sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Yllättävä kukkailottelu

Kesä on ulkona kauneimmillaan ja pihat tulvillaan kukkia.

Pionit, palavat rakkaudet, liljat, ruusut ja kurjenpolvet kukkivat kilpaa. Instagramin puolella olenkin päivitellyt kukkakuvia - niitä kuvia tuntuu insta oikein pursuavan eikä syyttä.

Mutta tällä viikolla osallistun Mansikkatilan mailla -blogin Kukkailotteluun sisäkukkasella.

lähikuva saintpaulia

Sillä tämä kukka on minulle itselleni todellinen ilo. 

Pitkän aikaa on kukka ollut purkissaan ja vain viherkasvina kasvattanut lehtiä. 

Periaatteessa purkissa oleva pitäisi jo jakaa kolmeksi omaksi kasvikseen, mutta en ole siihen ryhtynyt, kun se ei ole kukkinut vaan kasvattanut vain lehtiä. Ajattelin, että olkoon viherkasvina...

Kunnes tänä keväänä tuo ihanuus on innostunut kukkimaan. Ja kukkia tulee koko ajan lisää. Nuppuja on vielä vaikka kuinka monta.

lisää kukkia saintpaulia

Liekö syynä se, että yhden siivouksen aikana nostin kukan keittiön tasolle ikkunan eteen, jossa se on koko ajan valoisassa, mutta ei milloinkaan paahteisessa paikassa.

Vaiko se, että olen kastellut sitä nyt reippaammin lämpimällä vedellä: kukkaruukkua nostaessa se tuntuu todella kevyeltä eli multa on kuivanutta. Lisään reunalliseen astiaan todella lämmintä (ei kuumaa) vettä ja asetan kukan ruukkuineen tuohon astiaan moneksi tunniksi imemään vettä, niin että ruukku tuntuu taas painavalta. Sitten ruukku kukkineen takaisin alustalleen ja seuraava kastelukerta taas kun ruukku tuntuu kevyeltä ja kuivalta.

Joka tapauksessa olen todella onnellinen, että tämä lahjaksi saatu Saintpaulia, Paavalinkukka, on alkanut kukkia.




koko saintpaulia



Kukkien täyteistä heinäkuuta!

-Pia-


8 kommenttia:

  1. Hei Pia! On se kumma kukka... Mielestäni se rupesi kukkimaan aina silloin kuin "unohdin" sen kokonaan ikkunalaudalle.
    T Annika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Annika kun tulit kommentoimaan! <3
      Taitaa tämä kukka olla vähään tyytyväinen kunhan valoa riittää. Nyt olen jopa kastellut sitä ja kiitollisena kukkii :)

      Poista
  2. Kauniit kuvat klassisesta St Pauliasta. Se kuului entivanhasesti jokaisen kodin ikkunaruuduille, onneksi se on taas "muotia" kiitollinen ja vähähoitoinen kukka:) Lehtiä kannattaa joskus vähentää, niin jaksaa kukkia enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irja! :)
      Muistan isoäitini ikkunalaudalla pitkän rivin erivärisiä saintpaulioita. Itse en ole tätä ennen koskaan saanut uudestaan kukkimaan, kun olen kukkivana lahjaksi saanut. Nyt aion vaalia tätä yksilöä ja nyppiä noita lehtiäkin välillä pois.

      Poista
  3. Heh, mulla oli st paulia, joka ei meinannut millään kuolla.;D Kuten aikamuodosta huomaat, onnistui se lopulta.:P Olen niin vaihtelunhaluinen, että pitkäikäiset viherkasvit eivät taida olla mun juttu. Upeat kuvat Pia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina :D
      Itse olen tainnut aina heittää pois, kun eivät ole suostuneet kukkimaan...
      Kivaa naistenviikkoa!

      Poista
  4. No kylläpäs kukkii kauniisti. Kukintaa kannatti odottaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenspa! :) Aluksi en huomannut noita nuppuja lainkaan kun nyppäsin pari lehteä pois - ihmetys oli suuri kun ensimmäiset nuput ilmaantuivat ja sen jälkeen niitä tulee koko ajan lisää.

      Poista

Kiitos kun kävit - ihanaa, jos jätit käynnistäsi viestin :)