perjantai 26. joulukuuta 2014

Uusintoja ja ekoja kertoja

Aina silloin tällöin tulee hetki, kun huomaa vieläkin, että tekee asioita ensimmäistä kertaa. Ja mikäs sen mukavampaa kuin huomata, että vielä aikuisenakin (lue: vanhana) oppii uutta ja innostuu asioista.

Tänä jouluna oli suunnitelmissa toteuttaa vaikka mitä itsetehtyä, kun ajattelin, että minulla on enemmän aikaa valmistella kuin vuosiin on ollut. Mutta toisin kävi. Jotain sentään sain aikaiseksi.
***
Jokaisen joulun ehdottomiin leivonnaisiin kuuluvat sekä hedelmä- että taatelikakku. Itse en välitä taatelikakusta, mutta kun sen tekeminen on niin helppoa ja hauskaa - ja koska mies ja muut vieraat tuosta pitävät - niin teen niitä aina useampia. Lahjaksikin kääräisin sellaisen. Toivottavasti maistui :)
Reseptin olen saanut äidiltä, joka on tehnyt tällä samalla ohjeella taatelikakkuja "aina":
1 pkt taateleita
2 dl vettä tai vahvaa kahvia
200 gr margariinia
2 munaa
2 dl sokeria
1 dl kermaa
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
250 gr jauhoja 
- taatelit ja neste kuumennetaan kattilassa ja taatelit muussataan tasaiseksi seokseksi 
- lisää kuumaan seokseen margariini, sokeri, munat ja kerma
- lisää jauhoihin sooda ja leivinjauhe ja sekoita taikinaan
- rasvaa ja korppujauhota vuoka, lusikoi taikina vuokaan ja paista 180 asteessa uunin alimmalla tasolla n. 40-50 minuuttia

Hedelmäkakku on minun  ehdoton suosikkini. Teen niitäkin aina useampia ja ilman niitä ei joulun kahvipöytä ole täydellinen. Kokeiltuani useita reseptejä löysin itselleni maistuvan ja aina onnistuvan ohjeen vuoden 1985 Kodin herkkuleivonnaiset - kirjasta ja olen joskus nuorena tuohon reseptin viereen kirjoittanut "hyvä!"... Tämän ohjeen kaivan joka vuosi esiin...
200 gr voita tai margariinia
2 1/2 dl sokeria
3 munaa
3 1/2 jauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
oheessa: 1 dl rusinoita, 35 gr sukaattia, 1 pss hillottua appelsiininkuorta, 10-15 punaista kirsikkaa
minä käytän: sukaatteja, appelsiininkuoripaloja, kirsikoita oman mielen mukaan vaihdellen - näitä pitää aina olla paljon, koska rakastan näitä ja niillä saa kakkuun erilaisia värityksiä - kuvassa on vaalea versio
- sekoita hedelmiin hieman jauhoja
- vaahdota rasva ja sokeri kuohkeaksi
- lisää munat yksitellen, vatkaa voimakkaasti 
- sekoita taikinaan hedelmäpalat ja jauhot, joihin olet lisännyt leivinjauheen
- rasvaa ja korppujauhota vuoka, lusikoi taikina vuokaan ja paista 150 asteessa uunin alaosassa n. 1 tunti

Molemmat kakut teen valmiiksi jo viikkoja ennen joulua. Jäähtyneinä käärin ne folioihin ja pakastuspusseihin ja laitan pakastimeen. Vajaa viikko ennen joulua otan ne pakastimesta ja saavat sulaa rauhassa. Kakut mehustuvat hyvin sulaessaan ja maut tasaantuvat.
***
Mutta nuo edellämainitut eivät ole niitä ekoja kertoja, joista piti kirjoittaa...

Tänä jouluna kokeilin ensimmäistä kertaa lipeäkalan paistamista.... Emme sentään kuivia kaloja ostaneet ja liottaneet niitä lipeässä vaan ostimme pari pientä valmista palaa ja paistoin ne uunissa. Ja ei - ei ole minun juttuni millään tavalla - ei siitä tule meidän perinteistä jouluruokaa... En edes kuvaa ottanut, kun uunista oton jälkeen kalan haju piti tuulettaa ja maistamisen jälkeen totesimme miehen kanssa, että minkähänlaista tämän piti olla.... Meillä ei kalasta tullut sellaista kuin kuvissa ja suutuntuma ei ollut millään tavalla mieleinen. Vein kalan äidilleni naapuritaloon ja hän totesi: tuohan on ihan sellaista kuin pitääkin... Hän lisäsi siihen mausteita lisää ja oli kuulemma maistunut oikein hyvälle... Hmmm... Jääköön tuo kokeilu tähän jouluun...

Toinen ensimmäistä kertaa kokeilemani asia oli ihan perinteisen kinkun paistaminen. En itse pidä kinkusta - minun jouluuni kuuluu perinteisesti lähinnä kasvisruokavaihtoehdot. Aikaisempina vuosina olemme ostaneet pieniä paisteja joiden liha on ollut ihan riittävä joulupöytäämme. Nyt ennen joulua ajattelin, että kokeillaan kinkkua - ei suurta vaan sellainen meidän kahden aikuisen tarpeisiin riittävä... Paistamisen jälkeen kuorrutin sen sinapin ja hunajan yhdistelmällä ja pinnalle vielä korppujauhoja. Siitä tuli ihan kinkun näköinen ja onhan tuo erilainen kuin muina vuosina pöydässä olleet paistit. Mutta edelleen suosin kasvisruokia...

Ja sitten innostuin vielä tekemään vaalean glögin itse. Kokeilun jälkeen totesin ettei meillä tarvitse enää kaupan glögiä ostaakaan. Pitää vielä löytää hyvä punaisen glögin ohje.... Mutta tämä vaalea on kyllä hyvä. Ohje löytyi K-ruokaresepteistä...

Vaalea glögi: 
1 l omenatäysmehua
1   kanelitanko
6   neilikkaa
1   laakerinlehti
1/2 tl kokonaisia kardemumman siemeniä
2 rkl juoksevaa hunajaa 
- mittaa mehu ja mausteet kattilaan, kuumenna kiehuvaksi ja anna hautua kannen alla miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia, mausta hunajalla
- siivilöi glögi ja kaada laseihin, joissa lusikka, manteleita, rusinoita ja sitruunaviipale


Glögi maistui oikein hyvin näin flunssaisena aikana ja lämmitti ihanasti pakkasen puraisemia poskia.

Vielä on Joulua jäljellä - mitähän vielä keksisin kokeilla...

Hyvää Tapaninpäivää!

tiistai 16. joulukuuta 2014

Jouluvalmisteluja

Aikaa on vierähtänyt viime päivityksestä. Syksy olikin kiireisempää aikaa kuin kuvittelin. Oman yrityksen kautta töiden teko piti olla tahdiltaan rauhallisempaa kuin palkkatyöläisenä, mutta toisin kävi... Toisaalta sehän on vaan hyvä, että asiakas on aktiivisesti kasvava ja kehittää järjestelmiään - näin minä pysyn toistaiseksi leivän syrjässä kiinni.
***
Tässä sivussa ovat jouluvalmistelut jääneet harmittavasti taka-alalle. Mutta jotain pientä kuitenkin jo on tullut tehtyä. 

Asia, josta olen tosi ylpeä - kun en ole koskaan ollut mikään askartelija - on, että päätökseni piti ja sainkin askarreltua joulukortit itse. Ja lähetettyäkin ne ajallaan.
Eihän niistä mitään hienoja tullut, kun taitoa ei vielä ole, mutta hauskaa niiden tekeminen oli. Vinkkejä hain erilaisista blogeista - kiitos kaikille tuntemattomille, joiden sivuilla kävin kurkkimassa.  

Tässä osa valmistuneista korteista...

***
Joulukoristelaatikoita availlessani tulin taas hyvälle tuulelle, kun käsiin tuli parhaat joulukoristeeni. Minulla on pari koristetta, jotka joka joulu löytävät paikkansa kotoa.
Ensimmäisenä on kummityttöni pienen pienenä tyttönä tekemänsä joulukortit minulle. Ne ovat maailman parhaat joulukortit ikinä! Joka vuosi ne saavat näkyvältä paikalta oman tilansa.



Toisena jokajouluisena koristeena on enkelimobile - sain sen joskus nuorena äidiltä ja siitä lähtien sen olen ripustanut kattoon - nykyisessä kodissa se on keskellä olohuoneen kattoa. Niin korkealla että kukaan ei siihen kolhaise päätään. Enkelit ovat posliinia tai muuta helisevää ainesta - pakkauksesta pois ottaminen ja varsinkin joulun jälkeen taas pakettiin pakkaaminen vie aikaa, kun jokainen enkeli pitää erikseen pehmustaa laatikkoon. Mutta on se sen arvoista!
***
Toinen ikinä tekemäni piparkakkutalo on jo meidän perinteemme ;) Viime jouluna perinteen aloitimme ja nyt sitä sitten jatkettiin. Itsenäisyyspäivänä talo leivottiin ja saimme sen koristeltua ja koottua ennen joulua vaikka aika tuntuu olevankin kortilla.



Eiköhän se tästä taas tänäkin vuonna Joulu tule...

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Ensilumi tuli - ja meni...

Ensilumi satoi maahan päiväksi torstaina. Ensimmäisten hiutaleiden leijuessa kiirehdin hakemaan kameraa, jotta saan edes yhden kuvan otettua. No sittenpä sitä lunta tulikin melkein kymmenen senttiä. Perjantaina siitä ei oikein enää ollut tietoakaan...


***
Syksyn pimetessä edelleen kaipaan lunta ja sen tuomaa puhtautta. Tällä hetkellä kaikki on niin likaista ja mustaa ja märkää. Kun taivaalta tippuu vain vettä ja lämpötila pysyy viidessä plus-asteessa, niin ei ole toivoakaan lumesta. Siksipä yritin tehdä edes jotain lumentapaista... Jos vaikka tuolla olisi kutsuva vaikutus...

Sain idean kauppareissulla Hyvinkään Willan Finnmarilla. Ostin lumihiutalekoristeita ja kiinnitin ne metalliseen kannattimeen. Ensin ajattelin tuon asentaa perkolan katon koukkuun, mutta se tuntui liian tuuliselta paikalta ja tämä ehkä vähän liian pieneltäkin sinne, joten nyt ainakin sai paikan etukuistilta, johon sitten talvivalotkin antavat valoaan...

 

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Valoa


Vaikka yleensä laitan kyntteliköt ja muut ulkovalot vasta ensimmäisenä adventtina, niin nyt oli kyllä pakko laittaa ensimmäiset jo pyhäinpäivänä. Olin niin innoissani hankinnastani, että se oli pakko jo laittaa ulos valaisemaan. Löysin sattumalta hauskasti taivulteltavan valosarjan (Sirius Knirke) ja tiesin heti mihin ne asettelen. Taidanpa hankkia niitä lisääkin - terassien kaiteiden kukkalaatikot vaativat myös valaistusta :)

Ulkona vihmoo vettä ja tuulee ja pimeys valtaa kohta jo mielenkin - vaikka pidänkin syksystä ja myrskyävästä tuulesta. Odotan jo innolla ensilunta - pieni kerros jo muutama viikko sitten sateli pääkaupungissa, mutta ei meillä... Eikä se kaupungissakaan pysynyt kuin aamupäivän...

Pyhäinpäivänä oli ohjelmassa perinteisesti isovanhempieni ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös oman isäni haudalla käynti. Kynttilöiden sytytys läheisten muistoksi on terapeuttista. Omalle isälle sytytän kynttilän haudalle joka viikko.

Moni ystävistäni on viettänyt tänä viikonloppuna Halloween-juhlaa... Minulle tuolla juhlalla ei ole merkitystä. Itse olen enemmän perinteisten suomalaisten tapojen ja juhlien kannattaja. Mutta valoa ja yhdessäoloa pimeään syksyyn tuovat molemmat tavat. Ja sehän on tärkeintä.



lauantai 25. lokakuuta 2014

Värimuistoja

Syksy on vuoden värikkäintä aikaa. Tuntuu, että luonto näyttää vielä voimansa ennen tulevaa talviuntaan. Sitten on aika levähtää, kerätä voimia ja puhjeta uuteen kasvuun, kun aurinko lämmittää maata ja puutarhuritkin jaksavat taas pitää huolta. Tähän keräsin syksyltä muutamia värimuistoja, jotka piristävät mieltä. Luonto on niin kaunis!



Syyskuussa saimme vielä viimeiset tomaatitkin talteen ennen yöpakkasia. 

Lisääkin niitä olisi tullut, jos kasvihuoneessa olisi lämmitys ja yöpakkasia ei olisi ollut. Raakileita oli vaikka kuinka paljon :)
***
Syyskuussa vielä ruusutkin kukkivat. Varret olivat metrin mittaisia ja uusia kukkia puhkesi vielä päivittäin. Nyt on ruusut katkottu odottamaan lumipeitettä ja ensi kevättä.



Luonnossa on upeita väriyhdistelmiä: syysastereiden kukinta alkoi syyskuussa ja jatkuu edelleen - nehän eivät pakkasesta niin välitäkään.
  


Syyshortensiankin väritys oli aika mahtava, jota kuunliljojen vaaleus vielä korosti.



Kukkien siemenkodat ovat hauskoja ja pyrin jättämään niitä talventörröttäjiksi niin paljon kuin voin, jotta talvella pikkulinnuilla on muutakin syötävää kuin talipallot ja lyhteet - ai juu - pitää ostaa kauralyhteitä :)


Komeamaksaruoho on kyllä nimensä mukainen ja kukkii pitkään...
 

Tänä vuonna pihlajamme antoi ensimmäisen kunnon sadon. Upeita punaisina hehkuvia marjoja tuli paljon - nekin jätän linnuille syötäviksi.
 




...kyllä etelässäkin voidaan puhua ruskasta...






sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Seuraava paikka

"Kuolema ei merkitse mitään, 
olen vain hiljaa siirtynyt seuraavaan paikkaan.

Minä olen minä ja sinä olet sinä.

Mikään ei ole välillämme muuttunut. 
Kutsu minua entisellä tutulla nimelläni, 
puhu minulle yhtä luontevasti kuin ennenkin. 
Älä muuta äänenpainoasi, 
älä käytä teennäisen kunnioittavaa tai murheellista sävyä.

Naura niin kuin me aina nauroimme yhdessä huvittaville pikku jutuille.
Rukoile, hymyile, ajattele minua -  anna nimeni olla mukana kaikessa niin kuin se aina oli luonnollisena osana elämää, vailla varjon häivää. 

Elämä on yhtä tärkeää kuin aina ennenkin, 
se on alati sama, 
se jatkuu keskeytyksettä.

Miksi unohtaisit minut, vaikka et näe minua?

Odotan sinua kunnes tulet,
jossakin hyvin lähellä,
aina nurkan takana. 
Kaikki on hyvin."

- Henry Scott Holland - 

 Isä 6.10.2013


tiistai 16. syyskuuta 2014

Lohdutus?

Kun kuulee läheisen sairastavan vakavaa tautia, niin miten saa itsensä koottua niin, että pystyy läheistään lohduttamaan? Miten osaa lohduttaa ihmistä, joka on itselle niin rakas? Miten löytää lohduttavat sanat, kun itsekin on vielä sokissa? 

Paljon vaikeita kysymyksiä joihin ei varmastikaan ole yhtä oikeaa vastausta. Positiivinen mieliala pitäisi pystyä pitämään ja jakamaan vaikka oma sydän on pakahtumaisillaan. Omaa pelkoa ei haluaisi läheisensä näkevän. Oman surun kätkeminen vanhojen käsittelemättömien surujen joukkoon ei ehkä ole viisasta, mutta kun pelkään, että jos annan surun tulla ulos, en saa sitä enää piilotettua...

Yritän olla vahva ja kannustava. Miksi minun pitää olla? Entä jos en olisikaan? Mitä sitten tapahtuisi? Kuka olisi? Otanko liian suuren kuorman itselleni ja annan toisten surra surunsa... Milloin on minun vuoroni?


 

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Satoa

Pari viikkoa mennyt kuin siivillä... Tilasin pihalle Hornborgilta pari suursäkkiä männynkuorikatetta, Viherpeukaloilta taimia ja kukkasipuleita ja nyt pitäisi nämä kaikki saada mullan ja syyslannoitteen lisäksi maahan...

Ja vielä poimia satoakin... Omenoita tulee enemmän kuin koskaan on tullutkaan - sitä se keväinen kukkaloisto ennustelikin. 


Meillä on vain yksi omenapuu ja ampiaiset verottivat omenasatoa, mutta kyllä niitä meillekin vielä riittää... Kuvassa yhden poimintakerran saalis hyviä omenoita.



***

Ja tomaatit kypsyvät silmissä tuolla kasvihuoneessa. Kasvihuoneessamme ei ole keväisin lämmitystä vaan siellä kasvit pääsevät kasvamaan vasta kun yöpakkaset ovat ohi. Eli siinä kesäkuun alkupuolen jälkeen. 
Tomaatit kasvatin taas siemenistä kodinhoitohuoneen ikkunan ääressä ja roudasin niitä sitten totuttelemaan raakaan ulkoilmaan ja takaisin sisään touko-kesäkuun vaihteessa. Pikkutaimia jaoin sitten sinne tänne - itselleni jätin seitsemän...
Ja sittenhän tuli kesäkuussa ne kylmät - tomaatit joutuivat kyllä koville kun niiden olisi pitänyt lähteä innolla kasvamaan, mutta aurinkoa ja lämmintä ei näkynyt - ei kuulunut... Satokin vähän myöhästyi normaalista, mutta näyttää sitä silti tulevan ihan kiitettävästi. Toivottavasti muistakin taimistani on ollut iloa.

Nyt on kaivettava esiin paljon lasipurkkeja, joihin salsat ja muut herkut saadaan talteen. Toivottavasti kokkaukset onnistuvat ja saan niitä vaikka jaettuakin halukkaille...

***

Vaikka syksy on jo pitkällä, jaksaa lumihiutale lumikärhö kukkia... Leikkaan sen aina keväisin puolen metrin pätkäksi ja silti se venyy kesän aikana terassin katolle... Ihana!

Terälehdet putoilevat kuin lumihiutaleet - kohta se talvi jo tulee!!!



maanantai 1. syyskuuta 2014

Haaste: Syötyjä sanoja

Löysinpä hauskan haasteen ihanan kummityttöni Heidin blogista, alunperin haaste on lähtenyt Syvältä -blogin Sannalta. Ja pitihän haaste ottaa vastaan, kun hauskoja "en koskaan"-mielipiteitä alkoi muistua mieleen...

Ensimmäinen "en ikinä"-lupaukseni oli, kun Jokelasta muutin Helsinkiin - tai oikeastaan ensin Vantaalle - pitkän parisuhteen kariuduttua, etten ikinä - siis ihan oikeesti - ikinä muuta takaisin Jokelaan... Vaan kuinkas sitten kävikään! Nykyisen ihanan mieheni tavattuani muutto Helsingin Arabianrannan kerrostalosta takaisin Tuusulan Jokelaan peltojen ja metsien tuntumaan omakotitaloon ja pihapuuhiin alkoikin kuulostamaan hyvältä. Ja niin täällä ollaan viihdytty jo 11 vuotta.


Toinen "en koskaan"-lausahdus kuului: "en koskaan lässytä hellyttelysanoja puolisolleni". No huh huh - enpä tiennyt silloin... Nyt mieheni kanssa meillä on ihan oma "hellyttelykielemme", jota en kuitenkaan muille paljasta, mutta niin sitä vaan tästäkin lausahduksesta jouduin sanat syömään...

Ja entäpä sitten värit... "En ikinä käytä sinistä..." Ja kun häämme lähestyivät, niin pääväriksi valittiin sininen... Sitä löytyi kutsuista, kiitoskorteista, ohjelmakorteista, kukista, serveteistä, sisustuksesta, pöytäkoristeista, pukuni huivista, opastekylteistä (jotka muuten vieläkin ovat ihan voimissaan, kun ne vanerille maalattiin :-) ...


Olisihan noita varmaan vielä muitakin, mutta nämä tässä päälimmäisenä tulivat mieleen... Ja kummasti nuokin asiat enemmän ja vähemmän kiertyvät koskemaan miestäni ;-)



 

tiistai 26. elokuuta 2014

Hanami...

Sain keväällä töistä läksiäislahjaksi suklaakirsikkapuun ja Fiskarsin istutuslapion! Aivan ihana yllätys oli saada tällainen lahja - suklaakirsikkaa olen haaveillut pihallemme jo jonkin aikaa ja paikkakin sille oli jo suunniteltu. 
Siinä oli miettimistä miten ison puun - ainakin 2 metriä korkea ja isolla ruukulla varustettu raakileita täynnä oleva - saadaan Helsingistä Jokelaan... Normaalisti kun kuljen junalla ja asemalta kävellen; tämä kuljetusvaihtoehto oli siis pois suljettu.
Onneksi veljeni oli lomalla silloin ja tuli autolla hakemaan. Puu saatiin ehjänä kotiin ja sitten alkoi istutuspuuha.
Kuoppa oli helppo kaivaa, kun paikka oli jo ollut suunnitelmissakin ja siinä ei oikeastaan kasvanut yhtään mitään järkevää. Tukipuut ovat isäni tekemiä rajakeppejä, joita on raja-aitapuuhista jäänyt - siksi nuo punaiset päät. Ja olen huomannut, että helpoin, joustavin ja näppärin tapa sitoa puut tukikeppeihin on sukkahousut :-) Noilla on helppo kiristää ja löysätä tukea tarpeen mukaan ja kestävät monta vuotta paikoillaan. Ihan ensimmäiset sukkahoususitomiset vähän naurattivat - taisivat olla kimaltelevat "juhla"sukkahousut, jotka uhrasin vaahteran sitomiseen. Siellä ne sitten joustivat tarpeen mukaan, mutta pitivät kuitenkin pintansa ja puu ei kärsinyt mitenkään sitomisesta.


Mutta takaisin kirsikkapuuhun - saimme siitä maistiaisiksi kolme suurta kirsikkaakin (kuvassa näistä kaksi). Olivat todella makeita ja suuria. Toivottavasti niitä saadaan lisää ensi kesänä...

 
... tai jo tänä kesänä ...

Kirsikka kun alkoi taas kukkimaan... Kukkia ilmestyi muutamiin oksiin ja ovat ihanan herkkiä vahvojen syksyisten kasvien rinnalla.


pitääkö tässä alkaa suunnitella kirsikankukkajuhlaa?

 

maanantai 11. elokuuta 2014

Seitsemän

Jo seitsemän vuotta on ihana aviomieheni kestänyt rinnallani. En ole niitä helpoimpia puolisoita - en myöskään vaikeimpia. Kun aikuisena löytää sen oikean ja on elänyt elämää jo ennenkin, niin kyllä siinä on terävimmät kulmat jo hiottu pyöreämmiksi. Aika on mennyt todella nopeaan ja hauskaa meillä on edelleen yhdessä. Ovatko ne sitten samanlainen huumorintaju ja elämänarvot, jotka liimaa meitä tiukemmin yhteen?
Elämäämme on mahtunut iloja ja suruja. Osa suruista on niin suuria etten ole vielä edes käsitellyt niitä. Rakas puolisoni on jaksanut kuunnella ja lohduttaa. Mitähän tekisin ilman häntä...
Nyt kun uuden "elämisenmuodon" kynnyksellä kerään voimia ja järjestelen asioita, niin puolison tuki ja luottamus ovat erityisen tärkeässä roolissa. Ilman niitä en olisi uskaltanut (ehkä) tehdä päätöstä omasta yrityksestä ja työtuntien vähentämisestä. Onneksi myös nykyinen työnantajani on samalla linjalla päätökseni kanssa. 

Kaiken kaikkiaan olen erittäin luottavainen tulevaisuuden suhteen - niinkuin olen ollut ennenkin, kun olen hypännyt vähäksi aikaa pois oravanpyörästä. Toisilla taukoja on tullut luonnolliseen tapaan, mutta minun on nuo tauot pitänyt itse ottaa...

 

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

+32,5



Vaikka tällaisia kuvia saakin pihalta, niin en kuitenkaan ole kesäihminen. Odotan jo innolla syksyä ja talvea, kun voi laittaa vaatetta päälle ilman, että samantien pitää mennä suihkuun kun on niin kuuma. Tällaiset helteet mitä nyt on jo jatkunut, ovat aivan liikaa...
***
Mutta sitä ennen on vielä paljon puuhaa - rikkaruohot kun tunkevat joka paikasta sitä vauhtia ettei kerkiä yhtä paikkaa saamaan kuntoon kun jo toinen on peittynyt ei-toivottuihin kasveihin.... Ikuinen kierre; eikä näin kuumalla sitä jaksa tehdä...
***
Onhan kesässä jotain hyvääkin: oman maan vadelmat :-)
Keräsin suoraan pakastusrasiaan ja vähän sokeria päälle ja pakastimeen. Jos parin päivän välein saa pienen rasiallisen, niin kohta niitä on monta rasiallista pakastimessa. Vadelmat olen istuttanut laatikkoon (noin 60 cm korkeat reunat) ja vuorannut sen juurimatolla, jotta juuret eivät leviä koko pihalle. Alunperin kolme tainta istutin suoraan maahan ja siinäpä olikin kauhea työ, että ylimääräiset juurakot sain pois maasta, kunnes hoksasin istuttaa nuo laatikkoon. Idean sain ruotsalaisesta (taas kerran) puutarhaohjelmasta vuosia sitten ja hyväksi olen sen todennut - kastelua vaativat tietysti enemmän kuin suoraan maahan istutettuina...




***
Kesäkuumalla jopa pihan koristesammakot ja liskot kärsivät - melkein näen kun hiki tippuu kurjen nokasta :-) Rakastan ruostuvia koriste-eläimiä pihalla - haaveena on hankkia pöllö tai pari...


Kuvassa näkyy vähän myös uusin hankintamme - aurinkokennovalaisin. Niitä mies raahasi kuumassa ruuhkajunassa kahdeksan kappaletta itsellemme ja neljä äidilleni naisten viikolla nimppärilahjaksi. Ovat aivan ihanan huomaamattomat päivällä ja kirkkaat led-valot illalla ja yöllä, kun pimeys laskeutuu. 
***
Metsästin keväällä liljakukkoja - tai oikeammin vain näpäyttelin niitä pois nupuista - ja palkintona saimme paljon kukkia, jotka avautuvat pitkin kesää... Ensimmäiset alkavat kohta olla kukkansa kukkineet ja toiset vasta aloittelevat, kuten tässä näkyvä suuri valkoinen lilja.
Penkissä on myös jo jonkin aikaa kukkineitakin liljoja...


***

Ehkä kesä on sittenkin mukavaa aikaa - kunhan se ei olisi näin kuuma.



sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Pelastuspartio Bernard ja Bianca...

Kuuma kesäpäivä - etsimme varjoa... Pihamme kruununa kasvava mäntymme antaa vielä kivasti pientä varjoa, jossa voi kovimmilla helteillä hengähtää. 
Mies huomasi männyn oksalla liikettä ja lähti katsomaan lähempää. Musta-keltainen mielenkiintoisen näköinen ötökkä tutki männyn neulasia. Siitä sitten kameraa hakemaan ja kuvaamaan. Muut sitten arvelimme, josko olisi kyseessä mäntypistiäinen ja tekisikö se tuhojaan pihamme kruunusta eli tuosta ihanasta männystämme, jota olemme tontillamme suojelleet rakennusajasta lähtien... 
 
Kuvan kera sitten netistä etsimään :-)
...kovakuoriainen... ei... pistiäinen... ei...
Kunnes yksi kuva löytyi, joka vastasi ötökkäämme ja nimikin sille löytyi: nelivyöjäärä ;-)
Ei vaarallinen kasveille ja syö mm. karhunputken ja mesiangervon kukkia. Oli siis jäärä mennyt päin mäntyä :-D

Ja kun herkkäsieluisia elämää kunnioittavia - myös ötököiden - olemme, niin jäärä pyydystettiin ruukkuun, kansi hetkeksi päälle ja mies kiikutti sen pihalta löytyvän mesiangervon kukkaan... Oi kuinka onnellisesti jäärä alkoi hamuta kukkia... Olimme taas pelastaneet yhden ötökän oikeaan osoitteeseen - hetken päästä jäärä oli jo jatkanut matkaansa.




keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Aamukastetta

Helteinen kesäpäivä takana - mittari näytti pahimmillaan +27,5 astetta. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja veljen pojanpoikaa piti suojata paahteelta ja etsiä varjopaikkaa, jossa piirtää, lukea kirjoja, rakentaa laivoja, lastata kuorma-autoa, korjata moottoria... kyllä oli energiaa ja mielikuvitusta tuollaisella ihmisen alulla. Niin - minulla oli siis eilen ihana päivä pienen (2 v 7 kk) miehen kanssa :-) Päivä alkoi aikaisin, kun pikkumies tarvitsi hoitopaikan pikkuveljensä syntymän käynnistyessä. Ja päivä oli kuuma ja muutenkin rankka tuolle miehen alulle, joka reippaasti oli iso-tädin ja iso-mummon hoidossa iltaan saakka. Minusta tuli siis jo kolmannen kerran iso-täti! Odotan innolla, kun isoveli kertoo, että vihdoinkin hänelläkin on oma pikkuveli ;-)
***
Tänä aamuna sitten kiersin tapani mukaan puutarhassa - kaste maassa ja lehdillä on aikamoinen. 

Aamukastetta tomaatin lehdillä

Neilikkaruusu puhkeaa kukkaan ja avautuvilla nupuilla aamukastetta
Nurmikolla kävellessä kaste kastelee kengät ja varpaat. 
***
Pionit ovat täydessä kukassa - osa jo kukkinutkin ja pudottelee jo terälehtiään. Mahtavia kukkia - suurimmat ovat kahden kämmenen kokoisia. Miten niin pienistä nupuista, joita keväällä ilmestyy, voi tullakaan näin valtavia kukkia? Luulin aina, että pionien kasvatus on hankalaa, mutta toisin kävi. Tuollahan ne itsekseen kasvavat ja leviävät, kun annan niiden olla rauhassa ja poistan juurelta aluskasvillisuuden ja kilpailevat lajit. Vanhimmat ovat nyt kuusi vuotta vanhoja ja niille pitäisi kohta varmaan antaa taas lisälannoitusta. Täytyy taas tutkia kasvikirjoja miten se olikaan...



***

Ja lopuksi vielä palavaa rakkautta kaikille... ja muista suojata itsesi auringolta :-)


maanantai 30. kesäkuuta 2014

Muutoksia

Toissa kesänä istutin pihallemme purppuraomenapuun ja eikös jänis käynyt hetimmiten sitä vähän maistelemassa ennenkuin kerkisin laittaa verkkoa varren ympärille... No kuitenkin puu selvisi ja tänä keväänä saimme nauttia ihanista kukistakin. Vaan tulipa kesän sateet ja tuulet - jäniksen heikentämä puunvarsi ei kestänyt ja niin tuo ihanuus katkesi :-(
Onneksi jäi vartta ja alimpia oksia jäljelle - yritän niistä saada vielä latvan ja uusia oksia muodostumaan. Kaksimetrinen puu on nyt metrinen ja muistona on kuva keväisestä kukinnasta... Jospa se siitä kuitenkin selviäisi...


***
Tänään on paljon lämpimämpi päivä kuin aikoihin - mittarissa jopa +15,5 astetta. Mies lähti tänään kesäloman jälkeen töihin ja minä jäin nyt viettämään viimeistä lomaviikkoa ja sitten alkaakin kertyneiden ylityötuntien pois pitäminen... Ja sitten syksyllä ihan uudet kuviot - ainakin palkanmaksun osalta ;-)
***
Pihalta löysin kylmästä ja sateesta huolimatta kukkaan puhjenneen tarhakulleron. Näitä istutin aikanaan pari kolmekin, mutta yksi niistä vaan sinnikkäästi kasvaa. 

Ja taustalla sinisenä tuo puutarhureiden inhoama vuorikaunokki :-) Mielestäni kuitenkin hieno väriyhdistelmä, kun syvän sinisten kaunokkien keskeltä avautuu uhkean keltainen kukka.