tiistai 16. syyskuuta 2014

Lohdutus?

Kun kuulee läheisen sairastavan vakavaa tautia, niin miten saa itsensä koottua niin, että pystyy läheistään lohduttamaan? Miten osaa lohduttaa ihmistä, joka on itselle niin rakas? Miten löytää lohduttavat sanat, kun itsekin on vielä sokissa? 

Paljon vaikeita kysymyksiä joihin ei varmastikaan ole yhtä oikeaa vastausta. Positiivinen mieliala pitäisi pystyä pitämään ja jakamaan vaikka oma sydän on pakahtumaisillaan. Omaa pelkoa ei haluaisi läheisensä näkevän. Oman surun kätkeminen vanhojen käsittelemättömien surujen joukkoon ei ehkä ole viisasta, mutta kun pelkään, että jos annan surun tulla ulos, en saa sitä enää piilotettua...

Yritän olla vahva ja kannustava. Miksi minun pitää olla? Entä jos en olisikaan? Mitä sitten tapahtuisi? Kuka olisi? Otanko liian suuren kuorman itselleni ja annan toisten surra surunsa... Milloin on minun vuoroni?


 

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Satoa

Pari viikkoa mennyt kuin siivillä... Tilasin pihalle Hornborgilta pari suursäkkiä männynkuorikatetta, Viherpeukaloilta taimia ja kukkasipuleita ja nyt pitäisi nämä kaikki saada mullan ja syyslannoitteen lisäksi maahan...

Ja vielä poimia satoakin... Omenoita tulee enemmän kuin koskaan on tullutkaan - sitä se keväinen kukkaloisto ennustelikin. 


Meillä on vain yksi omenapuu ja ampiaiset verottivat omenasatoa, mutta kyllä niitä meillekin vielä riittää... Kuvassa yhden poimintakerran saalis hyviä omenoita.



***

Ja tomaatit kypsyvät silmissä tuolla kasvihuoneessa. Kasvihuoneessamme ei ole keväisin lämmitystä vaan siellä kasvit pääsevät kasvamaan vasta kun yöpakkaset ovat ohi. Eli siinä kesäkuun alkupuolen jälkeen. 
Tomaatit kasvatin taas siemenistä kodinhoitohuoneen ikkunan ääressä ja roudasin niitä sitten totuttelemaan raakaan ulkoilmaan ja takaisin sisään touko-kesäkuun vaihteessa. Pikkutaimia jaoin sitten sinne tänne - itselleni jätin seitsemän...
Ja sittenhän tuli kesäkuussa ne kylmät - tomaatit joutuivat kyllä koville kun niiden olisi pitänyt lähteä innolla kasvamaan, mutta aurinkoa ja lämmintä ei näkynyt - ei kuulunut... Satokin vähän myöhästyi normaalista, mutta näyttää sitä silti tulevan ihan kiitettävästi. Toivottavasti muistakin taimistani on ollut iloa.

Nyt on kaivettava esiin paljon lasipurkkeja, joihin salsat ja muut herkut saadaan talteen. Toivottavasti kokkaukset onnistuvat ja saan niitä vaikka jaettuakin halukkaille...

***

Vaikka syksy on jo pitkällä, jaksaa lumihiutale lumikärhö kukkia... Leikkaan sen aina keväisin puolen metrin pätkäksi ja silti se venyy kesän aikana terassin katolle... Ihana!

Terälehdet putoilevat kuin lumihiutaleet - kohta se talvi jo tulee!!!



maanantai 1. syyskuuta 2014

Haaste: Syötyjä sanoja

Löysinpä hauskan haasteen ihanan kummityttöni Heidin blogista, alunperin haaste on lähtenyt Syvältä -blogin Sannalta. Ja pitihän haaste ottaa vastaan, kun hauskoja "en koskaan"-mielipiteitä alkoi muistua mieleen...

Ensimmäinen "en ikinä"-lupaukseni oli, kun Jokelasta muutin Helsinkiin - tai oikeastaan ensin Vantaalle - pitkän parisuhteen kariuduttua, etten ikinä - siis ihan oikeesti - ikinä muuta takaisin Jokelaan... Vaan kuinkas sitten kävikään! Nykyisen ihanan mieheni tavattuani muutto Helsingin Arabianrannan kerrostalosta takaisin Tuusulan Jokelaan peltojen ja metsien tuntumaan omakotitaloon ja pihapuuhiin alkoikin kuulostamaan hyvältä. Ja niin täällä ollaan viihdytty jo 11 vuotta.


Toinen "en koskaan"-lausahdus kuului: "en koskaan lässytä hellyttelysanoja puolisolleni". No huh huh - enpä tiennyt silloin... Nyt mieheni kanssa meillä on ihan oma "hellyttelykielemme", jota en kuitenkaan muille paljasta, mutta niin sitä vaan tästäkin lausahduksesta jouduin sanat syömään...

Ja entäpä sitten värit... "En ikinä käytä sinistä..." Ja kun häämme lähestyivät, niin pääväriksi valittiin sininen... Sitä löytyi kutsuista, kiitoskorteista, ohjelmakorteista, kukista, serveteistä, sisustuksesta, pöytäkoristeista, pukuni huivista, opastekylteistä (jotka muuten vieläkin ovat ihan voimissaan, kun ne vanerille maalattiin :-) ...


Olisihan noita varmaan vielä muitakin, mutta nämä tässä päälimmäisenä tulivat mieleen... Ja kummasti nuokin asiat enemmän ja vähemmän kiertyvät koskemaan miestäni ;-)