sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Lankalauantai ja appivanhemmat

Lankalauantaina sytytimme kynttilät kuisteille ja yksi isompi roihukin roihusi pihatelineessä. Tulet karkoittavat pahoja henkiä pitkäperjantain ja pääsiäisaamun välisenä aikana... Näin eteläsuomalaisena on pahat henget karkotettu paljon pienemmillä tulilla kuin esim. Pohjanmaalla, jossa pääsiäiskokot roihuavat. Tietysti voisihan sitä laittaa pihalle nuotion palamaan - kunhan ensin hankimme kevätmessuilla bongaamamme ihastuksen :)
lankalauantai kynttilä

Lankalauantaina saimme myös vieraiksemme mieheni vanhemmat. Pitkänmatkalaisille halusimme tarjota jotain pääsiäisaiheista ja mikäs sen sopivampaa kuin lammas - aika yllätyksetöntä ;)
vieraat saavat tulla
vieraat saavat tulla...

Tarjosimme valmista savulammaspaistia parsakaali-perunamuusilla ja balsamiviinietikkayrttikastikkeella.
Kastikkeeseen tarvitset:
1 valkosipulin kynsi
2 tl öljyä
2 rkl balsamiviinietikkaa
1 rkl riista- tai vasikanfondia
mustapippuria
0,5 tl rosmariinia
1 tl minttua
suolaa
1dl vettä
2,5 dl ruokakermaa
2 tl fariinisokeria
3 rkl suurustetta ruskeille kastikkeille
Valmistus:
  • kuori ja hienonna valkosipuli ja kuullota se kattilassa öljyssä
  • lisää balsamiviinietikka, mausteet ja vesi
  • keitä miedolla lämmöllä n. 10 minuuttia
  • lisää ruokakerma ja sokeri
  • kuumenna kiehuvaksi
  • lisää sekoittaen joukkoon suuruste ja kypsennä 2 minuuttia
Lisäksi laitoin uuniin vihreää parsaa ja halkaistuja tomaatteja. Sivelin niihin vähän oliiviöljyä ja kypsensin leivinpaperoidulla uunipellillä n. 15 minuuttia. Päälle valutin hunajasta, balsamiviinietikasta ja mausteista sekoitettua kastiketta, pyöräytin mustapippuria hieman myllystä ja murensin vielä vuohenjuustoa. 

Vihreä salaatti syntyi muutamasta erilaisesta salaatista, pienistä lehtikaalin "versoista", erivärisistä minitomaateista ja vuohenjuustosta - päälle vielä salaattisiemensekoitusta...

Kuvaa en alkuperäisestä annoksesta ottanut, kun tärkeämpää oli viihdyttää vieraitamme :)

...tänään sitten paistoin jäljellejääneestä parsakaali-perunamuusista kananmunalla jatkettuna pieniä "röstejä" ohukaispannulla. Maistui oikein hyvältä savulammaspaistin, salaatin ja yrttikastikkeen kera!

lankalauantai ateria

parsakaaliperunamuusi röstinä
parsakaali-perunamuusiröstit

Lauantaina vieraillemme jälkiruoaksi notkistin mascarponea ja maustoin sen sokerilla. Annostelin vihreisiin Barokki-jälkiruokakulhoihin. Päälle pienellä määrällä vettä notkistettua sitruunatahnaa (lemon curd), murennettuja itse tehtyjä marenkeja ja rouhittuja pistaasipähkinöitä. Tämä oli hyvää :D

Ja kun ruoat oli syöty, niin kahvin kanssa nautimme kuohukermalla, rahkalla, persikoilla ja pistaasipähkinöillä täytettyä pasha-kääretorttua, jonka pinnalla oli myös kerma-rahka -seosta ja pistaasipähkinöitä... ohje Yhteishyvän Ruoka-liitteestä huhtikuu 2015...
pashakääretorttu

pashakääretorttu

Tämän jälkeen olo alkoi olla jo aika hyvä :)

Huomenna aamiaisella maistelemme pashaa...


14 kommenttia:

  1. Kuola valuu...ei mulla muuta! :D
    Mahtavat tarjoilut kerta kaikkiaan! Teillä oli herkullinen pääsiäinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Oli oikein onnistuneita ja seurakin oli mukavaa :)

      Poista
  2. Kiitos Pia ja Kristian viihtyisästä lauantai iltatuokiosta luonanne. Etu- ja jälkiruoka sekä kahvin kanssa nautittu pasha kääretorttu olivat todella herkullisia. Tyytyväisinä ja täysin vatsoin jatkoimme matkaa lentokentän kautta kotiinpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos teille kun taas kävitte! Hyvä, että pääsitte turvallisesti kotiin :)

      Poista
    2. Ai niin - se eteisen tuolimme on Risto Halmeen suunnittelema (tuoli 441)...

      Poista
  3. Lurps, mitkä herkut! Ihanaa pääsiäistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyvää - "k-koekeittiö" taas vauhdissa... Ja tänään lisää ;)

      Ihanaa pääsiäisen aikaa teillekin!

      Poista
  4. Voi, mitä herkkuja!:) Juuri syötiin runsas aamupala, mutta kyllä noita olisin heti valmis maistamaan.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina :) Eri ruoille on eri vatsat ;)

      Poista
  5. Ai että mitä herkkuja teilläkin on syöty! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) tänään alkaakin sitten taas "riisikakkudieetti" tai muuten vaan kevennystä :)

      Poista
    2. Tervetuloa Heidi lukijaksi :)

      Poista
  6. Röstit on hyviä! Mä saan vaan niistä aina liian vetisiä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tuo muusi jäi ehkä hieman kuivaksi... :( Siitä röstit onnistuivat tosi hyvin.... :)

      Poista

Kiitos kun kävit - ihanaa, jos jätit käynnistäsi viestin :)