmis - jopa minä osasin :)

muscari ja kynttilä

Vaihdoin tähän kultaiseen suojaruukkuun pikkunarsissien tilalle helmililjat kuten olin suunnitellutkin. Ja lyhtyyn pääsiäisen kunniaksi sytytin keltaisen kynttilän - eipä sitä muuta tarvita tunnelmaa luomaan.


Ihanaa että on perjantai ja edessä kiva viikonloppu. Virpojatkin ovat liikkeellä!

Ja koska on perjantai, niin on myös Tainan kukkailottelun aika!



Ihanaa palmusunnuntai-viikonloppua!

-Pia-







8 kommenttia:

  1. Helmihyasinttikuvasi ovat aivan ihania! Täällä on samanlaiset väsyneet fiilikset, melkein joka vuosi tähän aikaan. Jotenkin on saanut talvesta niiiiiiin tarpeekseen, alakuloa ja pientä flunssaa. Ei yhtään kiva - mutta kyllä se tästä!

    Kiitos ihanista kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta! <3
      Toivottavasti flunssa menee pian ohi!
      Kevät on rankkaa aikaa - ehkä juuri voimakas valon lisääntyminen on se pahin - tuntuu ettei kroppa ole millään vielä valmis. Onneksi tietää, että olo helpottuu kun kevät tästä etenee.
      Kivaa virpomisviikonloppua!

      Poista
  2. On kyllä nätti asetelma! <3 Mä koen kevään ihan positiivisesti, enkä yleensä pode kevätväsymystä, mutta yksi asia, joka usein saa aikaan kyllä vähän masentuneen fiiliksen, on keväinen auringonpaiste silloin, kun en vain jaksaisi tai ehtisi lähteä ulkoilemaan - silloin ikkunasta paistava aurinko saa oloni jotenkin syylliseksi siitä, etten jaksa tai ehdi, ikään kuin se sanoisi että "nyt ylös ja ulos nauttimaan keväästä, kun kerran on niin nätti sääkin" ja sitten syyllistäisi siitä, etten lähde. Kuulostaa varmaan hassulta, mutta siltä se välillä tuntuu. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Hyvin kuvasit tuon syyllisyydentunteen - tunnen juuri samoin kun aurinko paistaa eikä millään jaksa tai ehdi pihalle.
      Viime viikolla meillä oli pieni koira hoidossa kymmenisen päivää ja silloin oli pakko joka päivä ulkoilla useamman kerran - teki kyllä tosi hyvää pakottaa itsensä ulkoilemaan. Pitäisiköhän hankkia oma koira... :D
      Mukavaa palmusunnuntaiviikonloppua!

      Poista
  3. Olen varmaan unissani kommentoinut, sillä olin ihan varma, että kävin jo perjantaina kommentoimassa.:P Sama pää...
    Aivan ihanat asetelmat Pia!<3 Valkoinen helmihyasintti on mun kevätsipulikukista no 1.:)
    Kivaa pääsiäisviikkoa!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih - kiva että kävit kommentoimassa :) <3
      Valkoinen helmihyasintti oli etsinnässä jo jonkin aikaa - sinisiä kyllä löytyi vaikka kuinka, mutta valkoiset taisivat aina olla loppu kun kauppaan kerkisin. Onneksi vihdoin löysin. Nämä ovat niin ihania ja saan ne vielä pihallekin sitten kasvamaan :)
      Kivaa lyhyttä pääsiäisviikkoa sinullekin! <3

      Poista
  4. Minä alan oikein puhkumaan yleensä energiaa tässä keväällä, kun niin innoissani odottelen kevään etenemistä. Joskus helmikuussa taitaa olla sellainen väsymysjaksokin kyllä yleensä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan suurin osa suomalaisista saa virtaa keväällä. Minulla kestää tuon valon määrään tottuminen pidemmän aikaa - olo helpottuu sitten pikkuhiljaa :)

      Ihanaa tulevaa pääsiäistä - lupailivat lämmintä ja aurinkoista :D

      Poista

Kiitos kun kävit - ihanaa, jos jätit käynnistäsi viestin :)