torstai 20. huhtikuuta 2017

Eka kerta yhdessä

Olipa mielenkiintoinen ja ihastuttava ilta!

Kublolaiset eli Keski-Uudenmaan bloggaajat kokoontuivat eilen ensimmäisen kerran yhteen ja tuntui kuin olisimme jo vanhoja tuttuja :)

Ehkäpä meitä yhdistää keskiuusmaalaisuus - vaikka olemme eri-ikäisiä ja bloggaamme, instagrammaamme, tubetamme ja snäppäämme erilaisista asioista, niin yhteishenki oli hyvin aistittavissa tässä hienossa porukassa! Hyvä Me!

No missäpä me sitten tapasimme - tietysti kulttuuripitäjässä Tuusulassa ja siellä uunituoreessa kulttuurikaramelliksi nimetyssä Krapin pajassa. Pajalla emännöi Anu Uhlenius, joka ilmeikkäästi ja mielenkiintoisesti kertoi Pajan alkutaipaleesta, koko idean lähtökohdista ja tulevista tapahtumista. Ja jaksoi vielä vastailla kysymyksiimmekin - kiitos Anu!

krapin pajan parven baaritiski


Paja rakennuksena on aikamoisen hulppea puurakennus, jossa akustiikka on mietitty loppuun saakka
- odotan innolla tulevia klubi-iltoja, kun lavalle nousee tunnettuja esiintyjiä laidasta laitaan
- vai mitä tuumaatte esiintyjäkaartista: Johanna Försti, Sami Saari, Lauri Porra, Kellokosken soittokunta, Hanna Pakarinen.... vain muutamia mainitakseni.

Ja hei - näin keski-ikäisenä ilahduin suuresti, kun Anu kertoi, että klubi-illat alkavat jo klo 20 - paitsi Krapin kesäteatteri-iltoina, jolloin alkavat klo 21:30. Aloitusajankohta sallii illantorkkujenkin (kuten minä) osallistua rientoihin ;)

krapin pajan sali harjoituskäytössä

Lisää tietoa esiintyjistä ja aikatauluista löydät Krapin pajan sivuilta.

Pajaa voi myös vuokrata vaikkapa hää- ja kokouspaikaksi. Ravintolapalveluista ja tilavuokrauksesta vastaa Krapi ( myynti(at)krapi.fi ).

Ihania yksityiskohtia oli mietitty myös Pajaa sisustettaessa - valaisimet ovat Anu Ek Designin käsialaa, alakerran pöytätasot ovat paikallisten taiteilijoiden uniikkeja taideteoksia (nämä pöydät varastivat kaikkien bloggaajien huomion :) ja koska Pajassa olimme, niin teollinen ilme sallii myös ilmastointiputkien näkyä - ihan huippuviihtyisä tila kokonaisuudessaan!

Ja sitten se tunnelma - naurua ja puhetta niin paljon, että aika kävi vähiin ja päätimmekin jo, että seuraavan kerran ollaan "yön yli" :)


Ihanaa, että meillä täällä kulttuurin kehdossa on uusi 
elävien taiteilijoiden koti!

-Pia-
 


10 kommenttia:

  1. Onpa kivanoloinen paikka ja ihana keskiuusimaalainen blogiperhe :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi niin on - odotan sinuakin sinne :D
      Ihanaa torstaipäivää <3

      Poista
  2. Yhdyn niin sanoihisi tuosta tapaamisestamme yhdessä Kublolaisten kanssa ja tuo paikka, WOOW! Sinne viimeistään kesällä pyöräilen myös minä. Mukavaa loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä onnellinen kun on niin lyhyt matka :) Me mieheni kanssa jo suunnittelimme miten sieltä kotiin päästään jos pari lasia viiniä maistuisi ;)
      Ihanaa viikonloppua - juuri nyt paistaa aurinko! :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Ja kiva kun kuulut tähän porukkaan!
      Ihanaa viikonloppua - toivottavasti se lupailtu saderintama kiertää kaukaa :)

      Poista
  4. Apua, apua, apua, täällä vielä yksi maija myöhäinen kiittelee ihanasta illasta <3! Ihana juttu, oli ihana tavata.

    Aika huikea piakka tuo Krapin Paja, eikö? Joka viikonloppu mielenkiintoisia hulinoita - eikä aina vain musiikkiesityksiä vaan esllä on koko kulttuurin kirjo. Meidän oma kulttuurikeidas <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten odotankaan kesää, joka ehkä on tuloillaan :) Tuonne Pajaan on pakko lähteä fiilistelemään ja nauttimaan niin paljon kehutuista tarjoiluistakin niiden viinilasillisten lisäksi.
      Ei välitetä tämän päivän räntäsateesta - huomenna on jo toukokuu! Ihanaa Vappua!

      Poista
  5. Olipa kiva lukea tästä. Nimim. upouusi kublolainen :). Niin, tuo Krapi, koko alue on ihastuttava. Tuo paja näyttää kivalta, täytyykin pyöräillä sinne joku kerta. Ajaa järven ympäri ja pysähtyä paluumatkalla tuohon janojuomalle. Tosin kesällä se terassi kutsuu enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei - hienoa saada sinutkin kublolaiseksi! Tervetuloa myös blogiini :)

      Huippupaikka oli kyllä tuo paja - kateellinen olen kun sinullakin on lyhyt pyöräilymatka sinne - täältä Tuusulan pohjoiskulmilta ei ihan suit sait tullakaan :)
      Ihanaa loppuviikkoa - vaikka vähän kylmempää ennustivatkin :)

      Poista

Kiitos kun kävit - ihanaa, jos jätit käynnistäsi viestin :)